Irkkumusiikin viemä

Kirsten Allstaffin esikoisalbumi julkaistiin kolme vuotta sitten.

Kun Kirsten Allstaff 12-vuotiaana kuuli ensimmäisen kerran irlantilaista musiikkia, hän oli saman tien myyty. Allstaff asui perheineen tuolloin Kanadassa mutta tiesi, että juuri irkkumusiikkia hänen oli päästävä soittamaan.

– Soitin irkkumusiikkisessioissa niin paljon kuin mahdollista ja kuuntelin mahdollisimman paljon tallenteita. Siitä se lähti.

18-vuotiaana nuori nainen palasi Eurooppaan opiskelemaan ensin kelttiläistä kulttuuria ja Skotlannin historiaa Glasgow’n yliopistoon. Myöhemmin hän opiskeli irlantilaista kansanmusiikkia Dublinissa. Allstaff on opiskellut myös Limerickin yliopistossa perinteisen irlantilaisen musiikin maisteriohjelmassa.

– Nykyisin asun Irlannin Doolinissa. Atlantin rannikolla sijaitseva kylä on tunnettu rikkaista musiikkiperinteistään, Allstaff sanoo.

Allstaff tunnetaan taitavana huilistina ja tinapillin soittajana. Opiskellessaan Limerickin yliopistossa hän perusti miehensä kanssa verkkoakatemian, joka on keskittynyt irlantilaiseen musiikkiin. Pariskunta tuottaa videoita, joiden avulla musiikkityyliä pääsee opiskelemaan missä vain. Kolme vuotta sitten Allstaff julkaisi esikoisalbuminsa ”Gallowglass”.

– Albumi yhdistelee molempien kotimaideni, Skotlannin ja Irlannin, kansanmusiikkia, Skotlannista kotoisin oleva Allstaff kertoo.

Laulu- sekä instrumentaalimusiikkia

Irlantilaiseen musiikkiin kuuluu vahva laulumusiikkiperinne. Kappaleiden sanoituksissa lauletaan niin maastamuutosta, töistä, rakkaudesta kuin surustakin. Irlantilaiseen instrumentaalimusiikkiin on puolestaan perinteisesti kuulunut tanssiminen. Tyypillisiä soittimia ovat esimerkiksi huilu, viulu, käsiharmonikka, haitari, tinapilli ja irlantilainen rumpu.

– Nykyisin instrumentaalimusiikki on eriytynyt myös tanssista erilliseksi, omaksi tyylisuunnakseen. Monissa pubeissa ympäri Irlannin ihmiset kokoontuvat sessioihin eli soittamaan yhdessä soittimia ilman tanssijoita, Allstaff kertoo.

Kirsten Allstaff saapuu Kangasalle huhtikuun lopussa, kun kaupungissa järjestetään ensimmäistä kertaa irkkumusiikin festivaali. Aiemminkin monesti Suomessa vieraillut Allstaff odottaa jo innolla esiintymistä Kangasalla.

– Minua miellyttää suuresti myös festivaalin opetuksellinen puoli. Pääsemme kertomaan irlantilaisesta musiikista, sen rytmeistä ja historiasta yleisölle, jolle musiikkityyli ei välttämättä ole vielä kovin tuttu. Yhtä lailla odotan festareihin kuuluvia sessioita, joissa soitan paitsi suomalaisten myös irlantilaisten esiintyjien kanssa.

Kangasala Irish Festival – The Spring Gathering 26.–28.4. Uuden festivaalin järjestää talkoovoimin Irish Music Society of Tampere ry.