Katukappelissa vietetään Naistenpäivää ystävänpäivän merkeissä

Maija Haikonen.

Evankelista Maija Haikonen on ollut vuosien ajan pidetty puhuja Pälkäneen Katukappelin Naistenpäivillä. Sunnuntaina 10. helmikuuta kello 13 Katukappelilla kuullaan jälleen Haikosta. Nuorena hän opiskeli yliopistossa, mutta uskoon tulon jälkeen Jumala kutsui hänet evankelistan polulle.

Aluksi tie vei Pelastusarmeijaan, jossa hänen vanhempansa olivat palvelleet. Haikonen puhui laitoksissa ja kotikokouksissa ynnä muissa tilaisuuksissa Jumalan teoista. Myöhemmin Vapaakirkosta tuli hänen kotiseurakuntansa. Evankelistana Maija Haikonen on palvellut yli 30 vuotta seurakuntavierailijana eri puolella Suomea.

Haikonen kokee julistustehtävän rakkaaksi. Siinä hän saa kertoa Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta eri elämäntilanteessa oleville ihmisille. Saa iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa. Haikonen toimii myös sielunhoitajana. Aikaa keskinäiseen rukoukseen löytyy aina. Haikonen on saanut monia johdattaa taivastielle, eikä sairauksista parantuminenkaan ole vierasta. Moni saa kokea rohkaisua ja uutta voimaa arkielämään Naistenpäivien kautta.

Naistenpäivä-tapahtuman musiikista vastaa Ulla Haili. Paikan päällä on myös kahvitarjoilu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?