Moottorisahauksessa millit ratkaisevat

Rautajärveläisellä Juho Tähkäsellä on korkeat odotukset elokuussa Norjassa pidettävien metsätaidon maailmanmestaruuskisojen suhteen. Tähkänen voitti Tarton huhtikuisilla maamessuilla järjestetyn metsuritaitokilpailun. Harjoiteltavaa riittää silti ennen elokuun koitosta.

– Laji on virheherkkä eli ihan pienillä virheillä voi menettää paljon pisteitä, kertoo Tähkänen moottorisahauksen raadollisuudesta kilpailulajina.

Vaikka metsurina työskentelevä nuorimies saa paljon harjoitusta arkisten työn ohella, kertoo hän harjoittelevansa myös erikseen kisoja varten.

– Eri lajit kilpailuissa, esimerkiksi teräketjujen vaihto vaatii todella tarkkaa käden ja silmän koordinaatiota.  Se vaatii erillistä harjoittelua, sillä kilpailussa sekunnit ja millit ratkaisevat.

MM-kilpailuissa toisistaan mittaa ottaa noin 130 sahuria. Kilpailu kärkisijojen tuntumassa on tiivistä.

– Kilpailijoista noin viidelläkymmenellä on mahdollisuus voittoon, mikäli suoritus menee ihan nappiin, arvioi Tähkänen.

Tarkkaa tulostavoitetta suomalaissahuri ei ole kisan tiukkuuden takia asettanut.

– Odotukset ovat toki korkealla, mutta jalat maassa, kommentoi Tähkänen tavoitteitaan.

Juho Tähkänen valmistautuu MM-kilpailuihin.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>