Joitakin vuosia sitten moottoripyöräkerhomme hankki kiinteistön Rautajärven kylästä Pälkäneeltä. Tiloissa tulee näperreltyä pyörien kanssa, ja toisinaan pidämme siellä myös illanistujaisia. Olemme tutustuneet suureen joukkoon rautajärveläisiä ja tehneet kyläläisten sekä alueella vaikuttavien yhdistysten ja yhteisöjen kanssa monenlaista yhteistyötä.
Virkeäksi havaitsemaamme esimerkillistä maalaiskylää aiotaan nyt kuntapäättäjien suunnalta muistaa todella tuhoisalla ja ikävällä tavalla. Koulu ja ryhmis ovat lakkauttamisuhan alla. Emme hyväksy tuollaisia suunnitelmia.
Lakkauttamisista koituvat säästöt eivät likikään korvaa sitä vahinkoa, joka kyläyhteisölle on tulossa. Toimiva koulu on yleensäkin maalaiskylissä erittäin tärkeä paikka, ja sillä on aina varsinaisen tehtävänsä lisäksi myös symbolista arvoa sekä oma roolinsa kylän elinvoimassa.
Väheksyä ei sovi ryhmiksenkään merkitystä. Jos Rautajärveltä nuo palvelut lähtevät, nykymaailman kaupungistumis- ja säästöhässäköissä toistaiseksi hengissä sinnitellyt ja asukkaidensa aktiivisuudella mainetta niittänyt kylä uhkaa joutua ahdinkoon. Viimeinen lähtijä sitten sammuttaa valot.
VELI-PEKKA ROVIO
Viinikka MCC:n presidentti
Kommentointi on suljettu.