Pekka Pohjolan sävelet soivat Heavy Jazz -konsertissa

The Breed on esittänyt Pekka Pohjolan musiikkia menestyksekkäästi suomalaisilla festivaaleilla, konserttisaleissa sekä klubeilla, ja konsertti on kiinnostanut kuulijoita sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

The Breedin nimekkäät muusikot Jukka Iisakkila, Jaan Wessman, Aki Lääkkölä, Niko Ronimus ja Ville Ojanen tuovat konsertissa oman persoonallisen lisänsä Pekka Pohjolan ikuisiin sävellyksiin. Heavy Jazz – The Breed plays music of Pekka Pohjola -konsertti kuullaan Kangasala-talossa torstaina 7. helmikuuta kello 19.

Pekka Pohjola (1952–2008) oli vuosikymmenten ajan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista muusikoista ja säveltäjistä. Klassisen musiikkitaustan omaava Pohjola tuli tunnetuksi 1970-luvulla progressiivista rockia soittaneen Wigwam-yhtyeen virtuoosibasistina. Hänen laajaan säveltuotantoonsa kuuluu lukuisia soololevyjä.

– Pekka Pohjolan vahvat sävellykset vetoavat moniin. Ne eivät ole perinteistä rockia, vaan verrattavissa klassisen musiikin mestariteoksiin ja The Beatlesin kappaleisiin. Sävellyksillä on selkeästi oma kieli ja tyyli, joka kantaa ajassa eteenpäin, kertoo yhtyeen vetäjä, kokoonpanossa kitaraa ja pianoa soittava Jukka Iisakkila.

The Breed-yhtyeen muusikot edustavat monipuolisesti musiikin eri genrejä. Jukka Iisakkila on monipuolinen muusikko-kitaristi-instrumentalisti ja säveltäjä. Hän on muun muassa kitaristilegenda Steve Vain arvostettu yhteistyökumppani.

Kokoonpanon basisti Jaan Wessman on multi-instrumentalisti, joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Mike Keneallyn (Frank Zappa) Marco Minnemannin, Palefacen ja Jonne Aaronin kanssa. Kosketinsoittaja Aki Lääkkölä on tunnettu Absoluuttisesta Nollapisteestä ja rumpali Niko Ronimuksen taidot ovat kysyttyjä kotimaamme yhtyeissä.

Oman lisämausteensa konserttiin tuo Ville Ojanen, rokkaavan maailmanmusiikin kansainvälisellä huipulla toimiva viulisti–säveltäjä.

– Pekka Pohjola oli myös viulisti. Pohjolan sävellyksissä on paljon suomalaista kansanmusiikkiperinnettä melodioitaan ja harmonioiltaan, Jukka Iisakkila kertoo.
– The Breedin ei ole suoraa paahtoa, vaan Ojanen tuo soitollaan lisäsävyjä. Hän erottaa meidät muista Pohjolan musiikkia soittavista tribuuttikokoonpanoista, Iisakkila jatkaa.

The Breed on esittänyt Pekka Pohjolan musiikkia menestyksekkäästi suomalaisilla festivaaleilla, konserttisaleissa sekä klubeilla, ja konsertti on kiinnostanut kuulijoita sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

– On hienoa, että voimme tehdä Pekka Pohjolan musiikkia tunnetuksi myös nuoremmille sukupolville, pohtii Jukka Iisakkila.

Heavy Jazz − The Breed plays music of Pekka Pohjola to 7.2.2019 kello 19

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?