Kangasala arvioitiin kahden tähden kauppapaikaksi – netti on tärkein jouluostospaikka

Verkkokaupat ovat kaupunkilehti Välkkeen kauppakyselyyn vastanneiden tärkein jouluostospaikka.

– Kangasalta ei saa ja Tampere on rikki, vastaaja perustelee.

Lisäksi jouluostoksilla käydään ahkerasti Tampereen kauppakeskuksissa ja tavarataloissa sekä Ideaparkissa.

Kangasalan ykköskohde on Prisma. Lisäksi käydään kukkakaupoissa, Tamsilkissä, Treelinessa, Löytötexissä, Honkasen puutarhalla, torilla, myyjäisissä, kivijalkamyymälöissä ja Kädentaitajien myymälässä.

Muina jouluostospaikkoina mainittiin Helsinki, kirjakaupat, käsityöliikkeet, lelukaupat, nettikirppikset ja urheiluliikkeet.

 

Mistä hankit joululahjasi?

Nettikauppa ja Tampere ovat kauppakyselyyn vastanneiden tärkeimmät jouluostospaikat. 28 prosenttia vastanneista nosti verkkokaupan tärkeimmäksi ostospaikakseen.

Lukijoiden lahjavinkit Kangasalta

  • Retkeily- ja urheilutarvikkeet, -vaatteet ja -varusteet Treelinestä; esimerkiksi pipo, pehmeä pusero, lämpöiset sukat, termospullo tai -muki
  • Kerrastot, pehmeät alushousut tai yöpuvun housut ja lasten vaatteet Tamsilkistä
  • Kuoma-kengät ja kerrastot Neuletuote Koivuselta
  • Kuvalahja: tunnin kuvaussessio studiossa
  • Villasukat, käsityöt, leivonnaiset ja ovikranssit myyjäisistä
  • Lampaankarvainen auton istuinsuoja Fixuksesta
  • Koruja Korpolasta
  • Lahjakortti R-kioskilta
  • Kuntosali-, hieronta- ja ravintolalahjakortit
  • Kampaajan, kosmetologin tai tai jalkahoitajan lahjakortti
  • Lahjakortti Kangasala-taloon
  • Heijastinliivi Tokmannilta
  • Lemmikkien lahjat Toptassuilta
  • Hunajaa Kuhmalahdelta ja Tyrnikan tuotteet
  • Sappeen kausikortti
  • Kukat, leivonnaiset, kulttuurielämykset
  • Sijoitukset ja rahastot pankista
  • Sisutus- ja koriste-esineet Löytötexistä
  • Kynttilät, koriste-esineet, suklaat ja lelut Hong kongista
  • Suklaakonvehtirasiat, leluja, kirjoja, herkkuja, vaatteita, yöpaita ja urheiluvälineitä Prismasta

 

Kahden tähden ostospaikka

Kauppakyselyyn vastanneet arvioivat Kangasalan kahden tähden ostopaikaksi. Viittä tähteä ei antanut kukaan.

Kangasala kaipaisi lisää ravintoloita ja vaateliikkeitä

Välkkeen kauppakyselyyn vastanneet kaipaisivat Kangasalle lisää ravintoloita ja vaateliikkeitä.

– Vaateliike ehdottomasti! Ja siellä saisi olla esimerkiksi kenkiäkin sekä kosmetiikkaa.

Kangasalle toivotaan esimerkiksi Seppälän, H&M:n tai Lindexin ketjumyymälää. Moni arvostaisi myös kotimaisia tuotteita kauppaavia vaateliikkeitä.

– Kotimaisia naisten ja lastenvaatteita toivon myyntiin. Finmekkoa kaipaan takaisin.

Vaikka kauppa on siirtynyt nettiin, kaikkia aloja verkko ei haasta.

– Syöminen ja juominen netissä ei vielä onnistu!

Ravintotarjontaan toivottaisiin muutakin kuin pizzapaikkoja.

– Yökerhon tapainen tai joku illanviettopaikka keskustaan! Päivisin voisi toimia ruokaravintolana.

Toivelistalla ovat myös kotileipomo, iltaisin palveleva kahvila, McDonalds, kunnon kesäterassi ja sushi-buffet.

Kangasalta kadonneista palveluista kaivataan ennen kaikkea urheilu-, kirja, kenkä- ja rautakauppaa. Lisäksi mainittiin kodinkoneliike ja Nordean pankkikonttori.

 

Ostoskeskus pitäisi asiakkaat Kangasalla

Moni vastaaja uskoo, että kunnon kauppakeskittymä pitäisi asiakkaat kotikaupungissa.

– Jos Kangasalla olisi ostoskeskus tai vilkas keskusta, josta löytyisi useampi vaatekauppa ja hyvin varusteltu urheilukauppa, niin ei tarvitsisi lähteä Tampereelle tai Lempäälään ostoksille.

Lapsiperheet kaipaavat lelukauppaa, lapsiparkkia ja sisäleikkipaikkaa, esimerkiksi HopLopia. Toivelistalla on myös liikuntakeskus, jossa voisi keilailla, pelata minigolfia ja kiipeillä. Lisäksi mainitaan askartelu-, sisustus- ja tilpehöörikauppa.

– Vähän kuin Vapaavalinta aikoinaan.

Muita ehdotuksia ovat maatalousmyymälä, lähiruokapuoti, iltaisin auki oleva käsityökeskus ja kauppahalli.

Torille kaivataan lisää tapahtumia ja liikkumiseen helpotusta: lisää bussikortin latauspaikkoja ja helppoa, maksutonta pysäköintiä sekä pidemmät pysäköintiajat.

– Kun kirkolle ei täältä Ruutanasta pääse, joudun ostamaan palveluni Tampereelta.

 

Kovat vuokrat ja hankala pysäköinti

Kauppakyselyn kritiikki keskittyy keskustan palveluihin. Sen kuihtumisen syyksi mainitaan muun muassa kovat vuokrat, hankala pysäköinti ja nettikaupan lisääntyminen.

– Keskusta ei tarjoa palveluita oikeastaan kuin ikäihmisille.

– Kaikki on Prismassa ja sen lähituntumassa.

– Vatialalainen kiittää, ettei tarvii keskustaan lähteä.

Vastaajat muistuttavat, että Kangasala on nauhataajama, joten palvelutkin ovat jakaantuneet laajalle alueelle.

– Keskusta olisi paljon viihtyisämpi, jos siellä olisi enemmän liikkeitä ylipäätään. Nyt ei tule käytyä kuin kirjastossa (sitäkin välttelen koska liian usein olen unohtanut parkkikiekon ja saanut sakot, siirtynyt käyttämään Vatialaa siitä syystä) ja Kangasala-talossa (konserttien aikaan ei liikkeitä ole auki joten tuo talo ei muita asiointia varmaan ole lisännyt). Keskusta-asiointia lisäisi viihtyisä ympäristö (puita, kasveja, ehkä jotain aktivoivaa, pihashakki, parkour tms), tällöin varmaan liikkeetkin menestyisivät. Viihtyisä, kaunis kahvila sohvineen, jossa ystävällinen palvelu, olisi jees.

– Kangasalan pitäisi olla yrittäjävetovoimaisempi, jotta edes nämä muutamat jäljellä olevat liikkeet pysyisivät täällä. Pian tämä on muuten ”kuollut” kaupunki. Ei keskustan kehittäminen voi olla pelkästään senioriasuntojen rakentamista!

– Enemmän erilaisia kauppoja keskustaan, jotta keskusta heräisi eloon taas. Surettaa nähdä keskusta tällaisena kuin se nyt on. Ennen siellä kulki ihmisiä, jotka viettivät aikaa käyden ostoksilla ja kahvilla/syömässä.

Vastaajat muistuttavat, että palveluvalikoima on lopulta asiakkaista kiinni.

– Kangasala on monipuolinen palveluvalikoima. Usein tuijotetaan vain keskustaajaman eikä nähdä kaupungin aluetta kokonaisuutena. Joillekin Lahdentien ramppi poispäin Kangasalan yrityksistä on se tärkein palvelu.

 

Mitä kaipaisit Kangasalle?

19 prosenttia kauppakyselyyn vastanneista kaipaisi lisää iltaisin palvelevia ravintoloita ja kahviloita. Myös vaateliikkeitä toivotaan lisää.

 

Lentolan palvelut ja luonto toivat Kangasalle

Nettiostokset voi tehvä mukavasti kotisohvalta glögimuki kädessä, Laura Hänninen sanoo.

27-vuotias tamperelainen Laura Hänninen toteutti kesällä pitkäaikaisen omakotitalohaaveensa. Hän muutti syyskuun alussa avomiehensä kanssa Kangasalle. Talo löytyi Lentolasta, joka viehätti palveluillaan ja luonnon runsaudellaan.

– Ulkoilemme paljon lemmikkiemme kanssa, ja siksi luonnonläheisyys oli yksi kriteeri taloa ostaessa. Lisäksi halusimme, että julkinen liikenne on vilkasta Tampereelle päin, sillä olemme molemmat siellä töissä.

Minkä perusteella valitset jouluostospaikan?

– Ennen kaikkea monipuolisuuden perusteella. Olen laiska shoppailija, joten pidän siitä, että löydän haluamani lahjat samasta paikasta. Yleensä ideoin lahjat etukäteen ja käyn ne sitten hakemassa palvelun/tuotteentarjoajan luota. Tänä vuonna on tarkoitus tarjota elämyksiä materiaalin sijasta.

Tampere on rikki, ja liikkuminen vaikeaa. Vaikuttaako se asiointiin?

– Vaikuttaa selkeästi. Monien yritysten lopettaessa tai siirtyessä muihin toimitiloihin remontin tieltä seuraan niitä yrityksiä, tai sitten menen ostoskeskuksiin, missä työmaat eivät häiritse. Myös verkkokauppojen tarjontaa olen seurannut enemmän tänä vuonna.

Mitkä ovat sinulle ykkösostospaikkoja?

– Tampereella suosituimmat jouluostospaikat ovat Sokos, Kauppakeskus Veska Pirkkalassa, Koskikeskus ja Kauppakeskus Ratina. Jokaisessa on hyvin erilainen tuotevalikoima, joiden ansiosta saan monipuolisesti lahjoja hankittua.

Millaisia nettiostoksia teet jouluksi ja milloin?

– Ostin netistä joululahjaksi kotimaisena käsityönä tehtyjä koruja, joilla ei ole myyntipistettä Tampereella. Haluan tehdä eettisiä valintoja joululahjoja hankkiessa ja korut kuvastavat saajiansa. Tilaukset tein Black Fridayn aikoihin, kun yrityksillä oli paljon tarjouksia. Nettiostokset pystyi tekemään mukavasti kotisohvalta glögimuki kädessä.

Mitkä ovat sinulle tärkeitä lähipalveluita?

– Haluan kodin läheltä löytyvän ruokakaupan, urheilukeskuksen, ravintoloita, bensa-aseman ja pubin/paikallisen. Kangasalan Prisma tarjoaa monipuolisen valikoiman erilaisia liikkeitä, mutta haluaisin enemmän Pirkkalan Veskan tapaista Kangasalle.

Moni kauppakyselyyn vastannut kaipasi Kangasalle ostoskeskusta. Mitä siellä tulisi olla, jotta se vetää väkeä?

– Peilaten Pirkkalassa olevaan Veskaan sieltä löytyy kaikille perheenjäsenille jotakin. Lapsille leikkipuistoa (Hoplop), nuorille vaateliikkeitä (H&M, Lindex), kenkäkauppa, pikaruokaravintoloita, elektroniikkaliike ja kuntosali. Itse kaipaisin tällaisia liikkeitä ostoskeskuksen toimitiloihin. Ihanteellisin sijainti kaikkia kangasalalaisia ja lähialueilla asuvia ajatellen olisi varmaan keskustan läheisyydessä.

– Monipuolinen valikoima toisi ihmiset paikan päälle, ajatellen esimerkiksi Ideaparkkia, niin siinä oli sijainti tärkeä tekijä, miksi se vetää ihmisiä puoleensa laajan antinsa lisäksi. He myös saivat sinne uusia toimijoita, joita ei Tampereella ole.

– Tulisikin benchmarkata näitä Tampereen kaupungin ulkopuolella toimivia ostoskeskuksia ja selvittää, mikä niissä on suurin vetonaula. Yksi myös on Ylöjärven Elovainio, mitä voisi myös tutkia ja katsoa mitä toimijoita heidän liiketiloissa on. Mistä kangasalalaiset yleensä pitävät?

Millaisissa kivijalkaliikkeissä tykkäät asioida?

Tykkään asioida vaate-,asuste ja sisustusliikkeissä. Haluan tukea kotimaisia pienyrityksiä ja niitä olisikin hieno saada Kangasallekin. Nyt kun Tam-silk osti Nokian neulomon, niin heidän tuotteista kaipaisin myymälää.

Millaisia ravintoloita ja kahviloita Kangasalta puuttuu?

– Kaipaisin Kangasalle jotain herkullista, kotitekoista kahvilaa/konditoriaa, josta saisi herkut tilattua juhliin ja nautittua paikan päälläkin. Kaikki olisi itsevalmistettua. Ravintolan puolesta kaipaisin jotain muuta kuin ketjuravintolaa. Sellainen missä olisi hyvä hinta-laatu -suhde ja siellä voisi viettää merkkipäiviäkin.

Mitä Kangasalla tulisi tehdä, jotta se olisi vetovoimaisempi ostospaikka?

– Kangasalaa tulisi nuorentaa mielestäni. Itse näin muutaman hassun kuukauden kokemuksella koen, että täällä on aika korkea keski-ikä ja kaupunki kaipaisikin nuoria houkuttelevia palveluita, jotta saataisiin lisää asukkaita ja asiakkaita. Ja erityisesti siksi, ettei Kangasala menettäisi kauppaeuroja, kun ihmiset asioivat ja tekevät jouluostoksensa Tampereella.

Lähipalvelut ja -luonto saivat tamperelaisen Laura Hännisen muuttamaan Lentolaan.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>