1918: Niilo Walleniuksen sotapäiväkirja kertoo Aitoon ja Luopioisten miesten sisällissotataipaleesta

”Palasimme Tampereelle tietämättä, millaisiin kohtaloihin meidän nyt olisi alistuttava”

Walleniuksen perhe noin vuonna 1910. Niilo Wallenius (ylhäällä vasemmalla), Elvi Wallenius, ylioppilas Rikhard Ranta, Waldemar Wallenius, Hilma Wallenius ja Hilman sisar.

Luopioisten valkoisia: Arvid Viukari, Niilo Wallenius, Janne Viukari, joku, Fredrik Heikkilä ja Heikki Rulja.

Sisällissota päättyi sata vuotta sitten Helsingin voitonparaatiin. 16. toukokuuta 12 000 miehen kokoisten paraatijoukkojen kärjessä kaupunkiin ratsasti valkoisia joukkoja johtanut kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim Neptun-hevosensa selässä. Vuosikymmeniä myöhemmin näky ikuistettiin patsaaksi, joka pystytettiin Mannerheimin mukaan uudelleen nimetyn Heikinkadun varteen.

Aitoolaisen Risto Walleniuksen isoisä Niilo Wallenius oli huhtikuun vaihteessa mukana sodan ratkaisutaistelussa Tampereella. Hän osallistui myös viimeisenä antautuneen Viipurin valtaukseen huhtikuun lopussa.

Vähä-Lemmettylän tilan nykyinen isäntä löysi isoisänsä sotapäiväkirjat muutama vuosi sitten vintiltä. Wallenius on kirjoittanut niitä puhtaaksi talven ja kevään aikana, kun sadan vuoden takaiset tapahtumat olleet tapetilla.

Kotirintaman tunnelmista Aitoossa ja Pälkäneellä kertovat Niilo Walleniuksen kotoa, sukulaisilta ja ystäviltä saamat kirjeet, jotka Risto Wallenius on myös tallentanut jälkipolvia varten.

 

”Punaisten sala-ampujien kuolettavat luodit”

Kuhmoisten Leppäkoskella kaatuneitten Into Regnellin, Frans Sivulan ja Matti Ojalan siunaus ja sankarihautaus toimitettiin Luopioisissa 3. huhtikuuta 1918. Kuhmoislainen pastori Antti Rentola toimitti ruumiiden siunauksen. Sen jälkeen vainajien arkut kannettiin yhteishautaan Luopioisten hautausmaalle.

Aitoon ja Luopioisten miehet ja joku nainenkin lähtivät kohti pohjoista 4. helmikuuta, kun punakaartit olivat ottaneet eteläisen Suomen haltuunsa. Tievartioista ja tarkistuspisteistä huolimatta muutaman kymmenen hengen joukko pääsi Sappeen, Pakkalan ja Kuhmalahden kirkonkylän kautta Vehkajärvelle, josta järjestyi yöksi katto pään päälle.

Seuraavana päivänä joukko jatkoi Kuhmoisiin, jossa se kasvoi noin 60 hengen kokoiseksi. Rekikyydillä railoja väistellen joukko jatkoi Päijännettä pitkin Korpilahden kautta Jyväskylään, jossa se otettiin Suojeluskunnan kirjoihin 6. helmikuuta.

Kaksi viikkoa harjoitellut ja Pieksämäen rataa vartioinut Pohjois-Hämeen 3. pataljoonan, 2. komppanian 2. joukkue siirrettiin 23. helmikuuta Kuhmoisiin. 5. maaliskuuta ryhmä sen miehiä joutui Leppäkoskella taisteluun, jossa kaatui Ämmätsän kartanon poika Into Regnell sekä kolme muuta miestä, jotka kaikki haudattiin myöhemmin Luopioisiin.

Ämmätsän kartanon poika Into Regnell kaatui Kuhmoisissa.

”Kuhmosten esikunnan käskyn mukaan lähetettiin täältä 18 miestä Leppäkoskelle, jossa neljä suojeluskuntaan ja neljä kuskia punaisten sala-ampujien kuolettavien luotien lävistäminä heittivät henkensä. Surulla muistelemme Into Regnelliä, kauppias Sivulaa, Matti Ojalaa ja Niilo Nurmista, joitten kanssa olemme monet ilot ja surut saaneet jakaa keskenämme, ja joiden ruumiitten korjaamiseen punikkien käsistä meillä oli kunnia päästä”, Niilo Wallenius kirjoittaa päiväkirjassaan.

 

”Urhoollisesti taistellen päättyi tämäkin päivä”

Niilo Walleniuksen yksikkö siirrettiin 9. maaliskuuta Varikonniemeen, jossa käytiin lähes 12-tuntinen taistelu 10. päivänä. Vastapuolella oli muun muassa Luopioisten ja Valkeakosken punakaartilaisia.

”Urhoollisesti taistellen päättyi tämäkin päivä, jona seitsentuhatmiehinen joukko ajettiin 150 miehellä pakoon, että muutamien punaisten täytyi kahden kilometrin matkoja kulkea vatsallaan hangessa”, Wallenius kirjoittaa.

”Muutaman päivän harjoitusten jälkeen siirryttiin Leppäkosken kautta Västilään, jossa otimme Länkipohjan punikeita vastaan. Seuraavana päivänä siirryttiin Hirtolahteen, josta lähdettiin Vihasjärvelle päästyämme matkan varrella osalliseksi lämpömäisistä, joista punaisten esikuntalaiset varta vasten olivat meitä varten valmistaneet.

17. päivä maaliskuuta mentiin Kopansalmen yli välillä taistellen Päälahteen ja sieltä Oriveden asemalle, jonka valloitusta punaiset koettivat estää panssarijunatulellaan ampuen yhtaikaa useammalla kuularuiskulla ja tykeillään.

Ilman mieshukkaa selviytyivät Luopioisten lahtarit tästä kahakasta, perääntymällä Päälahteen, josta 19 p. lähdettiin uudestaan Orivedelle, josta jatkoimme matkaamme Kangasalle taistellen ainoastaan Vääksyn luona. Jatkoimme matkaa Lempäälään missä 23 p. valloitettiin Moision asema.

Muutaman kerran saivat punaiset meidät Lempäälässä yllätettyä, mutta kuitenkin ilman mieshukkaa yrittäessämme Mattilan pysäkkiä kohden.

Toisia pataljoonia pantiin ja 26 p. maaliskuuta saavuimme Hatanpään vaiheille lähelle Tamperetta. 54 tuntia saimme viettää valloittamissamme juoksuhaudoissa, joihin punaiset pitivät yllä tulta koko ajan.”

 

”Hyökkäsimme kuusenhavuoksat lakeissamme Tampereelle”

Niilo, Waldemar, Elvi ja Hilma Wallenius.

Kaksi viikkoa Tamperetta piirittänyt Niilo Walleniuksen yksikkö hyökkäsi 3. huhtikuuta ja valloitti Kyttälän. Seuraavina päivinä se taisteli Tampereen keskustassa ja puhdisti Pispalaa.

”Kolmannen päivän huhtikuuta valjetessa hyökkäsimme kuusenhavuoksat lakeissamme Tampereelle, joka pala palalta valloitettiin. Kuudenteen päivään huhtikuuta oli tämä komea kaupunki samoin myöskin Pispala hallussamme. Jonkun päivän olimme äsken valloittamassamme kaupungissa toimitellen tavanmukaisia vahtipalveluksia.”

Tampereen valloitusta seurasi lyhyt loma.

”Virkistynein mielin palasimme jälleen Tampereelle tietämättä, millaisiin kohtaloihin meidän nyt olisi alistuttava.”

16. huhtikuuta Walleniuksen yksikkö kuljetettiin Jyväskylän, Pieksämäen, Savonlinnan ja Elisenvaaran kautta Inkilän asemalle. Matkaa tehtiin rautateillä karjavaunuissa, vetisissä proomuissa ja marssien. Pakenevia punaisia takaa ajaneet joukot lähestyivät huhtikuun lopussa Viipuria.

Niilo Wallenius, Saimi ja Ida Vekka 1918. Sisarukset ovat surupuvussa veljensä kaatumisen vuoksi. Hämeenlinnalainen Oskari Vekka kaatui Tampereella 4.4.1918.

”Vihollinen pakeni edellämme epäjärjestyksessä, välillä kahlaten pienien järvien poikki kuten Terävälänkin kylässä Nuijamaan pitäjässä. Yllämainitsemaani punikkien ylimenopaikkaa saimme seuraavan yön vahtia Lallon metsässä, jossa ampuelimme hauskuudeksemme teeriä ja metsoja, välillä uinailessamme pehmeällä sammalvuoteella.”

28.4. alkaen Wallenius taisteli Viipurissa.

”Rapattilassa vihollinen yritti ponnistaa viimeisiä voimiaan, mutta turhaan. Saimme heistä täydellisen voiton ja kuljetimme paljon vankeja 29 päivä huhtikuuta Viipuriin.”

Vappuna Walleniuksen yksikkö siirtyi Lappeenrantaan, josta matka jatkui seuraavana päivänä Pieksämäen ja Mikkelin kautta Selänpään asemalle ja sieltä jalan Valkealan kautta Kouvolaan.

”10. päivä toukokuuta klo 6 illalla läksimme Hämeenlinnan, Tampereen kautta Jyväskylään, josta pääsimme lomalle. Sieltä läksi kukin eri aikana kotiinsa. Juhannuspäivänä loppui loma, jolloin toisten tarvitsi mennä sotapalvelukseen, toiset pääsivät kotiinsa.”

 

 

Kirjeitä Niilo Walleniukselle

Niilo Walleniuksen sisar Elvi Wallenius toimi sisällissotakeväänä Aitoon kansakoulun opettajana.

Nyt on Aitookin ”valkosten” herrain läpikäytävänä. Lähettejä kulkee edestakaisin Kirkonkylän ja Tampereen puolen väliä. Kirkolla Mikkolassa on ”esikunta” – rintama- ja paikallisesikunta.

Maarianpäivänä tuli ensimmäiset ”valkoset herrat” Aitooseen. Menimme papan kera Hyökille, jossa  puhuttelin ”keittäjätteriä” ja niitä herroja. Tahtoivat minua rintamalle, mutta en luvannut, sillä olen ollut Aitoon Kansakoululla ”opettajattarena” toista kuukautta jo. Ensi tiistaina taas alkaa pääsiäisen jälkeen.

Pyhäkouluakin olen pitänyt joka sunnuntai, yksin aina. Löydän siitäkin lohdutusta; pidän mielelläni Pyhäkoulua…

Syrjän Juha on ammuttu, kun ei antanut ehkä oitis asettansa pois, vaikka käskettiin ja on ollut kolmessa tappelussa vihamiehenä. – Vuorela y.m. on vankina kirkolla. Kokko on päässyt ratsuväkeen Maarianpäivänä. (Kokko on vangittu 2 kertaa ja Hyöki yhden kerran) Kaikki on unohdettu. ”Punakaartista ei ole ollut enää kiusaa täällä.”

Harmaa ”Silver” on ollut viisi päivää ajossa Tuuloksen ja Hauhon rintamilla. Sontaa on ajettu monet päivät. Jäät on tuotu kellariin. Puita on tuotu metsästä kotiin. Puutarhuri oli täällä myös viikon päivät tekemässä 3 olkimattoa ja 2 lasia lavoihin. Pappa tilasi hänen kauttaan siemeniä, mutta ei niitä vielä ainakaan ole tullut, joten ei ole voitu siinä suhteessa mitään toimia.

Talon komento on käynyt kuin ennenkin. Ovat antaneet Kallen (Mattila) olla renkinä. Pappa on isäntänä, emännöitsijä toimessaan ja minä hyyryllä opettajattarena.

Harry (Pomoell, Niilo Walleniuksen serkku) on haavoittuneena jossain sairaalassa. Onkohan totta, että Ragnar (Harryn Pomoellin veli)  on kaatunut? Kuulin että Viukarin Kalle lepää kotona haavottuneena, paranee tietysti.

Into Regnell, Jäpin renki (Ojala) ja Sivula y.m. on kaatunut varmaan. Vigelius (kauppias) tuli kotiin ja toi meille Niilon kirjeen. Ojanen (opettaja) kävi yhtenä yönä kotona, mutta nyt hän on kiireellisissä sihteerin töissä kirkolla esikunnassa järjestämässä asioita.

Luopioislaiset ovat lähteneet pakoon, punakaarti tietysti, mutta myös kokonaisia perheitäkin. Pälkäneläiset samalla tavalla. Taistelupaikkana ei Aitookaan siis ole ollut vaan läpikäytävänä. Kireälle ovat ohjakset otettu tääälläkin kohta.

Ruusuvuoren isäntä Kukkolassa on murhattu. Arvovat Koskis-Heikkiä murhaajaksi. Ryöstivätkin hänet putipuhtaaksi.

Kantola (Kalle Antinpoika Pätiälä) on tullut kotiin. YliLaurila on kotona. Viukari, Regnell, Kantola, Haapamäki ja Ojanen ja Lemmettylän isäntä ja Oksalan isäntä ovat paikallisesikunnassa, Rantala y.m.

Rautajärvi ja Kantola on ryöstetty oikein putipuhtaaksi, ”valtion taloiksi” ne mukamas oli julistettu.

Sisar Elvi Walleniuksen kirje 1.4.1918 Luopioisista

 

Niilo Walleniuksen isä Waldemar Wallenius.

Olen koittanut toimia ymmärrykseni mukaan, sen jälkeen kuin kahdella hevosella on voitu aikaan saada, kun hevoset välillä ovat olleet punaisten ajettavana ja nyt taas valtion sotajoukkojen kuormastossa.

Pankin tilientarkastus oli Maarian päivä aattona kirkolla ja silloin saapui Luopioisten kirkolle ensimmäiset valkoiset Majuuri Ahrenbergin ratsut. Juoksimme pihaan ja heilutimme nestuukia niille siunatuille ihmisille tervetulleeksi tänne.

Kuulin sitten Öfversti Bergströmmiltä, että sinä olet Lempäälässä.

Ensi keskiviikkona haudataan juhlallisesti Luopioisissa Into Regnell, Jäpin renki ja Sivula, jotka kaatuivat 5. maaliskuuta 1918.

Isä Waldemar Walleniuksen kirje 1.4.1918

 

Lydia ja Niilo Wallenius vuoden 1919 kihlajaiskuvassa.

En olisi uskonut kun Kuhmoisista hävisitte näkymästä että te sinne päin jouduitte. Ja missä nyt olette tällä hetkellä lienettekö tuolla missä juuri tykit paukkaa, kuuluu tänne huoneeseen niin selvästi, kuularuiskunkin rätinä.

Me täällä Luopioisissa jo sentään Jumalan kiitos olemme saaneet olla rauhassa sissijoukoiltakin, täältä Kelkalta noin 5 km Padasjoelle päin veivät punasissijoukot yhden talon isännän murhasivat tiellä. Täällä on kuitenkin vielä säilytty.

Tulevan vaimon Lyydia Mathilda Penttilän kirje 20.4.1918 Kelkalta. Lyydia Wallenius toimi Vähä-Lemmettylän tilan emäntänä vuodet 1919–1961

 

Sodan kauhua ja hävitystä vain kaikkialla, niinpä meidänkin pitäjässä, vaikka luulimme siitä kokonaan säästyvämme. Melkein koko viime viikon saimme kuulla tykkien jyskettä ja nähdä savupatsaita nousevan toiselta puolen Pälkänettä.

Punikit ovat nimittäin olleet vielä Laidikkalan kylän puolella, jota he ovat pommittaneet. Toistakymmentä taloa ovat polttaneet kai kokonaan ja Ruokolan kartanon päärakennuksen.

Viimeksi kuuluvat yrittäneen Harhalan kylästä Onkkaalaan päin, mutta huonosti onnistui hyökkäys, kun valkosten ”laulu-Kallet” olivat kai ehtineet toiselle puolen salmen, josta luulivat kaiketi pääsevänsä.

Näinä päivinä saapuu (tai ehkä on jo saapunut) Pälkäneen valkosille lisäjoukkoja, jotka varmaan ajavat punikkia kohta aika kyydillä Pälkäneeltä pois ehkä hyvinkin pian.

Täällä Kukkolassa kuten Aitoossakin olemme vielä säilyneet tähän asti.

Kukkolan kansakoulun opettajan Heikki Mäkelän kirje 24.4.1918 Pälkäneeltä

 

Rintama Hauholla on pysynyt sitkeästi paikoillaan, joten minäkään en ole päässyt vielä kotiin lähtemään.

Taloja on poltettu Pälkäneellä: Ruokola, Näri, Joensuu, Kuiseman Eskola, Kärväntälän kylä ja osa Laitikkalaa.

Eilen ovat kuuleman mukaan punaset vetäytyneet Pälkäneeltä pois, mutta en vielä tiedä ovatko sijoittuneet Hauholle siellä jo ennestään majailevien lisäksi.

Haavoittuneita on kuljetettu tästä Kangasalan läpi Tampereelle.

Tapaan täällä usein luopiolaisia ja hauholaisiakin isäntiä, jotka ovat pakosalla sotilaskyytireisuillaan.

Luopioisissa on kyllä rauha maassa. Lammin kautta arvellaan punikkien yrittävän murtautua Padasjoelle. Meikäläiset Auttoisilla ja sinne on kyllä lähetetty suuria voimia tätä yritystä estämään, joten saartorengas pysynee vahvana.

Kauvaa ei kai tämä sota enää kestä ja välttämätöntä olisikin miesten päästä jo kevättöihin.

Minä en ole kuullut mitään perheestäni, joka edelleen on punaisten valtakunnassa. Todella surullista!

Minä (Pomoell oli tuomari ja nimismies) en nähtävästi enää joudu mukaan tähän sotaan, sillä lääninhallitus on määrännyt minut ryhtymään heti virkaani hoitaan niin pian kuin tämä on mahdollista.

Serkku Harry Pomoellin kirje 28.4. Kangasalta

 

 

Kyllä se nyt on ollut sellaista aikaa ettei sitä muista vanhatkaan ihmiset, ehkä isovihan aikaset muistaisivat. Täällä sentään ”punanen” aika meni verraten pienillä vaurioilla niinkun jo itsekin olit tilaisuudessa näkemään naapuri kunnissa Hauholla ja Pälkäneellä teki punaset paljo vahinkoa, Laidikkalassa esim. polttivat he 11 taloa ja Kansakoulun, Hauholla samoin on ollut paljo tulipaloja, ja Tuuloksessa on m.m. Syrjäntaustan kylä kokonaan palanut, usein on myöskin elukat varsinkin lehmät jääneet tulen saaliiksi, rintama pysyttelikin tässä verraten lähellä pitemmän aikaa mutta juuri nyt siirtyy rintama edemmäksi, piti kai punasia vähän enemmänkin ”rökittää” mutta pääsivät kai vähän kesken pakenemaan.

Sotatoimet kaiketi ja vähitellen rupeavatkin päättymään ja hyvä onkin sillä miehet ja hevoset tarvitaankin jo kevät toukojen tekoon, meillä esim. jo kylvettiin tänään kauroja, vaikka aikastahan se vielä on mutta suomaahan kyllä jo käypi.

Luopioisten miehiä ei toistaiseksi kai ole kaatunut muita kun sillon Kuhmosten Leppäkoskella, haavottuneita oli Luopioisten miehiä täällä hoidettavana 4, he olivat haavoittuneet Laidikkalassa t.k. 26 p. ja olivat tulleet riviin t.k. 16 p. olleen kutsunnan määräyksestä jolloin heti joutuivat Tampereelle harjoituksiin ja sieltä, arvatenkin jonkunmoisena reservinä, rintamalle.

Vankina täällä kanssa on ollut useita m.m. Jalmari Ranta, hän vietiin tästä sivu johonkin edemmäs. Stefan Murtorannan kanssa voivat tuskin välttää raskainta rangaistusta, varsinkin kaiken tämän jälkeen mitä punaset ovat nytkin taas tehneet talojen polttoja y.m. tämä kaikki tulee heidän yhteiselle tililleen.

Muuten ollaan kaiketi yksimielisiä siitä että kaikki se vihan kylvö mitä Sosialistiset sanomalehdet ym. tekijät ei voinut mennä muuhun kun kansalaissotaan ja joka nyt Jumalan kiitos sentään on loppumassa niin kalliit uhrit kun se on vaatinutkin, voidaan kuitenkin sanoa että hullumminkin olisi voinut käydä ja toivottavasti ainakin tämä sukupolvi saapi jo suorittaa rauhan töitä ilman sitä tuskallista painostusta, joka viime aikana jo pyrki pilaamaan kaiken.

August ja Anna Hyökin kirje 30.4.1918 Luopioisista

 

Hämeenlinnakin on antautunut, tai valloitettu saksalaisilta, kyllä se on sittenkin antautunut. Puhuivat saataneen mahdottoman paljon vankeja sieltä, enemmän kuin ehkä ennen. (Viipurikin on kait jo valloitettu) Sinä sen paremmin tiedät sentään, kuin me täällä. (Niilo Wallenius osallistui Viipurin valtaukseen)

Loppuja Punaryssä-joukkoja koitetaan ajaa yhteen kasaan. Kuuluu heitä vielä olevan Tuuloksessa, Lamminkoskella, Hauholla, Hattulassa ja ehkä Toijalassakin, kuka tietää vaikka muuallakin olisi.

On sinullakin ja teillä kaikilla ikävää siellä sen nostoväen opettamisessa ja ryssiä vastaantaistelemisessa. Taidatte jo olla taistelussa olleet siellä.

Sivumennen voi vielä lausua, että harva se muija ja äijä, on ollut tutkittavana  (Aitoon) Yhteiskoululla ja nuoria sekä vanhempiakin piiskattavana puheistaan ja käytöksestään.

Jalmari (Ranta) ei ole vieläkään päässyt vapaaksi vankeudestaan. Muut aitoolaiset ovat jo vapaat, pakkotöissä kylläkin.

Sisar Elvi Walleniuksen kirje 30.4.1918 Luopioisista

 

Täällä seuraamme innostuksella sotaretkiä joka haaroille ja katsellaan karttaa kuinka kukin etenee. Tämä viimeinen ”hännänpää” Hämeessä ottaa aikaa – mutta kerta kai sekin selviää.

Täti Aina Pomoell huhtikuussa

 

Lydia ja Niilo Wallenius

Olin varma hengessäni että Sinä pääset vapaaksi sotapalveluksesta. Eihän talojen isännät sotaan kerkii: Ja Sinullehan valkeni jo sitten hyvinkin päteviä syitä vapaaksi pääsemisestä. Pääsit siis omaan elementtiisi.

Tarvitsiko sen Viukarin kuuluisan veljes-sarjan mennä.

Kerjäläisiä käy hyvin paljon, ikävä kyllä, vaan ei sille mahda mitään. Sekin tavallaan on hyvä koulu jokaiselle. Oppiihan ruualle antamaan arvon, ja myöskin kaupunkilaiset maalaisille. Tulevat huomaamaan kuinka suuresti ovat riippuvaisia meistä maalaisista.

Tulevan vaimon Lyydia Mathilda Penttilän kirje 8.8.1918 Kelkalta. Lyydia Wallenius toimi Vähä-Lemmettylän tilan emäntänä vuodet 1919–1961

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>