Taekwondon ottelun oppia saatiin Huutijärven koululla

Länkyn Taekwondoseuran lapset ja aikuiset pääsivät harjoittelemaan Jeppe Aukion johdolla.

Länkyn Taekwondoseuran viime torstain harjoituksiin Huutijärven koululla oli viime vuoden tapaan saatu opettaja taekwondo-urheilun huipulta: Jeppe Aukio, 34. Aiheena oli tällä kertaa ottelu.
Jeppe Aukio on voittanut pronssia poliisien ja palomiesten MM-kisoissa yli 30-vuotiaiden miesten alle 80 kg sarjassa vuonna 2015. Samana vuonna hän voitti myös Suomen mestaruuden ottelussa. Lisäksi Aukiolla on useita poliisien ja palomiesten maailmanmestaruuksia liikesarjoissa viime vuosilta. Vanhempi konstaapeli Aukio työskentelee Helsingin poliisilaitoksessa ratsupoliisina. Hänet nähdään tänä vuonna myös Poliisit-televisiosarjassa edeltävien vuosien tapaan. Aukiolla on 4.danin mustavyö.

19 vuotta WT-taekwondoa (World Taekwondo) harrastanut Aukio on tuttu vieras Huutijärven koululla, mutta myös Manse Taekwondon harjoituksissa Nääshallissa Tampereella.

– Päivää ennen Länkyn treenejä pidin harjoitukset Mansen harrastajille Nääshallissa. Kiva tänne Pirkanmaalle on aina tulla vetämään treenejä. Hienoja harrastajia, kehuu Aukio.

Jepen seuraava tavoite on asetettu Kiinassa elokuussa pidettäviin poliisien ja palomiesten maailmanmestaruuskilpailuihin.

– Taekwondon harrastaminen ja siinä kilpaileminen tukevat poliisin työtä. Kummassakin tarvitaan fyysistä kuntoa ja mielenhallintaa, Aukio perustelee.

Harjoituksen loputtua Aukio motivoi harrastajia osallistumaan myös ottelukilpailuihin osana harrastusta ja itsensä kehittämistä. Aukion erinomaiseen opetukseen osallistui yhteensä 16 Länkyn Taekwondoseuran harrastajaa.

– Kaikkien suusta tuli kehuja ja kiitoksia, myös Jepen. Mukavat treenit, aika vain loppui kesken, kuten aina silloin, kun on kivaa, kehui Ari Sorvari.

Kuva: Ottelua harjoitellaan. Jeppe Aukio seuraa kuvassa oikealla.

Kuva: Lapsia ja aikuisia ryhmäkuvassa treenien jälkeen. Jeppe Aukio on kolmas oikealta.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.