Ajoissa liikkeellä: Vehoniemen kahvilassa tuoksui joululta jo marraskuussa

Jouluruokaa käsityönä

– Aloitamme laatikoiden teon yleensä marraskuun alussa, kahvilapäällikkö Pauliina Suutarinen Vehoniemen automuseon kahvilasta kertoo.

Kahvilassa myydään joulupöydän antimiksi muun muassa kuutta erilaista raakana pakastettua joululaatikkoa, kahdeksaa erilaista leikkokakkua, lukuisia pikkuleipälaatuja, lihapullia ja sinappia.

Kysyntä on suurta, joten käsityönä valmistettavien ruokien valmistelut tulee aloittaa varhain. Laatikoista on hyvä aloittaa, sillä ne säilyvät pakastettuina mainiosti joulunpyhiin saakka.

– Suosituin tuotteemme on imelletty perunalaatikko, mutta bataattilaatikko on nousussa, kymmenen vuoden ajan kahvilan keittiöstä vastannut Suutarinen kertoo.

Uudet trendit näkyvät myös kakuissa. Perinteisen taatelikakun, englantilaisen hedelmäkakun ja arabialaisen maustekakun ohella suosittuja ovat muun muassa vaalea Pauliinan kakku sekä mantelilikööriä tihkuva Mummin kakku.

– Hyvin paljon kysytään myös turkinpippuri-tiikerikakkua, joka taitaa olla erityisesti nuorten ja trendikkäiden suosiossa, Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen kertoo.

 

Lähiruokaa kaikille

Perunalaatikko valmistetaan Vehoniemen automuseolla Leilan äidin ja Pauliinan isoäidin, Lilja Sallisen reseptin mukaan.

– Perunat tulevat Pälkäneeltä, Heikki Hemilän tilalta ja aloitamme laatikoiden valmistamisen pesemällä ne käsin. Keitämme perunat kuorineen ja kuorimme ne kuumina, Leila Suutarinen kuvaa valmistusprosessia.

Jokaisesta eri joululaatikosta valmistetaan erilaisia versioita, sillä erityisruokavaliotuotteilla on kahvilassa kova kysyntä.

– Valmistamme osan laatikoista täysmaitoon, osan laktoosittomaan maitoon. Täysin maidottoman version teemme soijamaidosta, mutta asiakkaiden tilauksesta käytämme muitakin vaihtoehtoja, Suutarinen kertoo.

Annika Haakana ja Pauliina Suutarinen taituroivat jouluisia koristeita myös suklaasta.

 

Jouluisia tuoksuja

Pauliina Suutarinen kertoo nauttivansa jouluna erityisesti neilikan tuoksusta. Taitavissa käsissä muovautuneet piparkakut levittävät herkullista tuoksua ja luovat kahvilaan joulun tunnelmaa. Myyntitiskissä on perinteisten koristeellisten talojen ohella myös piparkakkukuorma-autoja.

– Tarjolla on myös suklaasta valmistettuja taloja, hän esittelee.

Leila ja Pauliina Suutariselle joulukuun jälkipuolisko on rauhoittumisen aikaa. Pitkät loppusyksyn työpäivät vaihtuvat lomaan kolmantena adventtina, jolloin kahvila jää talvitauolle.

Pelkkää lepoa joulunaika ei kuitenkaan ole, sillä Pauliina Suutarinen aloittaa jouluruokien valmistelun uudelleen jouluaaton lähestyessä.

– Yksi joulu on tässä matkan varrella ollut sellainen, että meille jäi joitain tuotteita myymättä, hän naurahtaa.

Tänä vuonna Suutarinen valmistaa joulun kymmenelle lähimmäiselleen. Pöydästä löytyy pitkälti samoja laatuja kuin mitä hän valmistaa myyntiinkin.

– Omia suosikkejani ovat imelletty perunalaatikko, bataattilaatikko, punajuuri-auralaatikko sekä lihapullat.

 

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>