Muistokirjoitus

Markku Marttila 1940–2018

Isämme Markku Marttila menehtyi 20.7.2018 vaikeaan sairauteen läheisten keskellä kotonaan Aitoon Marttilassa 78 vuoden iässä. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo Ritva, neljä lasta, yhdeksän lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta.

Markku oli syntynyt Aitoossa talvisodan aikaan helmikuussa 1940 Lyyli ja Yrjö Marttilan esikoiseksi. Hän toimi maanviljelijänä käytännössä koko elämänsä ryhtyen työskentelemään kotitilallaan Marttilassa täysipäiväisesti jo 13-vuotiaana jatkaen työskentelyä lähes kuolemaansa asti. Isämme itse usein vitsaili viettäneensä puolet elämästään traktorissa.

Maanviljelyn vastapainoksi Markku oli yhteiskunnallisesti varsin aktiivinen. Vuosina 1989–2005 hän toimi Luopioisten kihlakunnan oikeudessa sekä Hämeenlinnan käräjäoikeudessa lautamiehenä. Hän sai pitkästä lautamiesurastaan herrastuomarin arvonimen vuonna 1999.

Aitoon VPK:lla oli isämme elämässä tärkeä rooli. Hän toimi palomiehenä vuosikymmenien ajan ja 80-luvun alussa muutamien vuosien ajan myös palopäällikkönä. VPK:n hallituksessa hän istui niin ikään pitkään. Päälle voi laskea myös tuhannet talkootyötunnit VPK:n eteen. Aitoon kirkastusjuhlien marssille Markku osallistui 70 kertaa kantaen Suomen lippua viimeiset yli 30 vuotta.

Isämme oli myös perustamassa SPR:n Aitoon osastoa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Markku tapasi äitimme, Kärkölästä kotoisin olevan Ritvan (os. Honkasalo), kun Ritva tuli nuorena Aitooseen postineidiksi. Heidät vihittiin vuonna 1963. He ehtivät olla naimisissa siis peräti 55 vuotta.

Työnteko oli isällemme tärkeä asia loppuun asti. Työnteon ohella hän nautti paljon myös lukemisesta, erityisesti sotakirjallisuus ja historia kiinnostivat häntä. Hän harrasti aktiivisesti päivittäin myös liikuntaa.

Isämme oli rehellinen, huolehtiva ja piti aina lupauksensa. Hänen kuolemansa jätti ison aukon sydämiimme sekä koko Aitoon kyläyhteisön elämään.

Markku Marttilan lapset

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?