Keskittämisen harha

En muista nähneeni pälkäneläistä vaalimainosta, jossa ehdokas tai ryhmä lupaavat keskittyä vain Onkkaalan kehittämiseen. En muista sellaista Pälkäneen kunnanvaltuuston päätöstä, jolla rajoitetaan kunnan kehittäminen jatkossa kohdistuvaksi vain Onkkaalaan. Näin kuitenkin toimitaan, vaikka muistan aivan selvästi kuntaliitoksen aikaiset puheet; yhdessä enemmän ja leveämmät hartiat.

Hallituspuolueet ovat onnistuneet syöttämään monelle vanhalle ketulle myrkkyä uskottelemalla, että maakuntauudistuksen jälkeen kuntaliitoksia ei tarvita. Mikään ei muutu, ei voisikaan muuttua, koska valtio pitää kuntia pihdeissään entiseen malliin. Valtionosuuksien osuus kuntien käytettävissä olevista varoista säilyy suhteellisesti samana. Lisäksi kuntien niskaan hengittää maakunta, maakunnan alueelliset tarpeet, ja maakuntaa alistaa valtio menokehyksillään.

Juuri menokehys on se peukaloruuvi. Ei niitä kuntaliitoksia kuitenkaan ole koskaan tarvittu, VATT on sen moneen kertaan laskenut, mutta liitoksia tehdään jatkossakin. Kunnat toimivat juuri niin kuin Pälkäne on toiminut, eikä ole väliä sillä, onko toiminta taloudellisesti perusteltua.

Sivukylien asukkaat kokevat kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi, ja tästä syntyy itseään ruokkiva kielteinen kierre. Lopulta myös keskustaajama kuihtuu, koska sen väestölisäys tulee juuri sivukylistä, ja kylistä väki loppuu. Pälkäne voisi toimia toisin. Ensimmäiset Nälkämaan kylät tyhjenivät 1960-luvun alussa, tämä tie on jo nähty.

 

Kun kuntalaiset pyysivät perusteluja kunnan säästölistalle, niin selityksenä olivat ennakoimattomat muutokset valtionosuuksissa. Pontta säästölistalle annettiin pelottelemalla Kangasala-möröllä, joka muuten tulee ja syö meidät.

Paavo Lipponen ärhenteli nahkurin orsista ja aikoi puhua vaikka Kiinan keisarin kanssa keneltäkään lupaa kysymättä. Pakko on Lipposta puolustaa, koska hän on selvästi jo rajatilassa. Viimeinen keisari kuoli vuonna 1967. Rajan tällä puolen kannattaa pitää järki päässä pelottelussa, koska Kangasalan säästölista on taatusti erilainen kuin Pälkäneen lista.

Valtionosuuksia on todellakin leikattu, osa leikkauksista on ollut vuosia julkisuudessa, ja osassa on niin sanottu säästöolettama. Mikäli oletetut säästöt eivät toteudu, niin kunnat vastaavat kustannuksista. Tämä on ollut poliittista ohjausta sote- ja maakuntauudistuksen suuntaan.

Joihinkin valtionosuusleikkauksiin on siis kyetty varautumaan, mutta ei suinkaan kaikkiin. Miksi meillä asia ilmoitetaan Lipposen tyylillä, vaikka osa kuntalaisista odottaa tarkempaa kuvausta mitä niiden valtionosuuksien kanssa on tapahtunut.

Me ymmärrämme myös, että erikoissairaanhoidon kustannukset vaihtelevat rajusti vuosittain. (Tähän on tulossa muutos soten myötä.) Ei riitä, että neuvotaan katsomaan kunnan nettisivuilta. Kaikki kuntalaiset eivät käytä internettiä, mutta se ei tarkoita, että heidän ymmärryksessään olisi jotain vikaa.

Tietoa tulee jakaa paljon yksityiskohtaisemmin myös paikallislehden avulla. Pieni kuntalain kertaus lienee tarpeellista, koska asiat tulee esittää selkokielellä ja mahdollisimman laajasti. Kyse on kuntalaisten osallistamisesta kaikki ryhmät huomioiden.

 

Keskittämisestä täytyy olla kysymys, kun Pälkäneen lukiosta ei keskustella lainkaan.

Onkkaalan palvelut halutaan siis säilyttää. Tämä on todennäköisesti poliittinen lehmänkauppa, mutta äänestäjien ei tarvitse siitä välittää, koska vain kunnanvaltuuston päätökset ratkaisevat ja merkitsevät jotain.

Viimeisen Pälkäneen lukioriidan jälkeen juuri lukion valtionosuuksissa on tapahtunut kielteistä kehitystä. Aiemmin kunnille jäi lukion kustannuksista vain pari prosenttia maksettavaa, nyt mennään jo kymmenkertaisessa osuudessa, parissakymmenessä prosentissa. Lisäksi lukion oppilasmäärä on jälleen laskussa.

Huomionarvoista on sekin, että lukiolaisten ikätoverit matkaavat muualle ammatilliseen koulutukseen, kun taas lukiolaiset jatkavat ”rintaruokinnassa” kotipitäjässä. Tasa-arvokysymyskin vielä!

Itse en osaa näillä tiedoilla muodostaa lopullista mielipidettäni lukioasiassa. Täytyisi olla tietoa siitä ovatko opettajat pälkäneläisiä, vai vievätkö veroeuronsa muualle, ja mikä on rakennuksen kunto ja mahdollinen uusiokäyttö. Nämä nyt ainakin ja tuloslaskelma, niin sitten voisi lakkauttamisesta jotain lausua. Mieluummin kehittäisin kuntaa vaikka riskillä.

 

Kuntapäättäjien fraaseihin kuuluvat ilmaisut; on annettu mahdollisuus, ja on annettu yrittää. Noissa puheissa kuuluu mielestäni selvimmin meidän keski-ikäisten miesten kusipäisyyden korkein veisu. On muka annettu jotain, ja sen jälkeen on itse kiivetty norsunluutorniin mukana tietotaito ja rahat. Yritä siinä sitten, vaikka kuinka annettaisiin, ja mahdollisuuskin vielä.

Sitä paitsi mistä tuli päättäjälle oikeus ulkoistaa vastuunsa kuntalaiselle esimerkiksi alueiden tasapuolisessa kehittämisessä. Jos ryhmä kuntalaisia epäonnistuu jossain hankkeessa, niin vastuu on heidän itsensä, ja poliitikko korkeintaan pahoittelee viran puolesta kahvittelun lomassa. Mutta jos ryhmä onnistuukin hankkeessa, niin jo vain on jonoa puhujaksi, vieraaksi, tai vaikka onnistunutta hanketta naapuripitäjän päättäjille esittelemään.

Tämä kuvaus on vain pintaraapaisu päättäjien luomasta kulttuurista, jossa muidenkin keräämät ”pisteet” omitaan, mutta vastuut ja virheet, no, eihän niitä olekaan.

Suoraan sanoen pälkäneläinen poliittinen kulttuuri on tunkkainen, muutaman ukon navan ympärillä pyörivä piiri, ja siksikin se Kangasala heitä pelottaa, kun ei ole kaveria kenelle kilauttaa.

En minä kuitenkaan hyödyttömiä kuntaliitoksia kannata, ja ihan samanlainen pelimies olen itsekin.

Lauri Viita kuvaa runossaan Johtaja hyvin suomalaista johtajuutta; siitä puuttuu vain kukkotappelu, ja se olisi täydellinen. Eikö tämäkin ole jo niin nähty? Pitäisikö kokeilla jotain muuta, ja ainakin tuulettaa? Sata vuotta on menty näillä opeilla.

 

Suomalaisille myydään vuosittain miljoona samanlaista kiinalaista t-paitaa yksilöllisenä tuotteena, ja ovela yksilöllisyyden korostaminen saa minut miettimään kunnan markkinointia.

Ruovesi kuskaa väkeä linja-autolla tutustumaan kauniiseen kuntaan ja sen vapaisiin tontteihin. Jos löytyisi kohderyhmiä työpaikoilta, harrasteryhmistä, ja tapahtumista, niin voisiko kuntaan tutustumista hoitaa pienemmissä ryhmissä? Haen sitä yksilöllisyyden kokemusta. Pienin ryhmäkoko voisi olla kuusi henkeä, ja siitä sitten ylöspäin.

Kouluvuoden ulkopuolella taksimiehiltä puuttuu hommia, mutta heillä on supliikki ja kalusto kunnossa. Esimerkkinä muutaman tunnin keikka kolmen tamperelaisen pariskunnan kanssa ei paljoa maksaisi. Tietysti tarjottaisiin kahvit ja pullat ja lapsille jätskit.

Tämä olisi sillä tavalla erilainen tutustumismahdollisuus, että tuo ryhmä saisi itse valita heille sopivan päivän. Tutustumisreitti suunniteltaisiin tietysti etukäteen kunnan ja kylien yhteistyönä.

Somessa yksi kokemusasiantuntija vastaa helposti kymmentä karienqvistiä, ja tästä saattaisi syntyä niitä kokemusasiantuntijoita.

Lähitulevaisuudessa yhä useamman ihmisen työpaikka ei tarkoita sitä, että hänellä on työpaikka, vaan työn voi tehdä lähes missä halutaan. Nyt siihen on tekniset edellytykset, ja työ itsessään on muuttunut siihen suuntaan.

Kuntalaisten osallistaminen on lakiin kirjattu, siksipä ei enää sovi tiedottaa hulivilipoikamenetelmällä, ”olen ihan sinisessä sipissä, isi lähetä rahaa”. Kunta ei ole luku, vaan yhteisö, ja siksi me käymme tätä kansalaiskeskustelua.

Paavo Mustonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?