Ensi kosketus uuteen oppilaitokseen

– Ette arvaakaan, rakentajat, miten odotettu tämä rakennus on, Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen innostui ja julisti samalla Kangasalan haluavan profiloitua selkeästi opiskelijakaupunkina.

Tampereen seudun ammattiopiston eli Tredun uudisrakennuksen harjannostajaisissa hehkutettiin 15 miljoonan euron investoinnin merkitystä Kangasalle, pirkanmaalaisnuorille ja seudun toisen asteen koulutukselle.

Nuoret itse suhtautuivat uusiin tiloihin myönteisesti, mutta huomattavasti maltillisemmin; vasta syksy näyttää, miten uusi koulurakennus taipuu arkikäyttöön. Nykyiseen verrattuna avarista ja selkeistä tiloista ammattikoulun talo sai kuitenkin kiitosta tuoreeltaan, kun tulevat koulun opiskelijat pääsivät ensi kertaa rakennusta testaamaan – harjannostajaisissa he olivat pitkälti käytännön järjestelyjen toteuttajina liikenteen ohjaamisesta ja ruokatarjoiluista lähtien.

Uusi rakennus on määrä ottaa käyttöön jo ensi syksynä. Heti tuolloin sen kaikki suunnitellut 600 opiskelupaikkaa eivät kuitenkaan täyty. Suunnitteilla olevia opintolinjoja uudiskohteeseen ovat matkailu- ja ravitsemisala, elintarvikeala, sosiaali- ja terveysala, sähkö- ja automaatioala, tieto- ja tietoliikenneala, talotekniikka, rakennusala, kiinteistöpalvelut, turvallisuusala ja valmentava koulutus.

Ammattiopiston 7300-neliöinen rakennus sijoittuu Kangasalan lukion ja Pikkolan yläkoulun läheisyyteen Lahdentien ja Finnentien väliin. Tredun rakentamiskustannusta kompensoidaan nykyisen Sahalahdentien kiinteistön myynnillä.

Ensimmäisen vuoden turvallisuusalan opiskelijat, jotka vastasivat muun muassa harjannostajaisten narikkapalvelujen toimivuudesta, olivat tutustuneet tulevaan opinahjoonsa aiemmin vain pohjapiirrosten kautta. Vaikka talossa on vielä paljon tehtävää, vaikutti se opiskelijoiden silmiin lupaavalta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?