Mummon murinat

Yksinoloon oppimista

Nykysuomessa naiset elävät keskimäärin pidempään kuin miehet. Keskusteltiin tässä ”tyttöjen” kanssa siitä, että Luopioistenkin taajamassa törmäämme useammin leskivaimoon kuin leskimieheen. Vaikka on kuljettu vuosikymmenet yhdessä, niin harvoin täältä lopullisesti lähdetään yhtä matkaa. Moni meistä on jo omakohtaisesti kokenut, kuinka raskasta elämäntoverin menetys on. Avioero ei meidän vanhojen parissa ole ollut niin yleistä kuin seuraavalla sukupolvella.

Pohdiskelimme, miten kauan kestää sopeutua siihen, ettei pitkäaikainen kumppani enää olekaan rinnalla. Joskus yksinäisyyteen ehtii hiukan tottua, jos puolisolla on esimerkiksi pitkä sairaalavaihe. Raskas on varmaan sekin, koska siinä usein myötäelää toisen kärsimyksiä. Jos liitto on kestänyt vaikkapa puoli vuosisataa, niin siinä ajassa on oppinut jo lukemaan toisen ajatukset. Ei tarvinnut kuin pikkusen kulmakarvaa kohottaa tai ynähtää, niin heti tiesi, mistä on kysymys. Ihan vuodessa tai kahdessa ei tuosta yhteisymmärryksestä opi pois.

Ruokatottumuksetkin synkkasivat hyvin. Yksin jäänyt ei aina edes muista, että pitäisi laittaa ateriaa, kun ei ole ketään, jota kutsuisi syömään. Kovin usein emme enää tapaa sotaleskiä, onhan heidän hääpäivästään täytynyt kulua vähintään 73 vuotta. Sotaveteraanejakaan ei Luopioisissa enää kovin monta ole. Joskus sodan kokeneilla on yhteistä eloa kestänyt kauan. Lähisukulaisvaimon liitto 93-vuotiaan veteraanin kanssa yhä jatkuu. Mies säilyi hengissä, vaikka joutui sodan loppuvaiheessa Kivennavalle, Ihantalaan, ja vielä Lappiinkin. Vaimo oli sodan loppuessa 16-vuotias, joten häät pidettiin vasta 1951. Yhteistä taivalta on kestänyt 67 vuotta. Jälkikasvua on paljon: lapsia, lastenlapsia, lastenlastenlapsia ja jopa yksi lapsenlapsenlapsenlapsi. Mies on sairaalahoidossa usein, joskus myös vaimo. Harvoin samaan aikaan ja samassa sairaalassa.

Monet tutut leskirouvat kokevat ihan käytännönkin yksinelon vaikeaksi, koska harvoin jälkeläisiä on lähettyvillä. Me vanhat vaimot olemme usein vailla ajokorttia, joten matkanteko ei aina suju hyvin. Linjurilla ei kaikkialla pääse. Sähkölaitteitten kanssa voi olla vaikeaa. Kalasteluretket ja katiskanlaskut voi unohtaa. Puhumattakaan tietysti siitä, että sitä uskollista toveria ei enää ole.

Kun lukee aamun lehteä tai katsoo TV-ohjelmaa, haluaisi ottaa kantaa ja puhua asioista toisen kanssa. Kun tapaa jonkun tuttavan kauppareissulla, niin ei asia ole enää ajankohtainen. Jotkut löytävät leskeydyttyään toisen kumppanin, mutta varmaan siinä on omat ongelmansa. Voi olla esimerkiksi kaksi hyvin erisorttista jälkeläisjoukkoa. Voi ongelmia syntyä asunto- ja kesämökkikiinteistöistä. Sopeutuminen erilaiseen unirytmiin, ruokatapoihin ja seurallisuuteen voi viedä aikaa melkein yhtä paljon kuin yksinoloon tottuminen.

Mymmeli

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.