SAP´18 keräsi 36 henkilöä keskustelemaan ja ideoimaan

Tilaiisuuden alkupuolella pelattiin yhteiskuntasimulaattoria eli roolipeliä, jossa kaikki osallistujat saivat uuden identiteetin, ja heidän tuli äänestää sen mukaan, kuinka kuvittelivat kyseisessä roolissa olevan kansalaisen oikeasti äänestävän.

Torstaina 19.4. Kangasala-talon valtuustosaliin kerääntyi Kangasalan nuorisovaltuuston kutsumana kaupunginvaltuutettuja, kunnan virkamiehiä sekä eri vähemmistöjen edustajia. He tulivat keskustelemaan tasa-arvosta ja vähemmistöjen asemasta Kangasalla yhdessä nuorten kanssa SAP´18 Sullon asiaa päättäjille – keskustelutilaisuuteen.

Jokavuotinen tapahtuma alkoi tänä vuonna nuorisovaltuuston ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajien puheenvuoroilla. Heti perään pelattiin yhteiskuntasimulaattoria eli roolipeliä, jossa kaikki osallistujat saivat uuden identiteetin, ja heidän tuli äänestää sen mukaan, kuinka kuvittelivat kyseisessä roolissa olevan kansalaisen oikeasti äänestävän. Yhteiskuntasimulaattorilla haluttiin demonstroida äänestämisen merkitystä sekä herättää ajatuksia eriarvoisuudesta.

Yhteiskuntasimulaattorin jälkeen jakaannuttiin kolmeen keskusteluryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä pohdittiin esteettömyyttä liikkumisessa ja päätöksenteossa ja toisessa mietittiin, kohdellaanko eri-ikäisiä tasa-arvoisesti. Kolmas ryhmä keräsi ideoita siitä, miten tasa-arvoa voisi edistää Kangasalla.

Ryhmissä saatiin aikaan hyviä ja rakentavia tuloksia sekä loistavia ideoita tulevaisuutta varten. Muun muassa ykkösryhmän keskustelujen pohjalta nuorisovaltuusto ryhtyy tekemään kuntalaisaloitetta Kangasalan kaupunginvaltuuston kokouksien tulkkaamisesta selko- ja viittomakielelle. Tämä helpottaa esimerkiksi kuulo- ja näkövammaisten sekä vanhusten tiedonsaantia koskien valtuuston päätöksiä. Ryhmä kaksi puolestaan jätti ilmoille idean nuorten ja ikäihmisten yhteistoiminnan järjestämisestä, mikä lisäisi ymmärrystä ja kunnioitusta eri ikäryhmien välillä.

SAP´18 oli Nuorisovaltuuston mielestä jälleen kerran erittäin onnistunut tilaisuus. On hienoa, että tällaisiin tilaisuuksiin on mahdollisuus, sekä kiinnostusta myös kaupungin puolelta. Tapahtuma tullaan järjestämään jatkossakin, ja nuorisovaltuusto toivoo paikalle jatkossakin runsaslukuisia osallistujamääriä.

Lauri Liuko

Viestintävastaava, Kangasalan nuorisovaltuusto

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?