Luja-Lukko kärkeen puhtaalla pelillä

Lainapassari Jukka Lehti johdatti Luja-Lukon LeJy-voittoon ja kakkossarjan kärkeen.

Lentopallon kakkossarjassa tapahtui vallanvaihdos viime viikonloppuna – eikä ihan kaikessa hiljaisuudessa vaan noin 70 riemuitsevan ihmisen edessä Pälkäneellä.

Pälkäneen Luja-Lukko kampesi nurin yhden ikiaikaisista peikoistaan kaadettuaan lohkon kärkipaikkaa hallussaan pitäneen Lempäälän Jyryn. Lempääläläisjoukkueen nitistäminen on ollut pälkäneläisille vuosien saatossa äärimmäisen harvinaista herkkua, jota ei ollut tarjottu kakkossarjassa vielä kertaakaan.

Voitto lukemin 3–1 (18–25, 25–18, 25–21, 25–19) nosti Luja-Lukon piikkipaikalle, mutta pälkäneläisleirissä toppuutellaan pilviin pomppaavia odotuksia lohkovoitosta.

– En usko, että kauheana ennakkosuosikkina lähdemme yhteenkään peliin, mutta vastustajat varmasti alkavat tämän myötä ottaa meidän entistä vakavammin. Olihan peli toki tiukkaa hyvää vääntöä kahden hyvän kakkossarjajoukkueen välillä, Heikki Kososelta.

Luja-Lukon otteita oli selkeästi ennakkoon tarkasteltu Lempäälässä, mutta yhtä lailla Pälkäneellä oli kelattu videonauhoja Jyryn peleistä. Nähdyn perusteella tehdyillä pienillä muutoksilla oli lopulta suuri vaikutus tasaisessa mittelössä.

Jyryn kaadossa oli auttamassa kokenut pelimies, kun farmiyhteistyö lennätti Jukka Lehden Luja-Lukon passariksi. Apukäsiä tarvittiin, kun Jere Puolakka loukkasi nilkkansa ottelua edeltäneissä harjoituksissa ja kannettiin pois kentältä.

Kotijoukkue antoi ymmärrettävästi ottelun alussa tasoitusta vastustajalle, kun peliä pyöritti passari, joka ei ollut saanut alle yhtään harjoitusta joukkueen kanssa. Sadoissa liigapeleissä marinoitu ja arvokasta kokemusta puolustuspelaamiseen tuonut Lehti osoitti kuitenkin pelisilmänsä perustaessaan hyökkäykset yksinkertaisen tehokkaaseen peliin.

Jere Puolakka on toipumassa pelikuntoon ensi viikonlopuksi, jolloin Luja-Lukko matkaa Häijään Äiien vieraaksi.

– Lähdemme pelaamaan omaa peliä – ei meillä mitään salaisia aseita ole. Jos pystymme pelaamaan tällä tasolla, hyvin saa meitä vastaan pelata meidät voittaaksemme, valmentaja Kosonen miettii.

Hän ei usko joukkueen leijuvan tai ottavan turhia paineita voittoputken jatkamisesta.

– Eiköhän tämä porukka ole vuosien saatossa hävinnyt niin paljon, että voittaminen tuntuu ihan kivalta.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.