Perheemme muutti kuntaan aikoinaan Tampereelta. Meidät tänne toi maaseudun rauha ja sen tarjoama turvallisuus ja väljyys lapsille.
Halusimme pois kasvukeskuksesta. Läheltä löytyy ryhmis ja koulu, jossa on lasten hyvä ollut olla. Syy, miksi esimerkiksi mieheni jaksaa ajaa töissä joka päivä Tampereella, on ollut juuri koulu ja päivähoito. On koettu, että turvallinen ja lämminhenkinen kyläkoulu ja ryhmis painavat vaakakupissa enemmän kuin oma työmatka. Itse jaksaa, kun tietää että lasten on hyvä olla.
Sidoksia meillä Pälkäneeseen ei ole, vaan tulimme puhtaasti halusta asua ja kasvattaa lapsemme maalla. Emme edes harkinneet Pälkäneen keskustaa. Jos olisimme halunneet lapsemme isoihin yksiköihin, ”saamaan paljon kavereita” olisimme jääneet Tampereelle.
Tampereella asuessamme meillä oli kaksi lasta (nyt niitä on neljä). He olivat siellä päiväkodissa ja vaikka ovatkin vilkkaita ja sosiaalisia, olivat he aina kiukkuisia ja väsyneitä päivän jälkeen. Nyt täällä asuessamme on jokainen lapsi jo lomalla alkanut kysellä, että koska me päästään taas ryhmikseen/koska koulu alkaa. Tämä mielestäni kertoo todella paljon siitä, kuinka paljon parempi lapsen on olla pienessä kodinomaisessa yksikössä hoidossa ja kuinka paljon lapset oikeasti tykkäävät käydä pientä koulua. Tuskin olen ainoa äiti/isä joka tämän havainnon on tehnyt.
Vaikka kuinka koittaa hakea tietoa, mistään ei löydy täydellistä faktaa siitä, että kouluja lopettamalla olisi saatu oikeita säästöjä aikaan. Monesti on käynyt pikemminkin päinvastoin.
Perustelut että isommassa yksikössä lapsella on parempi olla ja enemmän kavereita, eivät käy yksiin sen tosiasian kanssa, että kuinka moni lapsi kokee tänä päivänä kiusaamista ja on syrjitty. Jos lapsi on ujo ja hiljainen, isossa koulussa hän jää helposti muiden matkasta ja näin ollen syrjäytyy/tulee kiusatuksi. Haluavatko päättäjät ottaa siitä vastuun?
Pienessä koulussa pystytään paljon paremmin puuttumaan mahdolliseen kiusaamiseen kuin isomassa. Aikuinen huomaa sen myös helpommin, ja koulun pienuus tekee myös sen, että kaikki ovat keskenään kaveria.
Sehän on rikkaus että on kavereita useammasta ikäluokasta. Se lisää vuorovaikutustaitoja ja auttaa oppimaan toisten huomioon ottamista. Nykymaailmassa on niin paljon lasten ja nuorten pahoinvointia ja syrjäytymistä. Onko meillä varaa ottaa sitä riskiä, että lisäämme sitä?
Pienessä koulussa on myös mahdollisuus opettaa asioita konkreettisesti. Sen sijaan että kasveja, lintuja, yleensä luontoa opiskellaan oppikirjasta, voidaan mennä sinne luontoon opettelemaan näitä asioita. Mikä on huomattavasti mielekkäämpi tapa oppia ja samalla toteutetaan myös sitä, että lasten pitää liikkua enemmän. Pienenä kouluna näihin voi osallistua koko koulu (yleensäkin kaikkiin retkiin) yhdessä, mikä luo vielä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se, että opitaan toimimaan ryhmässä jossa on eri-ikäisiä ihmisiä, on myös kasvatuksellisesti hieno asia.
Onko otettu huomioon sitä kuinka pitkät koulukuljetusmatkat vaikuttavat lasten oppimiseen ja työskentelyyn koulussa? Joudutaan heräämään todella aikaisin aamusta ja sitten pitäisi jaksaa opiskella, tehdä kotona läksynsä ja vielä keretä harrastamaan ja liikkumaankin.
Lapsi tarvitsee myös sitä omaa aikaa. Pitää saada olla vielä lapsi, että jaksaa oppia uusia asioita, ja se ei toteudu jos suurin osapäivästä kuluu kouluun ja koulumatkaan taksissa istuen.
Jokainen voi miettiä, kuinka pitkälle pääsee, kun lähtee ajamaan tunnin hyvää asfalttitietä. Ollaan jo aika pitkän matkan päässä. Samassa ajassa näitä mutkittelevia sorateitä pitkin eivät kaikki koululaiset ole vielä edes Aitoossa. Tuo kaksi tuntia päivässä ei tule edes kaikille piisaamaan.
Tässä olisi nyt Pälkäneen mahdollisuus profiloitua oikeasti maaseutukuntana, korostaen ja markkinoiden lapsiperheystävällisyyttä ja pienten ryhmäkokojen tuomia etuja, joista löytyy tutkittuakin tietoa kun vähän viitsii googlettaa.
Nähtäisiin voimavarana kunnalle kaikki kylät, niiden idylli lapsiperheille ja niiden tuomat palvelut ja ominaisuudet. Useimmat niistä, jotka haluavat muuttaa maalle, haluavat pois kasvukeskuksista ja lapsensa pieniin yksiköihin kouluun ja hoitoon. Siksihän sieltä kaupungista pois halutaan muuttaa perheen kanssa, kun ei haluta lapsiaan isoihin yksiköihin. Halutaan maaseudun tuomaa rauhallisuutta itselle ja lapselle. Se on arvo, jota kannattaa vaalia ja säilyttää.
Se, että kyliin ei ole muuttanut tarpeeksi väkeä, ei ole pelkästään kylien syy, vaan siinä on päättäjien myös syytä katsoa peiliin. Missä ovat esimerkiksi myyntikampanjat Rautajärven ja Luopioisten tonteista? Ne ovat olleet olemassa jo ennen Roholaa. Miksi niitä ei ole mainostettu samalla volyymilla?
Kunnan strategiassa lukee, että arvioidaan palveluiden toteuttamisessa tasapainoisesti koko kunta. Nyt tämä ei sitä ole, jos täältä itäpäästä koulut ja ryhmis lopetetaan. Tämä asettaa lapset ja lapsiperheet täysin eriarvoiseen asemaan kunnassa. Toisessa kohtaa listataan vahvuuksiksi maaseutumaisuus ja vireät kylät.
Näillä päätöksillä nämä vireät kylät lakkaavat olemasta, kun lapsiperheet ja yrittäjät lähtevät. Maaseutumaisuus on sitä mitä löytyy täältä itä-Pälkäneeltä. Asumisen väljyyttä, turvallisuutta, luonnon kauneutta, järvimaisemaa ja pieniä ryhmäkokoja. Kasvukeskus, johon talot rakennetaan vieriviereen, sitä ei ole.
Vielä tyttöni sanomaa (lupa kysytty julkaisuun) Rautajärven koulusta, mikä kuvastaa hyvin, kuinka paljon lapset tykkäävät olla tässä omassa pikku koulussaan ja kuinka tärkeäksi se on muodostunut ja kuinka opettajistakin tulee pienessä koulussa oppilailleen läheisiä. ”Minä rakastan opettajaani”, seitsemänvuotias Emma sanoo.
Kuinka monen lapsen suusta tämän voi kuulla? Suuri ei todellakaan ole kaunista
Heidi Mattsson
4 lapsen äiti Rautajärveltä
Kommentointi on suljettu.