Kangasalalainen Juho Mönkkönen siirtyy Billy Elliot -musikaalin päärooliin

Juho Mönkkönen näyttelee Billy Elliotin roolin ensimmäisen kerran ensi viikon torstaina.

Kangasalalainen Juho Mönkkönen astuu Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot -musikaalissa entistä suurempiin saappaisiin, kun hän siirtyy esittämään menestysmusikaalin pääroolia. Lokakuusta asti Juho on näytellyt Billy Elliotin parhaan kaverin Michael Caffreyn roolia. Jiri Rajala, yksi kolmesta pääosaa näyttelevästä pojasta on kasvanut jo niin isoksi, että hän siirtyy pääroolista Pitkän pojan rooliin. Pääosaa näyttelevät edelleen myös Osku Perkiö ja Simo Riihelä.

– Olen treenannut uutta roolia ahkerasti viime aikoina. Nyt edessä on viimeinen puserrus, sillä olen Billy Elliotina ensimmäistä kertaa ystävänpäivänä eli ensi torstaina, Suoraman koulua käyvä Juho kertoo.

Onko uuden roolin opetteleminen ollut vaikeaa?

– Ei se ole vaikeaa ollut, mutta aika paljon on ollut uutta opeteltavaa. Ne kohtaukset, joissa olen ennenkin ollut Michaelina Billyn kanssa lavalla, ovat olleet helpompi oppia kuin ne, joissa en aikaisemmin ole ollut samaan aikaan Billyn kanssa.

Helmikuussa Michael Caffreyn roolissa aloittavat uusina kasvoina Declan McMenamin ja Mikael Ehn. Roolissa jatkavat edelleen myös jo aiemminkin mukana olleet Ilmari Kujansuu ja Nuutti Kerppilä.

Lavalla oleminen ja esiintyminen ei Juhoa enää juuri jännitä. Nyt kun edessä siintävät uudet haasteet, perhosia on kuitenkin vatsassa.

– Uusi rooli jännittää hieman, mutta näytteleminen on edelleen tosi kivaa, viihdyn teatterilla tosi hyvin, Juho vakuuttaa.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.