Kirkastussunnuntai

Johanna Raitanen.

Tunsin itseni ”julmaksi julistajaksi” hartaushetken jälkeen eräänä sunnuntaina. Sain kuulijalta palautetta: ”Miksi aina saarnataan kärsimyksestä ja synkistä asioista?” Yritin puolustautua kertomalla toivosta ja Jeesuksesta, jotka olivat tekstissäni. Tämä selitys ei selvästikään riittänyt kysyjälle. Kiitin palautteesta, joka jäi kirkkaana mieleeni.

Olen ihaillut evankelista ja runoilija Hilja Aaltosta; hänen ilmaisukykyään ja avointa syliään koskettaa ihmistä. Hän oli Jumalan palvelija, joka osasi puhua ymmärrettävästi tämän ajan ihmiselle.

– On uskallettava olla oikealla tavalla yksinkertainen, semmoinen että ihmiset ymmärtävät mistä on kysymys, hän kirjoitti.

Kirkkauden Herra ei pystyttänyt valtakuntaansa Kirkastusvuorelle. Kristus astui alas maailman pimeyteen vapahtamaan syntisiä ja kurjia. Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa uhrautuvana rakkautena Golgatan pimeydessä.

Hilja Aaltonen puhui ristinevankeliumista: yksinkertaisesti Golgatan armotiestä, missä ihmiset saavat kaipaamansa muutoksen elämään, sillä Jeesus kuoli syntiemme tähden. Aaltosen mielestä tämä on riittävä ydinsanoma. Siitä tuskin kukaan uskovainen on eri mieltä. Täytyy kuitenkin muistuttaa Kirkastusvuoren tapahtuman tärkeydestä meille ihmisille vielä yksi asia. Seurakunta saa tulla osalliseksi Kristuksen kirkastetusta ruumiista Pyhässä Ehtoollisessa. Siinä Kristus tulee ruumiillisesti syntisten ja kurjien luokse tuoden mukanaan Jumalan anteeksiantamuksen ja armon.

Tulkaa, kaikki on valmista!

Taivas, Jumalan taivas, porteillas siunataan, taivas Jumalan taivas tahrat poistetaan. Lunta valkeempi puku, Kuninkaan ylhäinen suku ovellas kirkastetaan. (Hilja Aaltonen)

Johanna Raitanen

Diakoni, Kangasalan seurakunta

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

  1. Jaakko

    Älä Johanna välitä, et ole ainoa ”julma julistaja” joka nuo kritiikin sanat kuulee tai on kuullut. Meitähän on yritetty väkivallalla ja pelolla pakottaa nöyriksi ja kuuliaisiksi kirkkokunnan jäseniksi jo vuosisatoja. Ja nykyisinä aikoina jo uskaltaa tuota kritiikkiä antaakkin ilman pelkoa julmasta rangaistuksesta joita vielä viime vuosisadallakin kirkon toimesta jaettiin.

    Pelko on kristinuskon perusta, ei se armo jolla sitten pelkäämään saadut ihmiset pelastetaan helvetin lieskoista. Ilman rangaistuksen pelkoahan ei armahdusta tarvittaisi.
    Nykypäivänäkin löytyy pelon ilmapiiriä ihannoivia ihmisiä jotka huutavat vanhoja oppeja ja tekstejä takaisin kirkon ohjelmaan. Hallinta ja kontrollointi on näiden ihmisten elämän perusta.

    On hyvin tekopyhää ja alhaista kertoa ihmiselle että olet joutuva kadotukseen ja käristyt karrelle helvetin tulessa, sinä syntinen raato. Mutta mikäli otat vastaan tämän sanoman ja uskot, poukkoilet ihanuuksissa ja taivaan riemuissa kuolemasi jälkeen. Se on kuulkaa silkkaa kiristystä!
    Eikö olisi parempi kertoa että pääset taivaisiin kun uskot tähän ja tuohon asiaan, ja jättää nämä uhkailut ja kiristykset pois? Niistähän tässä normaalien maailmassa tuppaa saamaan vankeustuomioita.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>