Perheneuvolan jonot pitää purkaa – viive on perheiden kannalta aivan liian pitkä

Olen ottanut perheneuvolaan yhteyttä kahdesti hakeakseni perheelleni kiireellistä keskusteluaikaa, ja minulle luvattiin palata pikimmiten. Parin päivän päästä sain seuraavanlaisen tekstiviestin: “Hei. Ajanvaraus on laitettu perheneuvolan jonoon. Sinulle ilmoitetaan ajasta myöhemmin”. Tästä on kulunut jo puolitoista kuukautta eikä mitään ole kuulunut.

Olemme olleet yhteydessä perheneuvolaan jo aikaisemmin kriisitilanteessa ja saimme tuolloinkin apua aivan liian pitkän ajan kuluttua. Tuttavani on kertonut olleensa jonossa jo syyskuusta asti. Hänelle kolmen kuukauden päähän tarjottu aika peruttiin vedoten kiireellisempään tapaukseen. Eräs toinen tuttavani on kertonut, että hänet ohjattiin perheensä kanssa viereiseltä paikkakunnalta Kangasalle eli tulijoita on jonoksi asti myös muualta.

Olemme saaneet lukea, että henkilökuntaa on irtisanoutunut Kangasalan perhetyöstä. Rohkenen epäillä työn kuormittavuuden lisäksi myös perheneuvolan sisäilmaongelmia.

Nyt olisi kaupungin korkea aika panostaa asiaan palkkaamalla runsaasti enemmän ammattilaisia, jotta jonot saadaan purettua ja kaikille pystytään tarjoamaan apua. Lisäksi hankkimalla paremmat ja suuremmat tilat perheneuvolalle, työskentelyolosuhteet paranevat ja työmotivaatio nousee. Tämä kävisi halvemmaksi kuin avuntarvitsijoiden jättäminen oman onnensa nojaan. Usein ihmiset hakevat apua hyvin myöhään, ja jos sitä ei ole tarjolla, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Näytetään muille kunnille esimerkkiä, miten tilanne korjataan.

Huolestunut yhteisöpedagogiopiskelija

Kommentit (3)

  1. osaamista

    Eipä yllätä artikkelin aihe eikä edellisen kommentoijan linkityskään. Jännää on puolustella taas tulevissa vaalipuheissa hyvinvointiyhteiskuntaa kun ei sellaista ole enää vuosiin Suomessa ollut. Rippeitä vain. Osasyyllisenä nämä konsultit joita on sokeasti päätöksissä seurattu. Tuloksista saamme kaikki nyt nauttia.

    Otettaisiinko valta taas omiin käsiin ja nähtäisiin vähän itse vaivaa ja vastuuta näissä asioissa niin päästäisiin eroon jatkuvista leikkausten kierteistä ja ”helppoja ratkaisuja” tarjoavista konsulteista? Aivan kuten linkin uutisessakin?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?