Linnut lennähtivät Pytingin kahvilaan

Anneleena Seppäsen linnut ilahduttavat Pytingin kahvilassa kesäkuun puoleen väliin asti.

Pytingin kahvila Luopioisten entisessä kunnantalossa valmistautuu kesään. Viime lauantaina kahvilan seinille ripusti näyttelyään tamperelainen Anneleena Seppänen, joka kuvaa hauskasti lintuja. Linnut ilahduttavat kahvittelijoita kesäkuun puoleen väliin asti ja sen jälkeen seinille ilmestyy Tuomo Kuitusen kasvikuvia. Mikkolan Navetan kahvilaa pyörittää kesän ajan paikallisten nuorten reipas joukko.

Anneleena Seppänen on ammatiltaan ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja kasvatustyön ammattilainen. Hän työskentelee lastensuojelun sijaishuollossa ja on sitä ennen toiminut varhaiskasvattajana sekä lasten ja nuorten luovan toiminnan ohjaajana. Kuvataide on hänelle rakas harrastus.

– Pienestä tytöstä asti olen ollut kiinnostunut linnuista ja kaikesta luontoon liittyvästä. Lapsuudenkodissani oli aina lintuja, kesyjä variksia, rastaita, pöllöjä ja undulaatteja. Nykyisin havainnoin siivekkäitä ystäviäni kulkemalla luonnossa. Piirustuspöydän ääressä linnut heräävät elämään. Lintuhahmon kautta kuvaan usein omaa sielunmaisemaani ja käsittelen tunteitani, kertoo Anneleena Seppänen.

– Tunteita ja tunnelmia kuvaavat usein varikset, rastaat ja sorsat. Maalaustapani ei noudata perinteistä akvarellitekniikkaa, vaan on kehittynyt tekemisen myötä omanlaisekseni. Työskentelytapani on akvarelliksi hidas ja monivaiheinen. Usein työskentelen rajatulla paletilla ja pyrin pehmeään lopputulokseen häivyttäen akvarellikerrosten rajoja. Lintujen ilmeikkyys ja älykkyys korostuvat pehmeällä taustalla.

– Lintugalleriani on muodostunut pikkuhiljaa ja se on itselleni rakas ja läheinen. Kuvien linnut ovat ystäviäni. Vien töitäni näytteille harvakseltaan, kaksi-kolme kertaa vuodessa. Luopioisista linnut lennähtävät Orivedelle.

Navettakalleriassa maalausryhmän töitä

Mikkolan Navettakalleriassa on toukokuun ajan esillä Valkeakoski-opiston Luopioisten maalausryhmän töitä. Jo kymmenen vuoden ajan toiminut ryhmä on ollut talven mittaan tuottelias. Tällä kertaa on tutustuttu muun muassa Vincent van Goghin tuotantoon ja värimaailmaan. Opiskelijat ovat kopioineet van Goghin töitä ja työstäneet omia aiheitaan käyttäen taiteilijan väripalettia ja työskentelytapaa. Ryhmää ohjaa Irene Karanka. Irene Karanka on vetänyt myös Aitoon koulutuskeskuksesa taideryhmää, jonka työt ovast samoin nähtävillä Mikkolan Navetalla.

Mikkolan Navetta avoinna toukokuussa ti–la klo 10–14, kesän ajan ti–la klo 10–15.

Pytingin kahvila avoinna toukokuussa to ja la klo 10–14. Kesän ajan avoinna ti–la klo 10–15.

 

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>