Vehoniemen joulupostimerkissä ajellaan tänä vuonna hevosajoneuvoa muistuttavalla automobiililla

Vehoniemen joulupostimerkki vuosimallia 2018. Ikimerkissä ajellaan automobiililla.

Vehoniemen Automuseon oman joulupostimerkin ensipäivä on keskiviikkona 5. joulukuuta. Merkki on järjestyksessään jo 32. museon postimerkki. Postimerkki on hämeenkyröläisen Rainer Mäkipään piirtämä. Tällä kertaa joulupukki on tosi vanhalla hevosajoneuvoa muistuttavalla automobiililla liikkeellä. Matkan nopeuttamiseksi suunnitellaan avuksi porovetoa.

Automuseon pääsisäänkäynti on museon rakennusprojektin vuoksi siirretty Vehoniemenharjuntien puolella, mutta museo palvelee joulun alla normaalisti. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä museolla vietetään puuropäivää ja nautitaan riisisoppaa.

Viikonloppuna 8.–9. joulukuuta Vehoniemen Automuseossa pidetään perinteiset joulumyyjäiset. Myynnissä on paikallisten kädentaitajien

Joulumyyjäisistä voi bongata muun muassa näin kauniita sytykeruusuja.

myyjäistuotteita: villasukkia, neuleita, varpu-, havu-, lasi- ja huovutustöitä, mattoja, koristeita, hunajaa ja marjamehuja, sytykeruusuja, sisustuskirjaimia, kynttilöitä sekä Vehoniemen joulupuodin leivonnaisia ja laatikoita.