Yli 250 000 seuraajaa on kiinnostunut siitä, mitä Juuso Karikuusi kulloinkin pelaa tai kokee. Tubettaja on kuin omaa tosi-tv-sarjaansa kuvaava rock-tähti.

”Videoiden tekeminen on minulle harrastus ja työ – mutta etenkin elämäntapa”

Tubettajan työ on helppoa: paina kameran nauhoitus-nappia, höpise niitä näitä ja laita video nettiin. Ei se ihan niinkään mene.

– Meet & greet -tapaamiset ovat kivoja. Vastaavasti – vaikka siitäkin pidän – videoiden editointi on aika yksinäistä puurtamista, kun sitä tekee vaikka seitsemän tuntia putkeen, sanoo Juuso Karikuusi – jonka YouTube-maailma tuntee paremmin nimellä Herbalisti.

Hän aloitti videoiden teon kymmenen vuotta sitten. Liikkeelle lähdettiin animaatiovideoista, joita Karikuusi lähetteli kavereilleen liitetiedostoina. Innostus kasvoi, kun hän huomasi pystyvänsä videoiden tekoon, osaavansa lisätä niihin musiikkia ja saavansa videoiden jakamiseen helpotusta YouTube-videopalvelusta. Sen jälkeen uusia aluevaltauksia on tullut säännöllisesti alkaen sketsivideoista ja pelikommentaareista videoblogeihin ja televisiossa nähtyihin Boksiin ja Posseen. Karikuusi on tyytyväinen, että vielä kymmenen vuoden tekemisen jälkeenkin hän kokee pystyvänsä oppimaan uutta.

– Tärkeää itselleni videoiden teossa on, että oppii uutta, nauttii tekemisestä eikä loukkaa muita.

Ero kymmenen vuoden takaisiin videoihin on ymmärrettävästi melkoinen – tuolloin puhuminen kameralle oli kaikkea muuta kuin luontevaa ja sekä kuvauksen että leikkaamisen laatu jätti toivomisen varaa.

– Kameralle puhuminen on aluksi outoa, mutta se kyllä helpottuu. Koen, että videoiden tekeminen voi auttaa esimerkiksi sellaisia, jotka jännittävät esitelmien pitämistä. Videoita ei myöskään aina tarvitse heti julkaista, vaan ne voi näyttää ensin vaikka äidille tai kaverille.

Omilla kasvoillaan Karikuusi esiintyi videoillaan ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Edelleen hän saa videoistaan palautetta äidiltään, joka oli aikoinaan hänen koe- ja ensiyleisönsä.

– Videoiden tekeminen on minulle harrastus, nykyisin myös työ, mutta etenkin elämäntapa. Jos en tekisi tätä työtä, olisi se varmaan kumminkin jotakin videoiden tekoon liittyvää.

Kun työkseen kuvaa omaa elämäänsä, rajanveto sekä yksityisen ja yleisen että työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyy helposti.

– Se on se vaikein juttu, jota opettelen vielä. Videoiden teko kulkee vahvasti kuitenkin elämässä mukana. Tammikuussa pidin lomaa ilman puhelinta ja muita laitteita ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Herbalisti eli Juusi Karikuusi toivoo, että kymmenen vuoden kuluttua hän on elämäntilanteessa, josta nauttii – ja löytänyt jotakin uutta. ”Kymmenen vuotta sitten tein animaatiovideoita kotona eikä tätä ammattia ollut edes olemassa”, hän muistuttaa. Suosittu tubettaja kävi kertomassa työstään Suoraman koululla.

 

 

 

 

 

 

Herbalisti

  • * Oikea nimi: Juuso Karikuusi
  • * YouTubessa: Herbailua -kanavalla yli 250 000 seuraajaa
  • * Ikä: 24 vuotta
  • * Perhe: Kihloissa, kahden kissan omistaja
  • * Harrastus: Skeittaaminen. Koripalloa siihen asti, kunnes jäi pituuskasvussa muiden jalkoihin.
  • * Peli, jota nyt pelaa: Fortnite
  • * Suosikkivuodenaika: Kevät

Suuri yleisö tuo suuren vastuun

Juuso Karikuusi, Herbalisti, sanoo tiedostavansa tubettajien aseman – myös omansa – nuorten esikuvana. Hän tietää myös osan tubettajista haluavan tehdä videoitaan ilman pohdintaa ja vastuuta siitä, onko materiaali pienimmille katsojille soveltuvaa.

– Tubettaja on kuitenkin esikuva, halusi sitä tai ei, Karikuusi huomauttaa.

Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan tubettajat haluavat käyttää valtaansa lähinnä ”hyvän fiiliksen levittämiseen”. Tubettajan kannalta suosiosta ja saavutetusta vaikutusvallasta on hyötyä, kun yritykset kiinnostuvat kanavasta. Rahan takia ei kuitenkaan tehdä mitä tahansa, koska huonosti toteutettu tai heikosti omaan imagoon sopiva mainoskampanja nakertaa tubettajan aitoutta ja mainetta.

YouTubessa eivät avaudu vain tubettajat. Joskus idolit voivat joutua tahtomattaan faniensa terapeuteiksi, kun katsojat pyytävät heiltä apua murheisiinsa. Haastattelututkimuksen mukaan tubettajilta haetaan neuvoja henkilökohtaisiin huoliin, kuten masennukseen, kiusaamiseen, parisuhdeongelmiin tai hankaliin perheoloihin. Osa on pystynyt tarjoamaan seuraajilleen lohtua ja vertaistukea jakamalla esimerkiksi oman selviytymistarinansa. Joskus he ovat ohjanneet kysyjän ammattiavun pariin.

15/30 Researchin, A-lehtien ja Aikakausmedian tutkimukseen haastateltiin neljäätoista suomalaista tubettajaa viime vuoden lopussa osana Viestintäalan tutkimussäätiön rahoittamaa Tubettajan valta ja vastuu -hanketta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?