Juho Mönkkönen näyttelee Michael Caffreyn roolin Tampereen Työväen Teatterissa 18. lokakuuta ensi-iltansa saavassa Billy Elliot -suurmusikaalissa. Suoraman koulun kuudesluokkalaisen mielestä parasta Billyn tekemisessä on ollut kaikki.

Juho viihtyy hassuttelevana Michaelina

Juho Mönkkönen valloittaa Michael Caffreynä Tampereen Työväen Teatterin lavalla ainakin kuluvana syksynä ja tulevana keväänä.

Kangasalalainen Juho Mönkkönen, 12, on yksi kuudesta pirkanmaalaispojasta, jotka valittiin Tampereen Työväen Teatterin suurmusikaali Billy Elliotiin. Kolme pojista vuorottelee musikaalin nimiroolissa, ja Juho sekä kaksi muuta poikaa niin ikään keskeisessä Michael Caffreyn -roolissa.

– Mummu huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin poikia koe-esiintymiseen. Ajatus tuntui heti kivalta. Koe-esiintymisen kautta pääsin mukaan Billy-kouluun, johon valittiin 15 muutakin poikaa, Juho kertaa matkaansa näyttelijänuransa ensimmäiseen rooliin.

Helmikuussa 2017 alkaneessa Billy-koulussa ammattilaiset opettivat pojille balettia, laulua, steppiä ja näyttelemistä. Isä-Jari ja äiti-Karoliina tuumivat, että matka Billy Elliotin lavalle on ollut monella tavalla hyvin opettavainen kokemus.

– Ihan elämääkin silmällä pitäen Juho on saanut uusia, hyviä taitoja todella ammattimaisessa opastuksessa, Karoliina Mönkkönen toteaa.

Harjoituksia oli Billy-koulun aikana kolme kertaa viikossa. Pikkuhiljaa poikia karsiutui joukosta siten, että lopulta viime keväänä jäljellä oli kuusi näytelmään mukaan päässyttä poikaa.

– Meillä on ollut koko ajan tosi hyvä henki muiden poikien kanssa. Meistä on tullut tosi hyvät kaverit ja meillä on superkivaa yhdessä, Juho miettii.

Ei aiempaa tanssitaustaa

Juholla ei juuri ole aikaisempaa näyttelemis- tai tanssitaustaa. Koulun draamakerho ja harrastukset – karate ja jalkapallo – ovat antaneet kuitenkin ilmeisen sopivan pohjan musikaalilavalle. Omasta roolistaan Juho pitää paljon; Michaelin hassutteleva luonne on Juhon mielestä yksi hahmon parhaista piirteistä.

– Vuorosanoissa oli aluksi iso opetteleminen, mutta muuten roolissa on paljon sellaista tulkinnan vapautta. Ei ole sellaista, että olisi pakko tehdä joku asia vain yhdellä tietyllä tavalla, Juho pohdiskelee.

Suosittu brittimusikaali Billy Elliot kertoo kaivoskaupungin pojasta, jonka sydän sykkii tanssille. Tarinaa siivittää Elton Johnin musiikki. Ohjaajana Tampereen Työväen Teatterissa toimii Samuel Harjanne.

Juho on päässyt maistamaan teatterielämää hyvin aidosti, sillä kesän jälkeen alkaneen lavajakson aikana harjoituksia on ollut teatterin ammattilaisten aikataulujen mukaan. Lavalla on siis harjoiteltu vuoroin aamupäivisin, vuoroin iltaisin. Harjoitusten vuoksi Juho on joutunut olemaan jonkin verran pois koulusta.

– Ei se haittaa. Hyvin olen saanut kouluhommat tehtyä silti, Juho vakuuttaa.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Fakta

Billy Elliot TTT:ssä:

  • Yksi teatterin historian suurimmista tuotannoista, yhteensä 55 henkilöä lavalla.
  • Perustuu Stephen Daldryn ohjaamaan elokuvaan Billy Elliot (2000)
  • Libretto ja laulujen sanat Lee Hall, sävellys Elton John
  • Suomennos Mikko Koivusalo
  • Ohjaus Samuel Harjanne
  • Koreografia Jari Saarelainen
  • Billy Elliotin roolissa Osku Perkiö, Jiri Rajala ja Simo Riihelä. Michael Caffreynä Juho Mönkkönen, Nuutti Kerppilä ja Ilmari Kujansuu
  • Tanssikoulun tyttöjen rooleissa yli 20 pirkanmaalaista tyttöä

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>