Ruokaa laittava mies on käsittääkseni nykyisin arvossaan. Niinpä en häpeä tunnustaa, että itsekin osaan valmistaa niin sanotun viiden ruokalajin menun. Valitettavasti tuo kyseinen viiden ruokalajin menu ei tule pöytään yhdellä illallisella vaan se jakautuu käytännössä viidelle eri päivälle ja ateriakerralle. Ongelmallisen asiasta tekee se, että viikossa on seitsemän päivää. Lisäksi viikonloppuna pitäisi syödä koko perheen voimin jopa kahdesti.
Ei meillä kokkiluovuuteni puutteen vuoksi sentään nälkää nähdä kahtena päivänä viikossa, sillä vaimo paitsi hoitaa mallikkaasti ideoinnin toiselle viikolle myös paikkaa minulta jäävät ateria-aukot. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että meillä kiertää jatkuvasti sama hieman yli puolentoista viikon yli ulottuva ruokalista. Suurimpiin muutoksiin ateriasuunnittelussa kuuluu esimerkiksi se, että makkararuoka tuleekin jo ennen jauhelihakastiketta eikä vasta sen jälkeen.
Talouden molemmille pääkokeille muodostuu nopeasti omat bravuurinsa. Jos ensimmäinen tekee aina makkarakeiton ja toinen pizzan, käy kuten mille tahansa muillekin taidoille tai ominaisuuksille. Makkarakeiton yhä harvemmin tekevä haluaakin tehdä sitä entistä harvemmin, koska ruoka ei enää synny – anteeksi mielikuva – selkärangasta.
Kun sitä harvoin laittamaansa (ja toisen pääkokin unissaankin onnistuneesti valmistamaa) ruokaa sitten joutuukin tekemään, ollaan syvällä epämukavuusalueella. Vaikka tekijä itse saattaa tuntea pientä alemmuudentunnetta tavallista heikommin onnistuneesta kastikkeesta, voivat onneksi esimerkiksi lapset antaa eriskummallisen koostumuksen anteeksi – kyseessä on sama ihan tuttu ruoka mutta ”virkistävästi erilaisena”. Eli menettelee näinkin, kunhan ei tule tavaksi.
Lyhyen ruokalistan lyhyt kierto teettää helposti lisäongelmia. Kun ne samat marinoidut kanankoivet kävelevät kuuden päivän jälkeen jälleen lautaselle, alkaa osa yleisöstä kysellä tyytymättömänä, miksi: ”taasko on tätä?”. Kyllästymisen (älä sekoita kylläisyyteen) kohteeksi joutunut ruokalaji on vaarassa tulla paikatuksi jo muutenkin tehosoitossa olevalla ruoalla – ja sitten uhkaa kyllästyminen jo sitäkin.
Niinpä aktiivista ruokalistaa on joskus rohkeasti laajennettava. Se tie ei ole aina helppo, se sisältää paljon turhaksi osoittautuvaa työtä, manipulaatiota ja suunnittelua – mutta vaivannäkö on sen arvoista aina, kun jokin uusi ruokalaji kelpuutetaan mukaan tuoteperheeseen. On vain syytä muistaa, että ”nopea pastakeitto” ei välttämättä vielä kolmannellakaan valmistuskerralla ole nimensä mukainen. Jos sille kuitenkin tehdään jatkosopimus, helpottuu ja nopeutuu sen valmistus kerta kerralta.
Kokkaamisen käytännön toteutuksen suunnitteluun osa kiinnittää huomiota enemmän, toiset vähemmän. Eli siinä missä joku miettii kauppalistaa laatiessaan eri päivien ruoat harmoniseksi viikkokokonaisuudeksi, kirjoittaa toinen listaan vain ”ruoka ma–pe” ja jättää ratkaisut kaupassa sovellettaviksi. Jälkimmäinen tapa soveltuu niin sanottuihin kiirelähtöihin, mutta samalla se sisältää ensimmäistä toimintamallia suuremman riskin ruokalistan suppeutumiseen entisestään.
Suunnitelmien mahdolliset seuraukset kannattaa myös miettiä huolella. Eräs kaverini vei lapsensa ensi kertaa sushiravintolaan, rohkaisi ja maanitteli maistamaan ja tuumasi, että ”jos nyt maistatte ettekä tykkää, ei enää koskaan tarvitse sitä syödä”. Tärkeintähän on kuitenkin maistaa, eikö? Lapset maistelivat eivätkä valittaneet pahasta ruoasta kotimatkallakaan, ja isä oli tyytyväinen. Seuraavalla kerralla samassa ravintolassa, joitakin kuukausia myöhemmin, perheen isä kyseli, mitä lapset haluaisivat syödä. ”Ei täältä mitään. Sanoit viimeksi, että jos nyt maistetaan, ei tarvitse enää koskaan sitä ruokaa syödä”. Ei voinut isä syödä sanojaan siinä tilanteessa.
Tuollaisiin – ja monenlaisiin muihin tiukkoihin – paikkoihin meillä isäksi päätyneillä miehillä on sisäänrakennettuna lähes ikiaikainen kyky luoda paineen alla legendaarinen ”kuudes ruokalaji”. Hese.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, jonka mielestä itse tehty ruoka ei ole läheskään aina yhtä hyvää kuin jonkun toisen valmistama.
