Sisällissodasta asekätkentään -näyttely tuo makasiiniin Suomen kuninkaan kruunun

Sahalahti sisällissodasta asekätkentään -näyttely ja samanniminen kirja esittelevät sisällissodan, työväenjärjestöjen, suojeluskunnan ja lottien tuntematonta historiaa Sahalahdella 1900-luvun alkupuolella.

Sisällissota 1918, siihen ajautuminen ja sodasta toipumisen ensimmäiset vuosikymmenet Sahalahdella otetaan uudessa kirjassa ensi kertaa perusteelliseen tarkasteluun. Näyttelyssä puolestaan tuodaan saadut tulokset havainnollisesti esille.

Runsaasti kuvitetussa kirjassa kerrotaan Sahalahden työväenyhdistysten, suojeluskunnan ja lottajärjestön toiminnasta. Tilastollisen tarkastelun rinnalla korostuvat tavalliset ihmiset niin rauhallisessa arjessa kuin historian myllerrysten vietävinä.

Näyttelyssä sahalahtelaisten sisällissotaa ja järjestötoimintaa havainnollistavat vanhat valokuvat ja lehtileikkeet sekä asusteet, kirjat ja muut aineistot. Erikoisuuksina näyttelyyn tulevat Suomen kuninkaan kruunu 1918 ja kiistelty Kansalaissota-juhlaraha 2017, jotka molemmat aikanaan peruttiin.

Sahalahti-Seuran järjestämään näyttelyyn voi ensi kerran tutustua avajaisissa juhannussunnuntaina 24.6. kello 18. Silloin lottatytöt myyvät kenttäkeittiön lihasoppaa, gramofoni soi ja susinarttukin on kutsuttu paikalle. Näyttelyn kokoaja Kari Elkelä esittelee näyttelyn ja uusimman kirjansa, joka julkistetaan avajaisissa.

Näyttely on avoinna 27.6.–15.7. keskiviikosta perjantaihin kello 14–18 ja viikonloppuisin kello 12–16. Paikkana on Sahalahden museomakasiini, Vanha Pakkalantie 35, 36420 Kangasala.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?