Vauhtia rakentamiseen

Pälkäneen asukasluku on viimeiset vuodet hiipunut hitaasti, koska hautajaisia järjestetään useammin kuin ristiäisiä. Vielä vuosituhannen alussa muuttoliike piti väkimäärän kasvussa, mutta tonttipula ja taloustaantuma tyrehdyttivät tulijoiden virran.

Tällä hetkellä ajan henki suosii kerrostalorakentamista. Pienet asunnot käyvät hyvin kaupaksi, koska entistä useampia asuu entistä suuremman osan elämästään yksin tai kaksin.

Kangasala on päässyt nauttimaan nykybuumista, mutta Pälkäne ei enää kuulu kasvavaa Tamperetta ympäröivään kerrostalovyöhykkeeseen. Pälkäneelle suuntaavat ihmiset, jotka kaipaavat ympärilleen tilaa ja rauhaa.

Tilaa ei välttämättä tarvita omalle tontille, vaan asumisessa arvostetaan helppoutta. Pieni talo on edullisempi hankkia ja ylläpitää.

Luopioisissa kehiteltyä pientalomallia on hyödynnetty menestyksekkäästi muun muassa Valkeakoskella. Vastaavaa toivottaisiin myös Pälkäneelle. Valmis malli olisi saatavissa Luopioisista, johon nousee parhaillaan ensimmäinen ViherKostialan pientalo. Niiden vetovoimaa voitaisiin kokeilla parhaillaan rakennettavalla Roholan alueella.

 

Asuminen on muuttunut työelämän vuoksi. Ennen maalle uskallettiin sitoutua, koska työpaikat olivat turvallisempia. Nykyisin harva puurtaa vuosikymmeniä samassa paikassa. Asunnosta pitää päästä myös eroon, jos työ tai muut elämänvaiheet vievät muualle.

Pientalot helpottavat tulemista ja lähtemistä, sillä niistä on helpompi päästä eroon kuin isoista perhetaloista. Niidenkin kauppa on tosin lähtenyt liikkeelle, kun ylikorkeista hintatoiveista on tingitty.

Pälkäneen kunta vauhditti asuntojen uudistuotantoa laskemalla tonttien hintoja 40 prosentilla. Hinnanlasku näkyi ensimmäisenä arvoalueilla. Pakanrannan tuntumassa sijaitsevan Lomakodin tontit on pian myyty, ja myös Rajalanniemen parhaat paikat varattu.

Kysyntä kertoo, ettei Luopioisissa kannata jäädä odottamaan Rajalanniemen rinnetonttien kysynnän heräämistä, vaan suunnata katseet saman tien Vohlisaareen. Sen rannat kiinnostavat jo nyt, vaikkei kaava ole vielä valmis.

Samanlainen ilmiö on havaittavissa myös Onkkaalassa. Tommolan ja Lastenlinnan metsän tontit kiinnostavat keskeisen sijainnin ja upean ympäristön vuoksi. Kunnan kannattaa myydä sieltä, missä kauppa käy. Kun rakentaminen lähtee liikkeelle, muutkin alueet alkavat kiinnostaa. Kostia-areenan valmistuttua tien toisella puolella olevia Roholan meluvalleja ja katuja aletaan katsella aivan uusin silmin.

Tonttikauppa vauhdittuisi ainakin vuodella, kun uusien alueiden hinnoista päätettäisiin ja myynti aloitettaisiin jo kaavaprosessin rinnalla. Tontin kyselijä jatkaa helposti naapurikuntaan, jos hänelle esitellään metsiä ja peltoja, joihin joskus valmistuu kaava.

 

Kunnan pitäisi pystyä helpottamaan myös rakentamisprosessia. Paikallisten rakentajien Pälkäne-mallitalo olisi kilpailukykyinen vaihtoehto talopaketeille.

Kunnissa on nopeutettu prosesseja, ja jotkut markkinoivat jo vuorokaudessa hoituvia lupia. Pälkäneellä pitkään kangerrellut rakennusvalvonta hautoo lupia pahimmillaan kuukausia. Sietämättömän pitkät käsittelyajat vähentävät kunnan vetovoimaa.

Omin voimin hoidetusta rakennusvalvonnasta ei ole Pälkäneelle hyötyä, vaan haittaa. Siksi asiassa kannattaisi kääntyä naapurikuntien puoleen ja siirtyä ostopalveluun.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>