Kukkialehto suojeluun Luopioisissa

Arvokkaita luonnonalueita lahjoitusvaroin hankkiva Luonnonperintösäätiö osti äskettäin Pälkäneen Luopioisista 22 hehtaarin metsäalueen, josta tulee säätiön 78. luonnonsuojelualue.

Kukkiajärven itärannalla Kouvalan kylässä sijaitseva lehtomainen metsäalue rajoittuu kahdelta puolelta jo aiemmin perustettuihin luonnonsuojelualueisiin. Kuusikkoinen, mutta myös mäntyä ja lehtipuuta kasvava runsaspuustoinen alue ostettiin Lapinlahden tilalta suojelumyönteiseltä perikunnalta, jolle suojeluratkaisu oli tilan perinteitä kunnioittava vaihtoehto.

Uuden suojelualueen maapohja on rehevää ja lähteistä ja siellä esiintyy lehtomaisuudesta kertovia kasveja kuten näsiää, taikinamarjaa ja kämmekkäkasveja. Alueen kainaloon lounaispuolen rajanaapuriksi jää kuuluisa Takkulan lehmuslehtoalue, jolla kasvaa harvinaislaatuisen kookkaita ja korkeita metsälehmuksia. Niiden taimia on levinnyt myös nyt perustettavan uuden alueen puolelle.

Luonnonperintösäätiö on nimennyt uuden luonnonsuojelualueensa Kukkialehdoksi. Alue yhdistää toisiinsa jo aiemmin perustetut suojelualueet Puutikkalantien molemmin puolin. Yhdessä näistä muodostuu noin 35 hehtaarin arvokas suojelukokonaisuus, joka itäpuolella ulottuu Kukkian rantaan asti.

− Kukkialehtoon kuuluu mielenkiintoisia kalliomuodostelmia luolamaisine syvennyksineen, kertoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila.

Hän iloitsee siitä, että Kukkialehdon metsässä on jo pitkään ollut metsästys kielletty, mistä merkkinä hänen mukaansa olivat talvisella käynnillä harvinaisen runsaat eläinten lumijäljet.

− Myös lehtopöllö silmäili meitä kulkijoita puun oksalta. Kevään koittaessa päästään tutkimaan tarkemmin alueen kiinnostavaa kasvillisuutta, Jussila sanoo.

 

Kukkialehtoa talviasussaan odottamassa kevättä. Kuva: Anneli Jussila.

Luonnonperintösäätiö

  • * 78 luonnonsuojelualuetta Suomessa
  • * suojeltuja alueita n. 1620 hehtaaria
  • * ostaa alueita lahjoitusvaroin
  • * yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon säätiö
  • * perustettu 1995
  • * säätiön hallituksen puheenjohtaja Pentti Linkola
  • * toimisto Hämeenlinnassa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?