Pälkäneen Urheilu ja Kalastus jatkaa sittenkin – edessä muutto pienempiin tiloihin

Sukset saa jatkossakin huollettua Pälkäneellä, kun Jari Salminen (kuvassa) ja Birgit Salminen jatkavat liikkeensä toimintaa.

Pälkäneen Urheilun ja Kalastuksen yrittäjät Birgit ja Jari Salminen ehtivät jo loppuvuodesta kertoa, että Pälkäneen Urheilu ja Kalastus lopettaa toimintansa. Suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet, ja Onkkaalantien varressa sijaitseva urheiluliike jatkaa toimintaansa, tosin pienentyneellä tuotevalikoimalla. Liikkeestä on saatavilla jatkossa pyörähuoltoja ja pyörän varaosia, koiranruokia ja kalastusvälineitä. Myös suksien perushuollot sekä luistinten ja kairojen teroitukset pysyvät valikoimissa.

– Aseiden patruunatkin saa jatkossakin meiltä.  Samoin huollamme edelleen ikäihmisten käyttämiä, liikkumista helpottavia pyöräkelkkoja. Urheiluvarusteet, tekstiilit ja kengät jäävät siis pois valikoimistamme, Jari Salminen jatkaa.

Pälkäneläiset olivat aktiivisesti yhteydessä kauppiaisiin, kun tieto urheiluliikkeen lopettamisesta loppuvuodesta levisi. Monet asiakkaat huolestuivat ja kyselivät Salmisilta, missä pyörien ja suksien huollot jatkossa voisi tehdä. Erityisesti vanhempi väestö oli asiasta huolissaan.

– Kyllä tämä palaute oli suuri syy siihen, miksi päätimme jatkaa toimintaamme.

Muutto uusiin tiloihin

Urheilun ja kalastuksen toiminta jatkuu ainakin tammikuun loppuun asti nykyisissä tiloissa. Myöhemmin talvella edessä on muutto uusiin tiloihin.

– Uusi tila on pienempi kuin nykyinen ja sijaitsee saman liikekiinteistön toisessa päässä, Jari Salminen kertoo.

Muuton myötä myös aukioloajat supistuvat. Yrittäjät ovat suunnitelleet, että liike palvelee jatkossa asiakkaita tiistaista perjantaihin.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.