Lähilämpöä

Vaikkei tiede sitä koskaan pystyisi todistamaan, niin kyllä itse tehdystä polttopuusta tulee aivan erilainen lämpö kuin koneilla tehtaillusta ostopuusta.

Kirves ja saha ovat ainoat miesten työkalut, joita kosketusnäyttöjen sivelyyn ja hiiren näpsyttelyyn tottunut nykymies osaa käyttää. Metsurin varusteiden kanssa heiluessaan saa kokea hetken aikaa olevansa lenkki pohjoisen raivaajakansan pitkässä ketjussa. Karuissa oloissa selviäminen on edellyttänyt sitä, että kylmäksi talveksi kerätään ravintoa ja polttoainetta, joilla pitää perheen elossa kevääseen saakka. Perunoita ja puita ei ole koskaan liikaa.

Keräilyviettiä toteuttava mökkiläinen ei kaipaa helpotusta hikiseen polttopuusavottaan. Sen sijaan puiden pinoamisen on täytynyt aina olla naisten hommaa, kun siihen ei kehitetty konetta tai vempainta.

Mikään ei puuduttavampaa ja tylsempää kuin siirrellä puun palasia läjästä pinoksi. Siihen verrattuna puiden raahaaminen metsästä, sahan huudattaminen ja kirveen kanssa riehuminen ovat yhtä juhlaa. Hiki lentää ja toiminnastaan saa välittömän palautteen, kun näkee kasan kasvavan. Sen sijaan puita pinotessa saa lähinnä paikat jumiin.

Huolella tehty perustus on tärkeää pinoamisessa kuten monessa muussakin puuhassa. Mutta aina ei viitsi asetella kuormalavoja vatupassin kanssa tiiliskivien päälle, vaan kiirehtii kantamaan puita pikaisesti viritellylle alustalle. Tämä tuplaa pinoamisen riemun, eikä kaatuneiden kasojen korjailussa pääse juuri sen helpommalla kuin ensimmäiselläkään kierroksella.

 

Ammattimiehen tuntee siitä, että työkalut ovat järjestyksessä. Meidän puuhastelijoiden aika menee välineiden etsimiseen.

Myös puupinot kertovat paljon tekijöistään. Toisilla pinot ovat viivasuoria taideteoksia. Meillä suurpiirteisemmillä ne ovat luovempia rakennelmia, joita on tuettu erilaisilla rimoilla ja narun pätkillä.

Puupinot ovat vähän kuin ruoka-annokset: pinoja ei saa koskemattomina pesään eikä kauniisti aseteltuja annoksia ehjänä vatsaan. Siksi kannattaa keskittyä mieluummin energiasisältöön kuin kauneusarvoihin. Puupinoissa merkitsevät kuutiot eivätkä kallistuskulmat.

Puukasojen kauneuttakin enemmän tekijöistään kertoo niiden koko. Kunnon ihminen tietää, että puiden pitää vuoden aikana vähän lisääntyä. Eläkepäivien lähestyessä puita ei enää tehdä seuraavalle vuodelle, vaan seuraaville sukupolville.

 

Jos kenkuttaa, kun puupinot eivät ole naapurin kasojen veroisia taideteoksia, niin voi käydä lämmön alkulähteillä. Kun siivoaa latvat ja oksat metsäkoneiden jäljiltä, maisema muuttuu parissa vuodessa upeaksi kukka-, sieni- ja marjaparatiisiksi. Siivoamaton pöheikkö on siinä vaiheessa vielä läpipääsemätöntä risukkoa.

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja.

Ja eniten lämmittää se, että polttoaineen tarjoaa naapurin isäntä. Se on vähän kuin kalahommissa: parhaiten saalista tulee ilman merkkejä naapurivesiltä.

Mutta aivan pohjimmiltaan itse tehdyn lähilämmön erinomaisuus perustuu energiataseeseen. Risusavotassa ja puita pilkkoessa pääsee muuntamaan osan vatsan kohdalle kertyvistä energiavarastoista käyttökelpoiseksi lämmitysaineeksi.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>