Runon ja laulun juhlaa Luopioisissa

Tilaisuuden pääesiintyjänä nähdään helsinkiläinen Kenkävaahto-kuoro.

Muodonmuutoksia ry järjestää lauantaina 21.huhtikuuta Luopioisten Seuratalolla kuoro- ja runomatinean Yhteinen tähti. Alaotsikkona on ”runosta lauluksi”, mikä kertoo paljon tilaisuuden pääesiintyjäksi saapuvan helsinkiläisen Kenkävaahto-kuoron ohjelmistosta. Nyt ei nostalgisoida vanhojen tuttujen kuorosävelmien parissa vaan kuullaan uutta laululyriikkaa varta vasten tälle kuorolle sävellettyinä teoksina. Ilpo Tiihosen syvällisenhauskat runot ovat kulkeneet Kenkävaahdon matkassa alusta asti. Mukana on myös muun muassa Pentti Saarikosken, Risto Rasan ja Arto Mellerin runoihin sävellettyjä kappaleita. Sävellyksetkin ovat uusia, ja niistä vastaa Jussi Paalanen.

Mikä ihmeen Kenkävaahto? Nimellä on taustansa lasten maailmassa, sillä kuoro on syntynyt helsinkiläisen Vironniemen päiväkodin lasten vanhempien, henkilökunnan ja muiden aktiivien ympärille. Kenkävaahtoa syntyy, kun ensin tekee lapiolla hiekkaan kuopan, kaataa siihen vettä ja polkee pikku kumisaappaalla päälle. Noin 20-henkinen kuoro on esiintynyt ahkerasti eri tapahtumissa pääkaupunkiseudulla ja tehnyt esiintymismatkoja myös kuorofestareille. Kuoroa johtaa Johanna Paalanen. Ote on raikas ja reipas –  pönötyslauluja on turha toivoa.

Runoilijat esittävät tuotantoaan

Luopioisten Seuratalolla järjestettävään runon ja laulun juhlaan saapuu myös useita runoilijoita, tunnetuimpana heistä ehkä Ilpo Tiihonen, joka esiintyy yhdessä vaimonsa, harmonikkataiteilija Merja Ikkelän kanssa. Pirkanmaalaisia nuoria runoilijoita edustavat J. P. Ihalainen, Tuija Välipakka ja Tiina Poutanen. Kello 14 alkavan pääsymaksuttoman tilaisuuden juontavat Seppo Rinne ja Päivi Järvinen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?