Pälkäneen, Luopioisten ja Kangasalan suojeluskuntahistoriat kirjoittanut valkeakoskelainen tietokirjailija Seppo Satamo kertoo Laitikkalan taisteluista vuonna 1997 julkistetussa Pienistä kivistä mahtava muuri –kirjassa:
Huhtikuun 5. päivänä punaiset hyökkäsivät Valkeakoskelta ja Tyrvännöstä Pälkäneelle miehittäen Äimälän, Harhalan ja Närin kylät. Seuraavana yönä punaisten päävoima teki hyökkäyksen Laitikkalaan. Siellä olleet Uudenmaan rakuunat joutuivat vetäytymään.
Perääntyminen oli onnekasta sikäli, että samaan aikaan oli 200 miehen punakaarti ryhtynyt hyökkäämään kohti Onkkaalaa Painon kylän ja Hirvon talojen kautta. Rakuunat ja punakaarti joutuivat sattumoisin vastakkain Seitsyessä. Syntyi kiivas laukaustenvaihto, jonka seurauksena punaiset vetäytyivät takaisin Painoon.
Iltayöllä saapui Onkkaalaan Sääksmäeltä valkoisten puolelle lähtenyt joukko, noin 30 miestä. Valkoisten vahvuus oli nyt 150 miestä.
Huhtikuun 8. päivän aamuyöllä punaiset yrittivät kahdelta suunnalta Pälkäneelle. Valkoiset veivät konekiväärin kirkon torniin ja avasivat tulen myös Kostianjoen rantaan tekemistään asemista. Hyökkäys torjuttiin. Seuraavana yönä punaiset vetäytyivät Harhalan salmen yli ja räjäyttivät sillan.
Huhtikuun 11. päivänä saadut vangit kertoivat punaisten pian hyökkäävän Seitsyen ja Mälkilän kautta Onkkaalaan. Toivo Heikki Sipilä sai tehtäväksi ottaa selvää tilanteesta Valkeakoskella.
Sipilä otti mukaansa kaksi miestä, Kalle Kämpin ja Kalle Laaksosen. Kolmisin miehet ratsastivat Valkeakoskelle todeten sen valkoisten miehittämäksi. Sipilä kävi ilmoittautumassa valkoisten esikunnassa ja kertomassa puolestaan, mikä oli tilanne Pälkäneen suunnalla.
”Näimme ison joukon punavankeja. Herrojen rouvat siellä haeskelivat ja kyselivät miehiään. Punaiset olivat kuskanneet Metsäkansaan viisikymmentä Valkeakosken herraa ja tappaneet heidät siellä.”
Valkoiset siirsivät eskadroonan Pälkäneen suojaksi. Hyökkäystä ei kuulunut. Sen sijaan saatiin tieto, että 2100 miestä lähestyi Pälkänettä, heistä osa oli jo tullut Harhalaan ja Kaitamoon.
Punaisilla oli useita konekiväärejä ja kolme tykkiä. Laitikkalassa oli valkoisilla Keski-Pohjanmaan reservipataljoonan 30 miestä, Pälkäneen suojeluskunnan kolme ryhmää ja komppania Etelä-Pohjanmaan reservipataljoonasta.
Esikunta sijoitettiin ensin Laitikkalan työväentaloon, sitten Vihtori Mikkolan taloon. Valkoisten ainoa konekivääri asetettiin Kukon mäkeen, josta se suojasi valkoisten oikeaa sivustaa. Konekiväärin sijaintipaikka oli punaisten tykistön alinomaisen tulituksen kohde. (Martti Kokkola, 1996)
Taistelut puhkesivat Laitikkalassa 19. päivän aamulla. Kolme tykkiä alkoi tulittaa Unnaanmäeltä ja Ritamäeltä, sitten Rönnin luota maantieltä lähiseudun taloja. Iltapäivällä kiväärit yhtyivät tulitukseen ja konekiväärit illan hämärtyessä. Puolen yön aikaan tulitus oli kiivaimmillaan ja punaisten jalkaväki ryhtyi hyökkäykseen. Se onnistuttiin torjumaan. Yritys uusittiin seuraavana päivänä.
Illalla valkoiset saivat avukseen luutnantti Palomäen sadan miehen joukon. Taistelu raivosi kiivaana. Punaisten tykit olivat saaneet osumia useisiin taloihin, muun muassa Laitikkalan kouluun, joka paloi poroksi. Kymmenien rakennusten palot valaisivat huhtikuista yötä. 22. päivänä huhtikuuta tykit saivat osumia Ruokolan kartanoon sekä useisiin Kärväntälän ja Laitikkalan kylän taloihin. Ne paloivat maan tasalle.
”Punaisten tykki ampui taloja tuleen. Minun kotitaloni, Joensuu, sai osuman kolmannesta kranaatista, ja syttyi palamaan. Sen jälkeen tykki alkoi ampua shrapnelleja (luoteja sinkoileva tykin ammus), ettei talon väki olisi voinut ryhtyä sammuttamaan tulta. Joensuun lisäksi paloivat Kuisema, Kukko, Kataja, Suttinen, Ruokolan kartano ja neljä taloa Kärväntälän kylästä: Talola, Hemilä, Sipilä ja Paavola.” (Martti Kokkola, 1996)
Vielä huonommin olivat asiat Vesilahdella ja Sääksmäen Metsäkansassa. Niiden tulipalot värittivät läntisen taivaan verenpunaiseksi.
Puolen yön paikkeilla 25.4. valkoisten joukot ylittivät Kyllönjoen meijerin eteläpuolelta köysistä laadittua varasiltaa pitkin ja pääsivätkin pimeässä Tervamäkeen ja Kissalammen rannalle. Klo 3 aamuyöllä valkoiset aloittivat hyökkäyksen Palomäen johtaman Pohjois-Hämeen komppanian edetessä kärjessä. Valkoiset pääsivät Heikkilän ja Puntilan takana olevaan metsään, mutta punaiset olivat vastassa kiväärein ja pistimin.
Valkoisten ja punaisten rivit menivät sekaisin. Valkoisten oli peräännyttävä ylivoiman edessä. He joutuivat pakomatkalla avonaiselle pellolle, samalla punaisten konekiväärien niittotuleen. (Ignatius jne, 1925)
Yksi punaisten konekivääri oli Jalmari Heikkilän talon navetan vintillä noin 150 metrin päässä myöhemmin paikalle pystytetystä muistomerkistä. Ampujan väsyttyä tilalle tuli uusi. Yksi heistä oli Jalmari Heikkilän talon piika.
Pellolle jäi makaamaan 35 miestä kaatuneina. Haavoittuneita laskettiin 57. Punaisten ylivoima oli syntynyt siitä, että he saivat huomattavia apuvoimia Valkeakoskelta, jonne ruotsalainen prikaati oli tunkeutumassa.
Punaiset sytyttivät lähtiessään Kustaa Heikkilän päärakennuksen ullakon tuleen, mutta talon tytöt Alli ja Ida saivat palon sammumaan. Heikkilän kolme veljestä, Pekka, Matti ja Ville olivat lähteneet rintamalle. (Erkki Heikkilä, 1996)
Laitikkalan valkoisten uhrien joukossa oli neljätoista miestä Ylöjärveltä, viisi miestä Teiskosta ja Ylistarosta, kolme Ilmajoelta, kaksi Juupajoelta, yksi Kiikalasta, Karvialta, Parkanosta, Salosta, Oravaisista ja yksi, jonka kotipitäjää ei tiedetä. (Inkilä, 1967)
Vuoden 1919 huhtikuussa pidettiin Laitikkalassa juhla, jonka yhteydessä paljastettiin Laitikkalan taistelun muistomerkki. Taisteluun osallistuneen ja siinä 14 miestä menettäneen Ylöjärven suojeluskunta oli paikalla, samoin taistelussa kaatuneiden omaisia.
Loppuselvittelyä
Lempäälän, Valkeakosken ja Laitikkalan taisteluiden tauottua Onkkaalaan tulvi valkoista sotaväkeä enimmäkseen läntiseltä rintamalta. Osa joukoista siirrettiin Lahden suunnalla tapahtuviin ratkaisutaisteluihin, osa jätettiin reserviksi Pälkäneelle.
Onkkaalan koululle perustettiin kenttäsairaala ja kenttämakasiini. Punaisten puolelta paenneet suojeluskuntalaiset alkoivat palata kotiseuduilleen.
Nyt seurasi sodan jälkiselvittely, joka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt jättää suorittamatta. Sen kielteiset vaikutukset olivat ainakin yhtä kauaskantoiset kuin veljessodan. Valkoisten suorittamat summittaiset pidättämiset, näennäiset oikeudenkäynnit ja tuomittujen teloitukset, vangittujen ja heidän perheittensä nöyryyttäminen ja metsiin piiloutuneiden punaisten ihmismetsästys, olivat kostoa vailla todellista oikeuden jakoa, samaa järjettömyyttä, johon punaiset olivat syyllistyneet ollessaan vallassa eri puolilla Hämettä.
24.4.1918 alkoi toimia kenttätuomioistuin, joka tuomitsi samana päivänä kuusi punaista kuolemaan. Kaksi ampumalla teloitetuista oli pälkäneläisiä. Kaikkiaan teloitettiin 49 punaista, heistä pälkäneläisiä 30. (Vuorensola, 1988).
Vangeiksi saatuja punaisia siirrettiin vankileireille muun muassa Hennalaan ja Hankoniemeen. Luopioisista tuotiin Pälkäneelle toukokuun 2. päivänä 157 vankia. 21 suojeluskuntalaista marssitti heidät edelleen Kangasalle.
Kahden viikon ajan Pälkäneen suojeluskuntalaiset etsivät Äimälän ja Laitikkalan metsistä sinne piiloutuneita punaisia. Vielä toukokuun lopulla pälkäneläiset tekivät ”jälkipuhdistuksia” Tyrvännön takamailla Tykölän, Monaalan ja Siukolan seuduilla. (Inkilä, 1967)
Seppo Satamo
”Punaiset ampuivat tykeillään pääasiassa palopommeja koettaen polttaa seudun talot”
Pälkäneläinen Toivo Inkilä kertoo Laitikkalan taistelusta muistelmavihkosessa:
Pälkäneen suojeluskunnasta lähti K. Aspin komennossa kolme ryhmää Harhalan rintamalle 17.4 ja samoin kolme ryhmää minun komennossani Laitikkalaan pyrkien Kyllönjoen itäpuolelle. Vangittujen punaisten kertoman mukaan oli heitä 2100 miestä, joista osa oli Harhalan ja Kaitamon kylissä. Käytettävänä heillä oli useita konekivääreitä ja kolme tykkiä, joista kaksi oli Unnaanmäessä, yksi ensin Ritamäellä, sitten Rönnin kohdalla maantiellä.
Valkoisten asemat olivat Kukon mäellä, Sillantakana, Joensuussa ja Kuisemassa. Kärväntälässä ja Ruokolassa sekä Pajulassa Harhalan salmella oli pienemmät vartiot. Tykkejä ei valkoisilla ollut ja konekiväärejäkin vain yksi, Kukon mäelle sijoitettuna.
Punaiset ampuivat tykeillään pääasiassa palopommeja koettaen polttaa seudun talot.
Tällöin oli Laitikkalassa valkoisia Keski-Pohjanmaan Reservipataljoonan 30 miehen ja Pälkäneen suojeluskunnan kolmen ryhmän lisäksi vain yksi komppania Etelä-Pohjanmaan Reservipataljoonasta.
”Koko läntinen ja lounainen taivaanranta oli tulimerenä”
Huhtikuun 19. päivänä punaiset kohdistivat kiivaan tykkitulen Kukkoon, Kuisemaan ja Joensuuhun, joka paloi. Punaisten kiväärituli oli vilkasta iltapäivästä alkaen. Illalla siihen liittyi voimakas konekiväärituli, joka yltyi kiivaimmilleen puoliyön aikaan, jolloin vihollinen teki hyökkäyksen, mikä kuitenkin onnistuttiin torjumaan. Minäkin ammuin Kukon mäessä, että kiväärin piippu punotti.
Seuraavana päivänä punaisten tykkituli jatkui entistä kiivaampana; onnistuivat polttamaan Kuiseman ja Kukon talot. Kukon mäki oli ollut heidän erikoisena maalinaan jo useamman päivänä, kun siellä oli ainoa konekiväärimme, ja majoitettuna useita ryhmiä.
Klo 3 ip. yrittivät punaiset taas hyökkäystä kiivaan tykki-, konekivääri- ja kivääritulivalmistelun jälkeen, pääsenkin aivan asemiemme eteen Mäkelän mäkeen, mutta ei sentään pitemmälle. Illalla saapui apujoukkoja, 100 miestä Teiskosta ja Ylöjärveltä.
Taistelujen aikana päivällä tappoi vihollisen luoti valkoisten puolella olleen Laurilan talon tyttären.
22.4. taistelu jatkui edelleen kiivaana. Punaiset polttivat tykkitulellaan Ruokolan kartanon sekä Kärväntälän kylän kaikki neljä taloa ja Laitikkalan kylässä Suttisen ja Katajan talot eläimineen päivineen, sekä Mikkolan talon riihet, jotka pommituksessa Mikkolan talon tytär haavoittui kuolettavasti.
Vesilahdelta päin näkyi iltayöllä tavaton tulipalon loimu. Siellä olivat punaiset poistuneet Narvasta, jonka talot he sytyttivät lähtiessään palamaan öljyn kanssa.
24.4. Laitikkalan joukkojen vahvistukseksi saapui Keski-Pohjanmaan Reservipataljoona konekivääreineen. Koko valkoisten länsiarmeija valmistautui yleiseen hyökkäykseen vallatakseen lähinnä Toijalan. Laitikkalassa olevien joukkojen tuli hyökätä eteläsuunnassa Jouttijärven ja Ilmoilanselän väliselle kannakselle, joka oli miehitettävä. Lähteen päin oli hyökkäys ulotettava Valkeakoskelle saakka. Hyökkäys alkaisi puolenyön aikaan.
Koko läntinen ja lounainen taivaanranta oli tulimerenä. Valkkisen, Lipon ja Metsäkansan kylät paloivat punaisten sytyttäminä.
25.4. Puolenyön aikaan ylitettiin Kyllön joki meijerin eteläpuolella, ja alkoi eteneminen kylän eteläosaan, joka oli punaisten hallussa. Pimeän turvin päästiinkin sivussa olevan metsän kautta Tervamäkeen ja Kissalammin rannalle. Pälkäneen ryhmät olivat taistelun aikana Kukon mäessä varmistamassa, ettei punaiset päässeet Pinteleen rannan suojassa oikealta saartamaan.
Klo 3 aamulla alkoi varsinainen hyökkäys. Valkoiset pääsivät Puntilan ja molempien Heikkiläin takana olevaan metsäiseen mäkeen saakka. Mutta punaiset taistelivat raivokkaasti ja työnsivät valkoiset Heikkilän vainiolle, missä 92 miestä haavoittui, 35 miestä niistä oli kaatunut, muun muassa se konekiväärimies, joka ainoalla konekiväärillä oli Kukon mäessä kolme viikkoa pitänyt punaisia kurissa.
Punaisten tappioista ei ole tietoja. He jäivät asemiin Unnaanmäen – Heikkilän – Rönnin linjalle. Valkoiset jäivät Katajan – Suttisen – Kissalammen linjalle.
Punaisten voitto johtui suurimmaksi osaksi siitä, että he päivän kuluessa todennäköisesti olivat saaneet huomattavia apuvoimia Valkeakoskelta, jonne punaiset voimat olivat yön kuluessa Lempäälän rintamalta perääntyneet.
”Lähdimme tiedustelulle Valkeakoskea kohti”
Sain määräyksen mennä ryhmän kanssa tiedustelumatkalle Painoon ja edelleen Valkeakoskelle. Päästessämme Painoon oli sieltä juuri poistumassa Valkeakoskelle 20 miehen suuruinen punainen osasto, joka oli ollut maitoa ja ruokatavaraa ryöstämässä. Mainitulta osastolta pääsi karkuun pakko-otolla aikaisemmin viety kyytimies, joka kertoi Valkeakoskella olevan varmasti 5000 punaista.
Jäimme Hirvoon varmistukseksi ja pitämään silmällä vihollista. Kaakossa näkyi valtava tulipalo iltayöllä.
26.4. lähdimme tiedustelulle Valkeakoskea kohti. Kun olimme Hausalossa ylittämässä Laajansalmea, tuli Painosta talollinen ilmoittaen, että Valkeakoskella on jo valkoiset. Tiedotin asiasta heti Onkkaalaan, samalla varmistauduttiin siitä käymällä Valkeakoskella. Punaiset poistuivat Valkeakoskelta 26. päivänä aamuyöstä. Ennen poistumistaan olivat punaiset murhanneet useita tehtaan virkailijoita.
Punaiset polttivat Närin kartanon Pälkäneellä.
”Ruotsilan kartanossa olivat tehneet siivotonta jälkeä”
27.4. palasimme Hirvosta Onkkaalaan. Siellä oli tavattomasti valkoisia joukkoja, Valkoisten länsiarmeijaa keskitettiin parhaillaan ratkaisutaisteluun Lahden seuduille, ja sen reserviksi siirrettiin Pälkäneelle I Jyväskylän Pataljoona ja Pohjois-Pohjanmaan Rykmentin III Pataljoona.
Onkkaalan kansakoululle oli perustettu kenttäsairaala ja kenttämakasiini, jonka käytettäväksi oli varattu myös Kostian työväentalo.
Sain komennuksen kuuden miehen kanssa lähteä tiedustelu- ja jälkipuhdistusmatkalle Äimälän kautta Valkeakoskelle. Äimälään pääsimme ilman muuta. Sieltä kertoivat kyläläiset punaisten lähteneen yöllä 27. päivää vastaan, samaan aikaan olivat lähteneet Harhalastakin.
Ruotsilan kartanossa olivat tehneet siivotonta jälkeä: kaikki akkunat, huonekalut ja astiat oli särjetty, ja muurit kokonaan hajotettu, puhumattakaan muusta siivottomuudesta. Tarkastimme Ruotsilan ja Äimälän kylät ympäristöineen. Punaiset olivat menneet, mutta löysimme joukon pistimiä ja kypäriä, joissa oli kirjoitettuna omistajan nimi ja Helsingin A-komppania.
Toivo Inkilä
Soturin kirje Kärväntälästä
Ýlöjärveläisen Unto Intin Laitikkalan Kärväntälässä kirjoittama kirje sisarelleen. Uuno kaatui yhdessä veljensä kanssa kirjeen kirjoittamista seuranneena aamuna. Kirje on talletettu sota-arkistoon.
Pälkäne 24.4.-18
Rakas sisko!
Mitä sinne nyt kuuluu? Onko oltu terveinä ja mitä on hommattu. Joko on toukomaita ajettu, kun näin kesäistä rupee oleen, niin arvelin että kai sie törmät jo kuivaa on.
Täällä menee aika että huikaa. Souvit on helpot. Ei muuta kuin kiven takana maataan, ja joskus ammutaan että rätisee. Ei aina tartte olla kiven takanakaan mutta kolme tuntia laakissa, kuustuntia saa taas olla volnassa.
Kyllä täällä yhtä hyvä on olla kun Mikkolassa. Ei tartte kumminkaan harjoituksissa repuuttaa. On täällä vähän enempi kattomista mistä sitä hiipii eteenpäin. Kuulia tulee väliin että surisee, mutta ei osu vaan.
Ei täällä ole muuta kuollut kun kaksi ihmistä, eikä nekään ollut sotamiehiä. Toinen oli talon isäntä ja toinen tytär. Ne koittivat sammuttaa yhtä riihtä, joka syttyi kranaatista. Mutta tuli toinen kuula ja se liippas hengettömäksi. Ne pirut saivat polttaa kymmenkunta taloo ihan poroksi. Nyt ne ei enää pommita tätä paikkaa kun saivat talot hävitettyä.
Tänne tulee huomenna tuhatkunta miestä oikein harjoitettuja jotka lähtee hyökkäämään eteenpäin, ja me jäämme takapuolelle katteleen kun toiset pojat hyökkää. Ei tahdo tulla oikein selvää kirjoitusta kun ketjussa juherran. Ei täällä aina ammuta mutta kun se iili tulee niin silloin vähän proikutetaan.
Eilen ehtoolla me hajimme yhdestä talosta maitoa tonkallisen. Siitä sai neljä viisi miestä oikein vatsansa täyteen. Täällä on niitten elikot pihalla kun huoneet ja heinät palo niin että täytyy ulkona kolkotella.
Yksi semmonen kylä palo kun oli neljä taloo ihan nurkka nurkin niin ne on ihan tuhkina. Mutta kyllä pian hyvää tulee kun ne apujoukot saapuivat. Niitä ollaan kolmellasadalla hevosella vastassa. Entie mihin sitten joudutaan kun täältä lähdetään mutta luultavasti ehkä pääsemme lomalle tai johonkin vahtiin. Kai me kirjoitamme taasen että jos muutamme. Terveisiä nyt kaikille. Kyllä täällä hyvin mennään. Hyvästi!
Uuno-solttu
