Vehjemies selvittää: Miten paljon valvomista vanhempi voi kestää?

Moi Vehjemies,

meillä on noin 2- ja 4-vuotiaat lapset. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että en ole nukkunut kunnon yöunia vajaaseen viiteen vuoteen (jo esikoisen raskausajan lopussa oli vaikea nukkua). Olen huomannut olevani välillä vähän väsynyt, mutta toisaalta nukahtaminen esimerkiksi lasten päiväuniaikaan on itselle vaikeaa. Uutisissa on sanottu unen pienen määrän lisäävän terveysriskejä. Kuinka paljon valvomista ihminen kestää?

Zombie

 

Sanotaan, että ihminen pystyy valvomaan omin avuin kolme vuorokautta. Sen jälkeen unipaine on lisääntynyt niin, että hän nukahtaa. Ihmistä on koeolosuhteissa valvotettu 11 vuorokautta, mutta sen pidemmälle ei ole uskallettu mennä.

Pitkäaikainen univaje altistaa monenlaisille sairauksille, kuten masennukselle ja muistisairauksille. Nopeammin sen huomaa kognitiivisten toimintojen vaikeutumisena ja ärtymyksenä ynnä muina tunne-elämän heilahduksina. Myös tapaturma-alttius kasvaa.

Pientä lastaan hoivaavan äidin hormonaalinen tila on kuitenkin sellainen, että hänellä riittää voimavaroja huolimatta univajeesta. Lisäksi lyhyetkin torkut virkistävät, ja yleensä suositellaankin enintään 30 minuutin torkkuja.

Varastoon ei voi koskaan nukkua, ei siis myöskään raskausaikana. Jos nukkuu tavallista pidempään, niin silloin on täytynyt jo syntyä aikaisemmin univajetta, jota nukkuu pois.

Vanhemmuudessa lapsi on etusijalla. Silloin voi olla vaikeaa rentoutua, koska takaraivossa voi painaa esimerkiksi ajatus, herääkö itkuhälyttimen ääneen. Huoli ja pelkoajatukset pitävät sympaattisen hermoston aktiivisena ja estävät nukahtamisen, vaikka olisikin univajetta pohjalla.

Unihoitaja Anne Huutoniemi  (Helsingin uniklinikka, Vitalmed Oy)

 

Jos lapsi nukkuu aivan pienenä huonosti, ei hätää – yleensä teini-iässä hän paikkaa syntynttä univajetta nukkumalla viikonloppuisin kaiket päivät. Vanhemmille se on toki laiha lohtu, mutta onneksi jo eläkkeellä on kuitenkin aikaa nukkua. Mielenkiintoinen on myös toinen uneen liittyvä ilmiö. Siinä perheen päiväkoti- ja koululaislapset eivät meinaa herätä arkiaamuina millään, mutta viikonloppuisin he pomppaavat pirteinä pystyyn viimeistään seitsemältä. Ehkä selvittelen joskus tätäkin kahvikupposen ääressä.

Vehjemies

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>