Sano muikku

Voi kun pääsisi joskus takariviin, toivoo pieni oppilas, jonka paikka koulukuvauksessa on aina eturivissä. Takarivissä seisova puolestaan toivoo edes joskus istuvansa etupenkillä.

Kuvassa oleminen saattaa jännittää, vielä aikuisenakin. Osa poseeraa kameran edessä kuin vanha tekijä, mutta jotain toista kuvaaminen saattaa kiusaannuttaa niin paljon, että otoksista voi puhua loisto-otoksina vain unissaan.

Luokkakuvausta edeltävä aamu saattaa olla toiminnantäyteinen. Kiharoita väkerrellään, hiuksia kreppaillaan ja lettejä väännetään. Huulikiiltoa testaillaan ja kaapista etsitään juuri niitä parhaita kuvausvaatteita. Hyvää ilmettä harjoitellaan peilin edessä, vähän puolisalaa tietysti.

Varsinkin alakoululaisten vanhemmat lähettävät oman katraansa mielellään kouluun sinä päivänä, kun kuvia otetaan. Näin voi välttyä monelta yllätykseltä: voi esimerkiksi varmistaa, että kuvausvaatteet ovat jokseenkin sopivat ja puhtaat. Voi myös tarkistaa, etteivät päälle eksy täsmälleen samat vaatteet kuin edellisvuoden kuvassa. Toisinaan näkemykset kuvaustyyleistä voivat vaihdella jonkin verran perheen mies- ja naisväen kesken. Siinä missä miehet näkevät siistin ja tyylikkään kampauksen, hameväki saattaa nähdä jälkikasvullaan hiustyylin, jossa yksi hiustupsu on ehdottomasti liian pystyssä.

Joskus koulukuvien ottaminen voi perheen vanhemmilta tyystin unohtua, ja silloin ei auta kuin toivoa, että päälle sattuivat aamulla sujahtamaan jokseenkin tahrattomat ja siistit vaatteet ja että hiukset ovat suurin piirtein puhtaat. Selvää plussaa on myös se, jos nilkat eivät vilku kovin pahasti pienehköiksi jääneiden housujen lahkeiden alta.

Hiuksien harjaaminen ja niiden huolellinen asettelu ennen kouluunlähtöä ei paha kyllä takaa hyvää lopputulosta. Päivä ennen kuvausta saattaa olla pitkä, joten pipotukka voi helposti olla valloillaan, kun kuvaukseen asti viimein päästään. Joku saattaa olla niin aloitekykyinen, että tekee koulussa omatoimisesti vesikampauksen huolella kotona tehdyn kampauksen tilalle. Perustelut ovat tällaisessa tapauksessa usein pettämättömiä: kun hiukset nyt yksinkertaisesti näyttivät vedellä sliipattuna niiiiin paljon paremmalta.

Omassa nuoruudessani tarrakuvat oli pakko saada joka vuosi. Kuvia vaihdeltiin kavereiden kanssa ja niitä kerättiin erilaisille alustoille. Mitä enemmän kavereiden kuvia kertyi, sitä parempi. Nykykoululaiset jakavat kaikenlaisia kuvia niin ahkerasti esimerkiksi Instagramissa ja SnapChatissa, ettei samanlaista tarrainnostusta näytä enää olevan. Luokkakuvat sentään suurin osa taitaa yhä edelleen tilata kotiin asti, ja jääkaappimagneetitkin tuntuvat olevan suosittuja monissa kodeissa.

Omia luokkakuvia katsellaan vielä vuosien jälkeenkin. Kiinni olevat silmät tai ohi kuvan kääntynyt katse saattavat harmittaa vuosien jälkeenkin. Joku testaa ryhmäkuvasta, muistaako edelleen kaikkien vanhojen luokkakavereiden nimet – kaikki meistä kun eivät ole niin kaukaa viisaita, että kirjoittaisivat nimet kuvan taakse heti sen saavuttua kotiin. Toinen taas arvuuttelee, mitä vanhoista luokkakavereista onkaan vuosien varrella tullut, ja missä he nykyisin vaikuttavat.

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka mieluummin ottaa valokuvia kuin poseeraa kameran toisella puolella.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>