Kansalaisvelvollisuus

Jokaisella Suomen miehellä on velvollisuus puolustaa isänmaataan. Tämä tapahtuu suorittamalla asepalvelus laissa määrättynä aikana. Viime aikoina on otettu esille, muka säästösyistä, naisten vapaaehtoisen asepalvelun vähentäminen. Nostan hattua niille naisille, jotka ovat vapaaehtoisesti ottaneet osaa isänmaan puolustuskoulutukseen. Tätä mahdollisuutta ei heiltä saa vastaisuudessakaan rajoittaa, vaan kannustaa.

Viimeksi on otettu somessa käsittelyyn Jehovan todistajat, jotka on vapautettu nasepalveluksesta. Ok, otetaan heidät sotilaskoulutukseen mukaan. Samalla kuitenkin unohdetaan, että maassamme on myös muita asepalveluksesta kieltäytyneitä ryhmiä. Miksi heistä ei somessa ole keskusteltu. Määrättäköön heidät myös mukaan. Tosin heidät pitää eroittaan omaan joukko-osastoon vapaaehtoisista maanpuolustajista.

Markku Lehtinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?