Kangasalalaiselle puutarhayrittäjälle sakkoja työturvallisuusrikoksesta

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina kangasalalaisen puutarhayrittäjän 20 päiväsakon eli 4 260 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli tammikuussa 2016 sattunut työtapaturma. Työntekijä oli poistamassa kasvatuspöydältä pilalle menneitä salaattikasveja. Kasvit olivat pitkissä muovisissa kouruissa kasvatuspöydällä. Kun kouru oli tyhjennetty, se puhdistettiin päädyssä olevassa altaassa, nostettiin päädyn yli ja sijoitettiin kuljettimen alle. Työntekijä huomasi, että yksi kouru oli mennyt vinoon ja kurotti kädellään kuljettimen ja kuljettimen päädyn välistä oikaistakseen kourua, koska alakautta siihen ei olisi ylettynyt. Kuljetin liikkui kuitenkin edelleen ja työntekijän käsi jäi puristuksiin. Työntekijä loukkasi tilanteessa kätensä.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työpaikalla oli laiminlyöty työturvallisuusmääräyksiä kasvatuspöydän kuljetinta koskevien vaarojen selvittämisen ja niiden merkityksen arvioinnin osalta, koska koneessa oli työntekijän ulottumisalueella vaarallinen puristumiskohta. ja koneesta puuttui hätäpysäytin. Puutteita oli myös työntekijälle annettavassa opetuksessa ja ohjauksessa, koska turvallista työskentelyä kasvatuspöydän kuljettimella ei ollut ohjeistettu ja valvottu.

Käräjäoikeus totesi, että kyse on ollut koneen tietyllä alueella olemassa olevasta puristumisvaarasta, joka on ollut työnantajan havaittavissa. Vaara-alueelle pääsyä ei ollut rajoitettu siten kuin olisi ollut mahdollista rajoittaa. Vastaajan katsottiin näin rikkoneen työturvallisuusmääräyksiä koneen vaara-alueelle pääsyn rajoittamisesta sekä tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä vaaran tai haitan poistamiseksi.

Käräjäoikeus katsoi, että pysäytyslaite koneessa olisi ollut tarpeellinen, ja sellainen on koneeseen myös ollut mahdollista asentaa, kuten on sittemmin myös tehty. Pysäytyslaitteen tarpeellisuuden puolesta puhuu käräjäoikeuden näkemyksen mukaan myös kasvatuspöydän päädyssä ollut puristumisvaara. Käräjäoikeus katsoi, että koneessa olisi tullut jo ennen tapaturmaa olla pysäytyslaitteet, jotka siihen oli tapaturman jälkeen asennettu, ja joiden asentamisen tarpeellisuuden havaitseminen oli ollut mahdollista tiedostaa jo ennen tapaturmaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?