Jo joutui armas aika

Janne Kyrönlahti.

Muutamat virret ovat meille suomalaisille erityisen tärkeitä. Varmasti yksi näistä on ”Enkeli taivaan lausui näin”, joka on monelle tuttu jo lapsuuden joulukirkoista. Toinen, varmaan kohtuullisen tunnettu virsi, on jykevä ”Jumala ompi linnamme”, joka on kaikunut vuosikymmenten ajan joulurauhan julistuksen virtenä. Neljäs voisi olla ”Ystävä sä lapsien”. Monelle varmasti jo lapsuuden pyhäkouluista tuttu. ”Herraa hyvää kiittäkää” on myös läheinen virsi monelle.

Siinäpä muutamia niin sanottuja tuttuja virsiä. Myös tähän vuodenaikaan liittyy eräs hyvin tuttu virsi. Se on tuo otsikon ”Jo joutui armas aika.” Tätä virttä on laulettu vuosisatojen saatossa todella paljon niin kirkoissa, kouluissa, kuin erilaisissa juhlissakin. Niistä ajankohtaisin lienee äskettäin vietetty äitienpäivä, jonka juhlistamiseen tämä virsi on monesti liittynyt.

Hiljattain tehdyn selvityksen mukaan selvä enemmistö suomalaisista haluaa suvivirren edelleen olevan myös osa koulujen kevätjuhlaperinnettä. Virren syntyhistoria on erikoinen. Perimätiedon mukaan sanat kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin kesäisellä saarnamatkallaan vuonna 1694. Lähellä Visbyä hän lumoutui ympäröivän luonnon kauneudesta siinä määrin, että runoili tämän virren lähes yhdeltä istumalta. Virren kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat pelkästään luonnon kauneutta kuvaavia. Neljännestä säkeistöstä alkaa virren loppuun asti kestävä rukous jossa rukousaiheita on monia. ”Maan, meren anna kantaa runsaasti lahjojas. Tarpeemme meille antaa sun siunauksestas.”

Virren syntyaikoina, samoin kuin nykyisinkin, oli tärkeää saada hyvä sato. Tuon ajan viljelijä oli täysin luonnon armoilla. Sadon menettäminen kuivan, liian sateisen kesän tai hallan vuoksi oli valtava katastrofi. Vaikka nykyisin hieman paremmin asiat tuossa mielessä ovatkin, viime kädessä emme edelleen mahda luonnon voimille mitään. Virsirunoilijan tavoin joudumme tyytymään siihen, mitä meille annetaan. Siksi näin kevätkylvöjen aikaan tuokin rukous on varsin ajankohtainen.

”Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” Raamatussa sanotaan: ”älkää mistään murehtiko.” Silti me ihmiset olemme sellaisia, että me vaivaamme itseämme monilla asioilla. Sellaisillakin, joita murehtia ei tarvitsisi. ”Luo meihin uusi mieli” -pyyntö on varsin tarpeellinen sekin.

Virren lopussa tulee kaikkein tärkein rukous, joka muistuttaa siitä, mikä täällä elämässä on tärkeintä: ”Suo suloisuutta maistaa myös sielun sanassas. Ain armos sille paistaa, niin on se autuas.” Jumalan yhteydessä elävä ihminen on autuas, eli onnellinen. Toisaalta Raamatussa todetaan tällaisista ihmisistä että ”jos meidän toivomme olisi vain tässä ajassa, olisimme kaikkia muita viheliäisimmät.” Silti viheliäinenkin voi olla onnellinen, kun hänellä on joku, joka hänen viheliäisyyttänsä ymmärtää ja antaa anteeksi. Lisäksi tämän viheliäisyyden päämäärä on iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa.

”Ain armos sille paistaa, niin on se autuas.” Tämä on totta vielä tänäkin päivänä. Luottakaamme siihen.

 

Janne Kyrönlahti

Kanttori,

Kangasalan seurakunta

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>