Tarulan diakoniatutkija päätyi kirkkohallituksen asiantuntijaksi

Parinkymmenen vuoden päästä meistä monet tekevät aivan eri työtä kuin tänään. Kolmasosa, jopa puolet työpaikoista katoaa kokonaan, koska digitalisoituvassa maailmassa koneet korvaavat ihmistyön. Tuleeko uusia tilalle?

Mitä jos hyödyn tehostuvasta työstä keräävät ylikansalliset jättiyhtiöt, joilta valtiot eivät pääse keräämään verotuloja? Millä silloin kustannetaan työtä vaille jäävien ihmisten eläminen? Ja mikä on kirkon rooli digitalisoituvassa maailmassa. Muun muassa tällaisten kysymysten parissa painiskelee kirkkohallituksen johtava asiantuntija Kari Latvus.

Kari Latvuksen Tarula on Kankahuvenlahden ensimmäisiä kesäasuntoja.

Aitoosta kotoisin oleva teologian tohtori on levittänyt Kankahuvenlahdella sijaitsevan kesäasunnon lattialle fläppitaulun ideoita ensi vuonna järjestettävistä kirkon yhteiskuntapäivistä. Tampereella pidetyn suunnittelupäivän päätteeksi mies rauhoittuu lapsuuden maisemissaan.

– Monesti vain istun ensin hiljaa ja katselen järvelle, Kari Latvus kertoo.

Jykevinä tuulessa huojuvat puut olivat hentoja taimia, kun Latvuksen isä kaatoi tontilta rungot rantasaunan seinähirsiä varten. Mäen päälle nousi rintamamiestalon mallinen päärakennus.

– Tämä oli perheen kesäkoti. Täyteen pakattu pakettiauto saapui pihaan muutama tunti sen jälkeen kun koulu oli keväällä loppunut. Talvikotiin palasimme kolmen kuukauden päästä, kun loma loppui.

Matka ei ollut pitkä, sillä perhe asui Aitoon koululla, jossa vanhemmat toimivat opettajina.

 

Arjen ihania pikkupuuhia

Kari Latvuksen kesäkoti on lapsuusmaisemissa Aitoossa.

Kari Latvus päivittelee suuria omenapuita, jotka normaalisti vasta kukkisivat kesäkuun alussa.

– Omenapuutkin alkaisivat kaivata vettä, muuten ne alkavat pudotella raakileita.

Puut ovat isän aikanaan istuttamia. Samanlaisia oli aikanaan käytännössä jokaisen aitoolaistalon pihassa, sillä opettaja jalosti omenapuita oksastamalla ja jakoi niitä myös oppilaiden koteihin. Mutta isän varsinainen harrastus oli mehiläisten hoito.

1950-luvulla rakennetun talon ja pihan hoidossa riittää puuhaa myös seuraavalle sukupolvelle.

– Aika menee halon hakkuussa ja muissa arjen ihanissa, yksinkertaisissa pikkupuuhissa. Keväisin kalastetaan ja heinäkuussa ravustetaan. Minä en aina touhua otsa hiessä, mutta Taru on sellainen tehopakkaus, jolla on aina kasvimaa tai joku muu projekti. Tilan nimi on muuten Tarula, sillä myös isän toinen nimi oli Taru, Kari Latvus sanoo.

Vaimo on myös kunnostanut kesäasunnon vanhoja huonekaluja. Jotkin niistä raahattiin aikanaan evakkokuormassa, kun Latvuksen vanhemmat lähtivät sotaa pakoon. Keittiöön on hankittu arkea helpottavia mukavuuksia, mutta muuten talon sisustus ja ilmapiiri on kuin aikamatka 1950-luvulle.

 

”Mitä aiot kaikella tiedolla tehdä?”

Kari Latvus tutkii isänsä aikanaan istuttamia omenapuita.

Tarula oli Kankahuvenlahden ensimmäisiä kesäasuntoja. Talosta piti tulla Latvuksen vanhempien eläkepirtti. Mutta 1970-luvun taitteessa perhe muutti Lahteen ja Aitoon paikka jäi kesäasunnoksi. Kari Latvus oli silloin yläkouluikäinen.

Kuusilapsisen sisaruskatraan vanhimmat ehtivät kirjoittaa Pälkäneeltä, mutta Latvus ei ehtinyt lukioon täällä.

– Vielä Aitoossa asuessamme kuvittelin, että suuntautuisin kaupalliselle alalle. Mutta rippikoulu muutti ajatukset.

Kari Latvus lähti lukemaan teologiaa ja sai pappisvihkimyksen 1982. Muutaman vuoden pappina työskenneltyään hän lähti tutkijan polulle. Vuonna 1993 tohtoriksi väitelleestä Latvuksesta tuli Vanhan testamentin tutkija.

– Väitöskirjaa tehdessäni en ajatellut, että se veisi minut myös ulkomaille. Mutta silmäni avasi afrikkalaiskirkon pappi, joka teki Kairossa opintomatkalla veret seisauttavan kysymyksen: ’Mitä aiot tuolla kaikella tiedolla tehdä?’

Vanhan testamentin tutkimus kiinnostaa koko kristittyä maailmaa. Latvus ymmärsi, että väitöskirjaopinnoista voisi olla iso hyöty, jos hän jakaisi tietoaan myös muille.

– Tämä pohdinta laittoi tutkan päälle: voisin tehdä opetustyötä kolmannessa maailmassa, jos siihen tarjoutuisi tilaisuus.

 

Yllättävä päätös tutkijan uralle

Latvuksen perheen kesäkoti valmistui Kankahuvenlahdelle 1950-luvulla.

Vuonna 1992 Latvuksen perhe nousi koneeseen ja muutti Hongkongiin. Nuorempi lapsi Sara oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen ja Olli reilut neljä vuotta.

– Hongkongin teologinen seminaari oli sen kulmakunnan johtava luterilainen opinahjo. Opiskelijat olivat muun muassa thaimaalaisia, nepalilaisia, burmalaisia, bangladeshilaisia ja intialaisia. Opettajat puolestaan tulivat muun muassa USA:sta, Norjasta ja Saksasta.

Kahden vuoden Hongkongin jakso oli tärkeä vaihe nuoren tutkijan elämässä.

– Näin, että kristinuskolla on myös kiinalaiset kasvot.

Latvus sanoo, että kristinuskolla on joka paikassa omat paikalliset vivahteensa.

– Myös Suomessa, vaikka emme ehkä itse sitä näe. Kristinusko on syntynyt kulttuurissa, sitä on tulkittu kulttuurien keskellä ja se saa aina omat, paikalliset kasvonsa.

Poika ehti jo aloittaa koulunsa Hongkongissa, mutta ikääntyvät vanhemmat saivat perheen palaamaan Suomeen. Kari Latvus päätyi Diakonia-ammattikorkeakouluun diakonian ja nuorisotyön tutkijaksi ja kouluttajaksi. Latvus uskoi toimivansa tutkijana eläkeikään saakka, kunnes 17 vuoden jälkeen hänet yllättäen irtisanottiin.

– Ammattikorkeakoulussa tehtiin organisaatiomuutosta, kun valtionavut olivat vähenemässä.

Diakoniakoulutukseen erikoistunut tutkija ymmärsi olevansa hieman yli viisikymppinen asiantuntija, jonka tiedoille ei ollut kysyntää.

– Mikään muu opinahjo ei tee samaa. Ymmärsin, etten tule löytämään vastaavaa työtä Suomesta enkä mistään muualtakaan Euroopasta. Se oli raju päätös, että lopetan tutkijana ja suuntaudun uudelle uralle.

 

Uudenlaista diakoniatyötä Alppilassa

Kari Latvuksen kesäkoti on lapsuusmaisemissa Aitoossa.

Kari Latvus päätyi reiluksi vuodeksi merimieskirkon projektiin. Työ oli osapäiväinen, ja sen rinnalla hän alkoi julkaista kahdesti kuukaudessa ilmestyvää Kirkonkellari -nettilehteä.

– Pitkän uran päättyminen oli kova kolaus, ja lehdellä oli suuri merkitys mentaalisessa selviytymisessä. Se oli hitaan median julkaisu, jossa oli pitkiä ja ansiokkaita artikkeleita kirkosta, yhteiskunnasta, kulttuurista ja politiikasta.

Aika ei enää riittänyt lehdentekoon, kun Latvus valittiin Alppilan kirkon toiminnanjohtajaksi. Kallion seurakunnassa sijaitseva kirkko on niitä alueita, joissa enää alle puolet asukkaista kuuluu kirkkoon. Seurakunnissa on kuitenkin tuore tekemisen meininki.

– Dynamona toiminut Teemu Laajasalo löysi rinnalleen hyviä tekijöitä ja loi innostavan ilmapiirin.

Seurakunta on nostanut profiiliaan uusilla keinoilla. Yksi Alppilan kirkon diakoniaprojekti on esimerkiksi lauantaibrunssi.

– Seurakunnalla on oma kahvila-ravintola. Lauantaisin pöytiin katetaan valkoiset pöytäliinat. Tarjoilijat tarjoilevat kolmen ruokalajin gourmet-lounaan: alkukeiton jälkeen voi valita pääruuaksi lihaa, kalaa tai kasviksia ja lopuksi on vielä jälkiruoka.

Keittiössä häärää espanjalainen kokki. Tarjoilijoina toimii muun muassa maahanmuuttajia, työkokeilijoita ja yhdyskuntapalvelusta suorittavia. Myös lastenhoito on järjestetty.

– Ruokailu tarjoaa tavalliselle ihmiselle hetken arjen yläpuolella. Lisäksi kävijät voivat ostaa lounaan myös muille. Tällaisia toisten lunastamia lahjoja voi käyttää kuka tahansa sitä tarvitseva.

Kirkolla oli myös fillaripaja, jossa työkokeilussa olevat nuoret korjasivat toista sataa kaatopaikkakuntoista polkupyörää. ”Luottofillari” -lapulla merkityt kaupunkipyörät vapautettiin jumalanpalveluksen yhteydessä. Sääntöjen mukaan niitä ei saanut lukita, vaan ne olivat kaikkien vapaasti käytettävissä.

 

Auttaminen on osa kristillistä dna:ta

Kari Latvus.

Kari Latvus viihtyi Alppilan seurakunnan innovatiivisessa ilmapiirissä, mutta sitten avautui ohittamaton tilaisuus. Kirkkohallitukseen haettiin yhteiskunnallisen työn asiantuntijaa. Tehtävä ei olisi määräaikainen projekti, vaan vakituinen työ. Latvus tuli valituksi tehtävään.

Kirkkohallitus on ikään kuin kirkon ministeriö. Se hoitaa kirkon keskushallinnon, kehittää kirkkoa ja tukee seurakuntia. Lisäksi kirkkohallitus hoitaa yhteiskuntasuhteita. Yhteiskuntatyö on yksi Kari Latvuksen työn keskeinen tehtävä.

Lisäksi hänen vastuullaan ovat muun muassa työ ja työttömyys, talous ja globalisaatio sekä ihmisoikeudet. Tehtäväkirjo on niin laaja, että yhteen asiaan keskittyminen jättää muut sektorit vääjäämättä vähemmälle.

– Aluksi paneuduin erityisesti työn ja työttömyyden kysymyksiin, mutta nyt digitalisaatio vie entistä enemmän aikaani. Ja minulla on taas lehtikin: kytkin.fi -julkaisu.

Digitalisaatio voi muuttaa myös seurakunnan työtä. Villeimmissä visioissa esimerkiksi kohtaaminen kastekeskustelussa voisi joissakin kohdissa tapahtua hologrammin avulla.

– Nuoret suhtautuvat digitalisaatioon eri tavalla, sillä he ovat eläneet pienestä pitäen pelien maailmaa. Digitalisaatio voi tuoda fantastisia, elämää helpottavia asioita, mutta ajaa myös yhteiskunnat suuriin mullistuksiin, jos valtiot eivät enää pysty keräämään verotuloja ylikansallisilta yhtiöiltä.

Myös sote-uudistus voi aiheuttaa tällaista kehitystä: hoito kustannetaan yhteiskunnan varoista, mutta ylikansallisten hoivajättien voitot katoavat maailmalle.

– Vaikka tuloköyhyys on vähentynyt maailmassa, niin omistamisen kuilu vain kasvaa. Maailman kahdeksan rikkainta omistaa jo saman verran kuin köyhempi puolisko maailman ihmisistä.

Digitalisaatio ja globalisaatio voi tuoda valtavat joukot uudenlaisia avun tarvitsijoita.

– Meillä on entistä enemmän työssä käyviä köyhiä. Ja syntyy yhä uusia ammattiryhmiä, joilla ei ole puolestapuhujaa. Esimerkiksi Uber-taksikuskeilla ei ole perinteisiä eläke-etuja eikä sosiaaliturvaa.

Euroopan kirkkojen edustajat kokoontuivat keväällä miettimään, miten tällaiset työelämän ja yhteiskunnan muutokset haastavat kirkkoa. Uudenlaiset väliinputoajat edellyttävät uudenlaista diakoniatyötä. Mutta onko kirkolla siihen varaa, kun samaan aikaan sen jäsenmäärä laskee?

– Kun seurakuntiin on saatu diakoniatyön ammattilaisia, auttamistyö on toisinaan sysätty heille. Mutta diakonia kuuluu koko seurakunnalle. Lähimmäisen apu ja rakkaus on osa ihmisyyttä.

Diakonian tutkija sanoo, että kirkko on aina huolehtinut köyhistä ja heikoista sekä tarjonnut apua pulaan ja puutteeseen.

– Diakonia-nimike on alle 200 vuotta vanha, mutta se on aina ollut osa kristillistä dna:ta. Se kuului jo juutalaisuuteen ja kristinuskoon sen syntyvaiheesta alkaen.

Kari Latvus.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>