1.1.2007. Pälkäneen ja Luopioisten kunnat yhdistyivät uudeksi Pälkäneen kunnaksi. Uusi kunta otti ensiaskeleitaan, ja aapiskukkovaakunan tilalle otettiin lumpeenkukka. Kunta sai niin ikään uuden tunnuslauseen: Pälkäne – parasta aikaa.
3.1. 2007 Hanna Laitisen ja Tuomas Lehmusvirran esikoispoika näki päivänvalon. Uuden Pälkäneen ensimmäiseksi vauvaksi ehtinyt poika, 2800 grammaa ja 45 senttimetriä, hämmästytti vanhempansa, sillä hänen piti syntyä vasta viikkoja myöhemmin. Pari kuukautta syntymän jälkeen Pälkäneen kunta silloisen kunnanjohtaja Esko Arasalon johdolla kävi onnittelemassa perhettä. Tuore pälkäneläinen sai kunnalta lahjaksi taskukellon ja nimityksen kunnan kummilapseksi. Pari viikkoa tästä ja ”Pikku-Ukoksi” kutsuttu poika sai nimekseen Jesper.
Nyt, 12 vuotta myöhemmin, kuntaliitos ei ole enää uusi asia ja Jesper on Kostian koulun viidesluokkalainen. Perhe asuu edelleen Pälkäneellä Lastenlinnan alueella.
– Kotitalo vaihtui hieman sen jälkeen, kun lopetin kymmenvuotisen urani Pälkäneen R-kioskin yrittäjänä. Muuttomatka ei tosin ollut pitkä, sellaiset 100 metriä, äiti Hanna Laitinen nauraa.
Jesperille syntyi loppuvuodesta 2008 veli Rene. Hanna-äiti muistelee nyt jo vähän nauraen poikien vauvaikää ja tuolloin raskaalta tuntunutta vaipparallia. Jesper nukkui heti pienestä alkaen hyvin, mutta Renen unirytmi ei löytynyt yhtä nopeasti, ja valvominen tuli vanhemmille tutuksi.
– Leikki-ikäisinä pojat keksivät jatkuvasti pieniä tempauksia, joten aika ei todellakaan käynyt pitkäksi. Koska olin yrittäjä, palasin poikien syntymien jälkeen nopeasti töihin. Tämä on seikka, mikä minua hieman harmittaa näin jälkikäteen ajatellen, Hanna pohtii.
Veljeksillä eri mielenkiinnon kohteet
Pojat olivat ennen koulun aloittamista päivähoidossa Viirikukon päiväkodissa. Perhe muistelee lämmöllä siellä vietettyjä vuosia; hoito oli hyvää ja kavereita riitti. Kavereita oli ja on paljon myös omassa pihapiirissä Lastenlinnassa. Pienellä ikäerolla syntyneet veljekset ovat nykyisin hyvät leikkikaverit.
– Kyllä me välillä vähän riidelläänkin, Jesper virnistää.
Molemmilla pojilla on omat mielenkiinnon kohteensa. Siinä missä Rene viihtyy itsekseen, luistelukentällä ja pihaan parkour-ratoja rakentaen, Jesper pakkaa kolmesti viikossa salibandykamansa ja suuntaa Kostia-areenalle SB Lujan 06-poikien harjoituksiin. Joukkue pelaa kilpasarjan pelejä, joita pelataan viikonloppuisin eri puolilla Suomea.
– Pelaan puolustajana. Se on tärkeä rooli ja viihdyn puolustushommissa, aikaisemmin myös hyökkääjänä pelannut Jesper miettii.
Hanna Laitinen kiittelee uuden Kostia-areenan harjoitusoloja. Arkikin helpottui paljon, kun treenikuskaukset Luopioisten päässä sijainneelle Rego-hallille loppuivat. Uudelle areenalle Jesper pääsee kulkemaan itsekseenkin.
Pälkäneen rauhallisuus viehättää
Hanna Laitinen muutti 10-vuotiaana Pälkäneelle Hämeenlinnasta. Pälkäne on hänelle kuitenkin lähes kuin kotipitäjä, sillä hänen isovanhempansa pitivät Niitty-Seppälän tilaa ennen tilan nykyisiä isäntiä. Suvun mökillä Kukkolassa hän on viettänyt kesiään aivan pienestä tytöstä lähtien.
– Pakanranta on ihana paikka. Pidän myös siitä, että järvi ja joki ovat ihan lähellä kotiamme. Olisi vaikea kuvitella, että asuisimme jossakin muualla, yrittäjäuransa jälkeen sisustusalaa opiskellut ja nykyisin Sammonkulmalla työskentelevä Laitinen sanoo.
Jesperin mielestä parasta Pälkäneellä on rauhallisuus.
– Jos vaikka miettii jotain Helsinkiä, niin siellä on kadut täynnä ihmisiä. Täällä pääsee kulkemaan rauhassa, poika tuumaa.
Hienoa on sekin, että Jesper pääsee kulkemaan itsekseen toisen harrastuksensa, kalastamisen, pariin Kostianvirran varrelle Karhunrantaan. Kotoa hän ottaa mukaansa mato-ongen tai virvelin, ja sitten odotellaan tai heitellään. Kalaa ei kovin paljon tule, mutta odottamisessa on oma jännityksensä. Ylös nostetut saaliit – tavallisimmin ahvenet tai hauet – Jesper päästää useimmiten vapaiksi. Jos kalastaja päättää pitää saaliinsa, kalat päätyvät kotiin paistettavaksi.
– Osaan perata kalat itse, Jesper mainitsee.
Isona kenties koodariksi?
Koulussa Jesper viihtyy etenkin englannin parissa. Hanna-äiti muistelee, kuinka koulun aloittaminen tuntui reilut viisi vuotta sitten isolta muutokselta: Jesperin kanssa hän pohti, että nytkö tuo jo menee kouluun.
– Ja Renen kanssa mietin, että apua, nyt tuo toinenkin sitten aloittaa jo koulun.
Kun Jesper syntyi, Sydän-Hämeen Lehteen tehdyssä jutussa pojasta arveltiin kasvavan jämerä päättäjä. Jesper vähän naurahtaa asialle, vaikka mistä sitä toisaalta tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikä Jesperistä sitten tulee isona?
– En tiedä. Joku koodari voisi ehkä olla hyvä, poika arvelee.
