Senioripäivässä tutustutaan valokuvaaja Pekka Luukkolan siniseen hetkeen

Valokuvaaja Pekka Luukkolan teoksissa hehkuu sininen iltahämy. Hämärän hetkellä otetuissa valokuvissa loistaa mystinen tuli tai valo, joka on syntynyt pitkällä valotuksella. Esimerkiksi tulen avulla hän kuvaa liikettä, ajan kulumista ja ihmisen olemassaoloa ilman näkyvää hahmoa.

Teokset kuvaavat suomalaista maisemaa ja luontoa rannikolta Lappiin saakka. Luukkola on matkustanut kuviaan varten Suomen eri osissa runsaat 150 000 kilometriä. Lähimmät kuvauspaikat löytyvät Kangasalan naapurista Kuhmoisista.

Kahden euron hintaisessa senioripäivässä keskiviikkona 3.10. Luukkolan taiteeseen pääsee tutustumaan oppaan johdolla kello 13. Miten ja missä siniset maisemat ovat syntyneet? Opastuksen jälkeen taidemuseossa luetaan taidehistorioitsija Satu Itkosen artikkelia ja keskustellaan sen pohjalta.

Senioripäivässä on mahdollista tutustua myös juuri avautuneeseen Kimmo Pyykön Elämänlanka-näyttelyyn, jossa esillä on pronssiveistoksia ja -reliefejä. Tarinalliset teokset käsittelevät elämän yllätyksellisyyttä, ajan kulumista ja sen loppumista.

Lisäksi Kangasala-talon galleriassa on esillä 7.10. asti valokuvataiteilija Terhi Asumaniemen On the Edge of Another World -näyttely, jonka teokset kuvaavat suoluonnossa tapahtunutta ympäristön muutosta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?