Luento: Kustaa H.J Vilkuna luennoi Pälkäneellä entisaikojen juomiskulttuurista

Kolmea ryyppyä ei vielä laskettu humalaksi

Kustaa H.J. Vilkunan kirjoittama kirja Juomareiden valtakunta: suomalaisten känni ja kulttuuri 1500 – 1850 käsittelee juomisen kulttuuria. Vilkuna luennoi pääkirjasto Arkin kymmenvuotisjuhlissa torstaina 3. toukokuuta. Kuva: Seija Heikkilä

Professori Kustaa H. J. Vilkunan luento Pälkäneen pääkirjasto Arkissa keskittyi erityisesti juopumukseen kirkossa, jumalanpalveluksissa. Vilkunan kirjoittama kirja Juomareiden valtakunta: suomalaisten känni ja kulttuuri 1500–1850 käsittelee juomisen kulttuuria laajemmin.

– Juominen oli paha ongelma 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla. Vuonna 1733 tehtiin rikos sekä ylenjuomisesta että ylensyömisestä, Vilkuna mainitsi.

Kirkkopäihtymyksessä oli eri asteita erilaisine rangaistuksineen: ei tarvinnut olla vahvasti humalassa saadakseen niin suuret sakot, 25 hopeataalaria, että niillä saisi maatilan tai kaksi. Jos oli juonut kolme ryyppyä, katsottiin, että ei ollut vielä humalassa.

– Niinpä oikeudessa tavallinen selitys oli, että on juonut vain kolme ryyppyä. Kaikenlaisia selityksiä kuultiinkin: hetkellistä liikutusta, sairautta, pilaantunut aamupala, häkää kirkkotuvassa… Askellus eteen ja kaksi taakse on selitetty siten, että jalkineet olivat jäätyneet. Kolmansia ryyppyjä saatettiin todellisuudessa ottaa useita, mutta neljänsiä ei juotu ollenkaan, Vilkuna kertoi.

Vilkuna kiinnostui alun perin aiheesta löydettyään tuomiokirjoista merkinnän, että Pälkäneellä tuli talonpoika juovuksissa kirkkoon ja oksenteli siellä. Tapaus sattui 1600-luvun lopulla. Olisikohan kyse Pälkäneen historia -teoksessa kerrotusta vuoden 1662 tuomiosta, kun Yrjö Jaakonpoika tuomittiin kuolemaan, kun hän oli edellisvuonna tullut kirkkoon juovuksissa kesken Rothoviuksen saarnan ja melullaan keskeyttänyt koko saarnanpidon. Hänet oli saatettu ulos, mutta hän oli tullut takaisin ja käynyt muutaman miehen kimppuun. Tuomio nähtävästi muutettiin myöhemmin lievemmäksi hovioikeudessa, jonne kuolemantuomiot piti alistaa.

Sunnuntait olivat varsinaisia tapahtumapäiviä

1700-luvulla jumalanpalvelukset olivat varsin meluisia: oli tungosta, lasten itkua, palelevia ihmisiä ja muuta, mikä sai kirkon muistuttamaan markkinapaikkaa, joten täytyi olla melkoinen häiriö, mikä poikkesi muusta hälinästä niin paljon, että se erikseen ärsytti pappia. Kovaääninen virrenveisuu on kuvailtu eräässä tapauksessa ”mylvi kuin härkä”. Joku saattoi liikuskella kesken kaiken tai asettua nukkumaan tai tulla myöhässä epävarmoin askelluksin.

– Joku putosi penkiltä, oli hullun käytöstä, silmien vinkkailua naisväen suuntaan ja kaikenlaista toimintaa. Tavallinen liikkuminen kesken jumalanpalvelusta oli kuitenkin aika normaalia, sillä jumalanpalvelus saattoi kestää neljä tuntia, ja saarnakin kaksi tuntia, Vilkuna lisäsi.

Sunnuntait olivat entisaikaan erillisiä tapahtumia, riehapäiviä. Kirkkomatkakin kesti peninkulmia, joten alkoholia käytettiin lämmikkeeksikin. Kirkonmäellä leskinaiset myivät juomia ja saivat yleisesti hyväksytyllä tavalla toimeentulonsa näillä ”pop-up -baareillaan”. Viinaa pidettiin lääkkeenäkin; se oli jopa ainoa lääke.

– Usein sunnuntaihin liittyi jokin juhlakin. Kastetta kutsuttiin lapsioluiksi, häät olivat hääoluita ja hautajaiset hautajaisoluita. Lisäksi oli pitkiä pyhiä kuten joulu ja pääsiäinen, Vilkuna luetteli.

Rangaistuksista tehokkain oli häpeärangaistus; se että joutui miehissä pois kannetuksi tai joutui jalkapuuhun. 1700-luvulla juopumuksesta tuli siis rikos, ja Kustaa kolmannen aikana 1772–1775 jopa kieltolaki.

Oikeudessa olivat kaikki säädyt edustettuina, kun kirkkojuopumuksesta syytettiin, mutta eniten oli 1700-luvun mittaan tuomituissa isäntämiehiä. Sotilaidenkin osuus oli yliedustettuna heidän määräänsä nähden. 1800-luvulle tullessa talollisten suhtautuminen muuttui, ja he alkoivat kääntyä raittiuteen ja juoppouden paheksujiksi. Sotilassäätykin lakkautettiin. Yleisesti juuri talollisten raitistuminen oli tärkeä tekijä raitistumiskehityksessä.

– Syynä kehitykseen oli se, että metsille tuli arvo. Talolliset käyttivät ennen vapaata talviaikaa nyt metsätöihin. Kun oli työtä, ei ollut turhaa vapaa-aikaa ja se vapaa-aika mitä oli, katsottiin mielekkäämmäksi käyttää muulla tavalla. Oli tilaus valistukselle, Vilkuna kertoi.

Vilkuna rajasikin Juomareiden valtakunnan päättymään vuoteen 1850. Tapakulttuuri alkoi uudistua ja kansalaisyhteiskunta kehittyä, syntyi moderni valistus ja raittiusliike. Kouluja ja kirjastojakin alettiin perustaa. Kiinnostavasti Pälkäneelläkin ensimmäinen yritys kirjastotoiminnan aloittamiseksi oli juuri vuonna 1851 kirkkoherra Karl Magnus Limónin toimesta. Ihan yhtenäistä jatkumoa tämän päivän kunnankirjastoon tuolla kirkon sakastissa olleella kirjastolla ei vielä kylläkään ollut, vaan kirjasto oli välillä toimimattakin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>