Siistejä tyyppejä

Alan olla vakuuttunut siitä, että jokainen saa jo syntymässään silmilleen siisteyssuodattimen, jonka kyky suodattaa on hyvin henkilökohtainen. Siinä, missä toinen näkee vain pienen sotkun, toisen mielestä asunnon siisteystaso vaatii jo järeitä toimia. Ehkä tämä suodatin ja sen toiminta vaikuttavat myös siihen, että ihmiset tuntuvat jakautuvan erilaisiin siivoustyyppeihin.

Veka Viikkoraivaaja raivaa perjantaisin viikon sotkut raivolla, jotta saa levätä viikonloppuna. Perjantaisin imuroidaan, luututaan ja puunataan, jotta muina päivinä voidaan ottaa rennosti. Kuke Kuukausisiivooja ottaa vielä rennommin. Suursiivous tehdään vain kerran kuussa. Urakka on kamala, mutta eipähän tarvitse siivota usein. Veka ja Kuke eivät välitä, vaikka Päkä Päivittäin kuinka vaahtoaa, että puhtaus pysyy vain pitämällä. Päkä siivoaa joka päivä ja laittaa tavarat uskollisesti niiden omille paikoille. Aina. Hänen on vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden tavarat leviävät tuolin selkämyksille tai vajoavat kuin itsestään sängyn alle.

Raivo Siisti elää siivoukselle. Hän ei pysty rentoutumaan, jos tiskipöytään on jäänyt rantuja tai lattialla on kasa leivänmuruja. Viimeisillä voimillaankin Raivo varmistaa, että koti on aina tip-top. Lipsu Lontija sen sijaan ei välitä, vaikka ympärillä olisi kuinka sekaista tahansa. Hänen elämänsä rakentuu täysin muiden asioiden ympärille. Lipsulle on tärkeintä ottaa aina rennosti ja antaa muiden tehdä työt.

Kake Kermakakulle tärkeintä on, että kodissa on pintapuolisen siistiä. Kaken siivouksen jäljiltä ei kannata nostella matonkulmaa tai avata makuuhuoneen kaapinovia, mikäli haluaa säilyttää edes jonkinlaisen illuusion siisteydestä. Kun vieraat tulevat, Kake työntää ylimääräiset tavarat piiloon ja ottaa kohteliaasti vastaan kehut kodin hyvästä järjestyksestä. Untamo Ulkokuori on Kaken sukulaissielu, jonka mielestä tärkeintä on, että kodin piha-alueet kestävät katsetta. Auton täytyy aina olla siisti ja pihan hoidettu, jotta ihmiset näkevät, ettei täällä asu mitään siivoushulttioita. Sisälle asti naapurit eivät näe, joten sisätilojen siisteydestä voi joustaa. Tarvittaessa paljonkin.

Lapsus Laisen tavasta siivota kukaan aikuinen ei haluaisi ottaa mallia. Ulkovaatteet tippuvat suoraan päältä eteiseen. Lapsus Laisen mielestä ei haittaa, että tavarat jäävät lojumaan huoneen lattialle tai roskat eivät tahdo millään löytää roskikseen. Kyllä joku muu hoitaa, Lapsus usein miettii. Tiuku Teiniäisen mielestä siivous on täysin toisarvoinen juttu. Tärkeää on vain se, että oma huone näyttää SnapChatissa ja Musically-videoissa siistiltä. Seuraajat kun eivät näe, vaikka huoneen ruudulta rajautuvassa osassa lojuisivat viimeisimmän viikon vaatekerta ja viimeksi syödyn aterian rippeet.

Näin kesällä päätään saattaa nostaa myös Hellä Helle. Siisteystyyppi poikkeaa muista esitellyistä sillä tavalla, että tällainen henkilö saattaa sukeutua kenestä tahansa, mikäli olosuhteet ovat otolliset. Hellän lähtökohta on, että helteellä ei siivouksesta stressata. Mitä lämpimämpää on, sitä rennommin voi ottaa. Hän tosin suuttuu, jos kesä on kovin kylmä, sillä se tarkoittaa sitä, että siisteydestä ei pääse luistamaan. Viime kesä sai aika monta tämän siisteystyypin ihmistä suuttumaan. Pidetään siis peukut pystyssä, että alkanut kesä synnyttää Kangasalle tosi monta uutta Hellää.

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka sai syntymälahjaksi siisteyssuodattimen, joka tuntuu toisinaan toimivan puoliteholla. Helteistä ja aurinkoista kesää kaikille lukijoillemme!  

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>