Lukiolaiset kirjoittavat vaikuttamisesta – aiheiksi valikoituivat esimerkiksi vanhusten yksinolo, opettajan auktoriteetti, energiajuomat ja itsekriittisyys

Pälkäneen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla pohdittiin vaikuttamista. Vaikuttamiseen perehdyttiin lukemalla siihen liittyviä tekstejä, tarkastelemalla puheita, miettimällä vaikuttamisen keinoja omassa tekstissä, kehittämällä lukutaidon eri osa-alueita – ja tietenkin kirjoittamalla itse.

Yksinolo vaikeutuu vanhetessa

Vanhusten yksinäisyys on ollut puhuttu aihe viime vuosina, ja hyvästä syystä sillä yhä useampi ikäihminen kärsii yksinäisyydestä. Suomessa uskotaan joka kolmannen yli 75-vuotiaan kokevan yksinäisyyttä.

Yksinäisyyttä ei aina näe päällepäin, minkä takia voi olla vaikea huomata, jos joku kärsii siitä. Yksinäisyys heikentää terveyttä monella eri tavalla: henkinen ja fyysinen terveys kärsii ja se voi aiheuttaa jopa ennenaikaista kuolemaa. Vanhetessa yksinäisyys yleistyy, läheiset menehtyvät ja pitkän iän takia voi tulla hankalammaksi liikkua eri paikkoihin taikka tutustua uusiin ihmisiin. Tämän takia on tärkeää, että lapset ja lapsenlapset ovat isovanhempiensa kanssa yhteydessä.

Jos koet, että omat isovanhempasi kärsivät yksinäisyydestä, kannattaa käydä vierailulla ja viettää aikaa heidän kanssaan. Esimerkiksi lenkillä tai kaupassa käynti mummon tai vaarin kanssa voi olla hyvä ajanviete. Monet nuoret varsinkin jättävät käymättä isovanhempiensa luona. Tämä on toki ymmärrettävää, jos mummola on pitkän matkan päässä, minkä takia ei voi käydä vierailemassa milloin haluaa, mutta ainahan sinne voi soittaa. Jopa puhelu voi olla tarpeeksi jonkun päivän parantamiseksi.

 

 

Opettaja vai asiakaspalvelija?

Opettajien auktoriteetti on laskussa. Siitä tuskin on kenelläkään epäilystä. Jopa minä olen kymmenen kouluvuoteni aikana havainnut pienen osion tästä alamäestä. Tietysti on ymmärrettävää, että mitä vanhemmaksi oppilas kasvaa, sitä kapinoivammaksi hän muuttuu ja sitä enemmän vastuuta annetaan omasta käytöksestä ja koulutöiden hoitamisesta oppilaalle itselleen. Tämä ilmiö saattaa minunkin mielikuvaani jonkin verran vääristää.

Oman kokemukseni mukaan opettajan auktoriteettia arvostettiin ainakin peruskoulun ensimmäisinä vuosina. Ylemmillä luokilla sen merkitys alkoi jonkin verran hiipua, ja lopulta yläasteelle mentäessä tuli jonkinasteinen romahdus. En sitten tiedä, tapahtuuko tämä sama kuvio jokaiselle jossain mittakaavassa vai osuiko kouluvuoteni juuri sellaiseen aikakauteen, jolloin tapahtui erilaisia muutoksia.

Jos oppilas häiritsee opetusta (omaansa tai muiden), häntä pitäisi varoittaa jollakin sanktiolla, esimerkiksi luokasta poistamisella. Jos häirintä jatkuu, pitäisi varoitus yksinkertaisesti toteuttaa. Näin se ei aina valitettavasti mene. Joskus huomauttelu jatkuu tunnin loppuun tai luovuttamiseen asti. Myös tehtävien palautusajoissa ja tunnilta myöhästymisessä ollaan erittäin joustavia. Kymmenen minuuttia tai jopa enemmän ei aina välttämättä ole opettajan silmissä myöhästyminen, ja jos oppilas ei ole palauttanut työtään ajoissa, on vain keksittävä hänelle jokin sopiva uusi palautuspäivä. Tämänlaisesta menettelystä voi koitua huomattavia ongelmia oppilaalle hänen siirtyessään opiskelu- ja työelämään. En tosin tiedä, johtuuko kuvailemani toiminta siitä, että opettaja ei yksinkertaisesti jaksa kiistellä oppilaan kanssa vai siitä, että opettaja pelkää saavansa syytöksiä niskaansa.

Länsimaat nopeasti vallannut progressiivinen ajattelutapa on syönyt huomattavasti opettajien menettelytapoja sekä oikeuksia kurin ylläpitämiseen, mikä on luultavasti osasyynä auktoriteetin hupenemiseen. Suhteellisen tiukan kurin ylläpito nostaisi oppilaiden kynnystä huonoon käyttäytymiseen. Kun muut oppilaat näkevät, mitä huonosti käyttäytyvälle tai sääntöjä rikkovalle oppilaalle käy, he eivät tietenkään halua itselleen käyvän samoin. Tämä hyvin merkityksellinen ajatus tuntuu olevan lähes kokonaan unohdettu kouluissa. Kurilla en tietenkään tarkoita karttakepillä sormille huitomista, vaan hyvän käytöksen vaatimista ja järkeviä rangaistuskeinoja. Esimerkiksi ylimääräisten tehtävien antaminen on mielestäni yksi tehokas keino. Jostain syystä tätä keinoa ei kuitenkaan hyödynnetä juuri yhtään. Useasta myöhästymisestä voisi antaa vaikkapa jälki-istunnon.

Voisin väittää, että juuri tässä on yksi pääsyy paljon puhuttuun nykynuorten huonoon käytökseen. Jos kerran jopa pulu voi oppia mielleyhtymän, niin miksei yläkouluikäinen nuori voisi?

 

 

Mistähän sitä kirjoittaisi?

Siitä vahvasti aloitetaan kliseellä siitä, kuinka kirjoitankin siitä, että en keksi mistä kirjoittaisin. Kliseentäyteistä tämä ajatuksenjuoksuni onkin. Samalla siis myös koko elämäni on yksi klisee, sillä onhan elämä vain mielleyhtymien ketju. Sinulla on aina illan viimeinen ajatus samoin kuin aamun ensimmäinenkin. Ne yhdistää toisiinsa alitajunnassa tapahtuva ajatuksenjuoksu, mikä taas tarkoittaa sitä, että elämäsi ensimmäisen ajatuksen yhdistää viimeiseen ajatukseesi pitkä mielleyhtymien ketju, jota myös elämäksi kutsutaan.

Kiitos näistä raikuvista aplodeista, jotka ansaitsin olemalla oman elämäni filosofi ja analysoimalla hienosti, mitä elämä on. Voitte vielä yksityisesti saapua kehumaan minua. Vastaukseksi saatte minulle tyypillisen tyhjyyttään kaikuvan lausahduksen ”Juu”.

Mikäpäs pointti tällä tekstinpätkällä nyt sitten oli?

Niin no, olihan se tähän väliin tämmöinen wannabe-viisas oivallus. Sitä paitsi täytyihän sitä nyt jotakin tekstiä saada aikaan tässä pakon edessä, joten otin sitten ensimmäisestä sanasta kiinni ja annoin ajatuksenjuoksun viedä. Tätä ajatuksenjuoksua te nyt luette tämän ohikiitävän hetken, jota ette edes muista enää illalla. Ette muista tekstin anonyymia kirjoittajaa ettekä, mistä teksti kertoi, sillä ollaan nyt rehellisiä, eihän se kerro yhtään mistään. Tyhjänpäiväistä (tämä sana ei päässyt sensuurista läpi) tämä kuitenkin on siinä missä kaikki muukin, jos vain sillä tavalla haluaa asioita katsoa.

Toisaalta voit valita positiivisen näkökulman asioihin, ja kaikki vaikuttaakin jo aivan toiselta. Asenneasioitahan nämä kaikki ovat.

Oma asenteeni kaikkeen on kovin välinpitämätön. En pidä vastuusta enkä tahdo ottaa kantaa asioihin, joilla on merkitystä, sillä kuitenkin onnistuisin nykyään saamaan jonkun henkilön vakavasti asiasta loukkaantumaan. Anteeksi sille kyseiselle henkilölle, joka tästä loukkaantui! Mielipiteet ovat nykyään lähestulkoon tabuja, joten parempi vain vastata ympäripyöreästi ”Juu”. Ei tarvitse välttämättä edes kuunnella, mistä muut puhuvat, sillä eihän ketään kuitenkaan kiinnosta.

Välinpitämätön asenne auttaa mukavasti lievittämään stressiä, jota kaikilla tuntuu nykyään kovasti olevan. Koska tässä kuitenkin ollaan selvästi menossa vain huonompaan suuntaan, niin samapa se kai on olla neutraali ja pysyä paikallaan. Eipä sitten tarvitse tulevaisuudessa sanoa, että toista se oli ennen. Riittää, kun sanoo vain: ”Tällaista se oli.” Mikäli liialta keskustelulta tahdot välttyä, niin riittää ihan vain ”Juu”.

Ympäripyöreän, sekavan ajatuksenpikajuoksun täyteisen tekstin päätteeksi, joka vailla tolkkua nappeja painamalla kirjoitettiin suuren pakon edessä Pälkäneellä 2019, tahtoisin vielä pyytää teitä olemaan vaivaamatta päätänne tällä tai millään muullakaan.

Ei niillä syvemmillä merkityksillä juuri väliä ole.

 

 

Maailma muutoksessa

Maailmamme on muutoksen partaalla. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutta voiko se olla viimeinenkään? Maailmanhistoria on täynnä mullistuksia, vallankumouksia, sotia ja kriisejä, mutta kenties suurin niistä on vasta tulossa.

Elämme ydinvoiman aikakaudella, tuhovoimaisia aseita kehitellään päivittäin, uusi kylmä sota siintää horisontissa, ja samaan aikaan kun suurvallat kinastelevat, planeettamme kuolee. Unohdamme joskus olevamme riippuvaisia luonnosta ja unohdamme myös olevamme voimattomia sen edessä. Suuri osa väestöstä kuvittelee kuitenkin, ettemme olisi siitä riippuvaisia ja että olisimme jopa luonnon valtiaita.

Näin ei kuitenkaan ole. Loistava esimerkki voimattomuudestamme luontoa vastaan ovat luonnonkatastrofit. Olemme täysin voimattomia tornadoja, hyökyaaltoja ja hurrikaaneja vastaan. Me ajattelemme olevamme maailman valtiaita, kunnes tsunami pyyhkii koko pahaisen kaupunkimme maailmankartalta. Silloin muistamme taas olevamme voimattomia luontoäidin edessä.

Kun uskoo olevansa maailman huipulla, on helppo unohtaa välittäminen. Roskaamme ympäristöämme ja saastutamme ilmakehäämme. Meremme täyttyvät muovilla samaan aikaan, kun ilmamme täyttyy kaasuilla. Ilmastonmuutos on ollut pinnalla jo pitkään, ja päivä päivältä se saa yhä enemmän ja enemmän huomiota. Silti, samaan aikaan kun taistelemme itseämme vastaan ilmastonmuutoksen parissa, taistelemme myös toisiamme vastaan.

Lähi-idän kriisi sai liikkeelle massan pakolaisia, ja länsimaat olivat sen seurauksena pitkään kaaoksen vallassa. Tästä pelottavasta ajasta ei ole montaakaan vuotta, ja nyt Euroopassa on nousemassa uusi nationalismin aalto, joka tuo tullessaan myös mielin määrin rasistista ajattelua.

Suurvaltojen vitsaus on nationalismi, tuo sama tauti, joka johti meidät ensimmäiseen maailmansotaan. Se sama tauti hajotti Euroopan jo aikaisemminkin, miksei se siis tekisi sitä uudestaankin. Voiko tämä vuosia kestänyt eurooppalainen rauha sortua sen seurauksena? Voiko Euroopan Unioni hajota nationalismin vaikutuksesta? Mahdollisuus on aina olemassa. Nationalismi erottaa ihmisiä, luo uusia itsenäisyysliikkeitä ja hajottaa yhä useampia valtioita pienempiin osiin. Euroopassa on kymmeniä itsenäisyysliikkeitä, joita tämä uusi nationalismin aalto vain voimistaa. Katalonia, Bretagne, Korsika ja Skotlanti ovat kaikki osia Euroopan suurvalloissa, mutta kenties pian taas kerran itsenäisiä valtioita. Pienet alueet kurottavat historiaansa, ja pian Eurooppa on jopa suurempi sotku kuin 600 vuotta sitten. Nationalismia voisi luonnehtia valtakuntien tuhona ja maailman hajottajana, sillä se vaikutus sillä tähän maailmaan on.

Jos me joskus unohtaisimme erilaisuutemme ja keskittyisimme siihen, mikä meitä yhdistää, maailma voisi olla parempi paikka. Monia ihmisiä ja kansoja yhdistää yllättävänkin moni tekijä. Esimerkiksi meitä pohjolan kansoja yhdistävät – ei ainoastaan kulttuuri – myös historia ja suurilta osin myös kieli. Toki suomen kieli on poikkeustapaus, mutta olemmehan kaksikielinen valtio Ruotsin kanssa jakamamme historian ansiosta. Olemme yksi suuri perhe, yksi suuri kansa, pohjolan kansa. Nykyistä pohjolaa voisi kenties verrata menneiden aikojen Saksaan – aikaan, jona sitä ei vielä ollut olemassa, kun se sotku, jonka tunnemme Pyhänä saksalaisroomalaisena keisarikuntana, oli vielä olemassa. Saksa oli pitkään joukko pieniä ja suuria valtioita ja yhdistyi vasta myöhemmin Otto von Bismarckin neuvokkuuden ja juonittelun ansioista. Kenties voisimme verrata pohjolaa 1800-luvun Saksaan, ajatella sen ihmisiä yhtenä kansana, jonka useampi valtio vain erottaa toisistaan.

Vuonna 1951 perustettu Pohjoismaiden neuvosto on lähentänyt tätä kansaa jo pitkään, mutta aina on tilaa parannuksille. Kenties voisimme leikitellä idealla, jossa tämä pohjolan kansa yhdistyy yhden lipun alle, Pohjoismaiseksi federaatioksi? Tämä on ajatus, joka luultavasti olisi kaikille tämän alueen ihmisille hyväksi, mutta jonka tuo sama tauti, nationalismi, estää. Niin kauan, kun ihmiset haluavat erottaa maailmaa ja unohtavat asiat, jotka meitä yhdistävät, tällaiset innovatiiviset ajatukset eivät ole käytännössä mahdollisia toteuttaa.

Valitettavasti samaan aikaan, kun me leikittelemme yhtenäisyysajatuksilla, uusi suursota lähestyy horisontissa. Suurvallat, ja jopa pienemmätkin valtiot, kehittelevät tuhovoimaisia aseita, kenties jopa kemiallisia ja biologisia vaihtoehtoja. Vuonna 1972 toki allekirjoitettiin bioasekonventio, joka kieltää biologisten aseiden kehityksen ja säilömisen, mutta kuten opimme Versailles’n sopimuksesta, sopimukset voivat pettää.

Poliittinen ilmapiiri on maailmanlaajuisesti jopa tukala. Kriisejä nousee ympäri maailman, ja on kenties jopa odotettavaa, että suuri kriisi on tuloillaan, ellemme me estä sitä. Se voi olla toinen kylmä sota, tai ehkäpä jopa kolmas maailmansota, oli mikä oli, jos emme ota oppia historiastamme, jää tämä muutos viimeiseksemme.

Miro Ankerman

 

 

 

Itsekriittisyys

Itsekriittisyyttä on todettu olevan kahta erilaista: positiivista ja negatiivista. Positiivinen itsekriittisyys on rakentavaa ja auttaa ihmistä kehittämään omakuvaansa arvokkaampaan suuntaa. Negatiivinen itsekriittisyys on juuri päinvastainen ajatusmaailma: jatkuva riittämättömyyden tunne sekä jatkuva tarve tehdä koko ajan vain enemmän ja enemmän. Tämänkään jälkeen mikään riitä, vaikka olisikin jo antanut kaikkensa.

Koen itse vahvasti sen, että olen negatiivisesti itsekriittinen. Tämä tulee kaikkein helpoiten esiin kouluun liittyvissä asioissa, mutta myös ihan muissakin arkipäiväisissä asioissa. Jokapäiväisistä asioista osaan tehdä jollain lailla aina vain vaikeampia, kun mietin miksi en onnistunut tekemään paremmin tai miksi tein tuon pienen virheen, joka teki koko jutusta mielestäni huonon. Tästä syntyy pakottava tarve olla oikeasti vain paras.

Monesti minun luullaan vertailevani itseäni muihin, mutta sitä en kyllä tee koskaan. Ainoa pahin vastustajani on vain ja ainoastaan minä itse: se, jonka suusta muka oikea totuus tulee ja jolla on sananvaltaa moittia tekemistäni.

Negatiivinen itsekriittisyys tuo mukanaan ikuisen kierteen, josta on vaikea luopua. Samalla kaavalla toistuva itsensä alaspäin työntäminen ei tee kenellekään hyvää. Itsekriittisyyden myötä tulee yleiseksi tavaksi, että stressaantuu turhasta, henkinen jaksaminen heikkenee ja jopa sosiaaliset suhteet kärsivät tai pahimmassa tapauksessa voivat jopa katketakin. Voin ihan hyvin itse allekirjoittaa nämä kaikki edellä mainitut asiat, sillä melkein kaikista näistä on omakohtaista kokemusta.

Siihen, miksi teen itselleni kaikesta vain vaikeampaa, ei ehkä olekaan yksinkertaista syytä. Itsekriittisyyden aiheuttajaksi voidaan luetella esimerkiksi stressi, lapsuudessa tapahtuneet asiat tai jotkin elämää radikaalisesti sekä äkillisesti muuttaneet tapahtumat. Omalla kohdallani olettaisin syynä olevan enemmän elämää äkillisesti muuttaneet tapahtumat, sillä kun omalle kohdalleni tapahtui sellainen, alkoi itsekriittisyyden oireita näkyä käytöksessäni. Lisäksi kaikkien tapahtumien jälkeen, en osannut käsitellä näitä ajatuksia ja tunteita, jolloin ne jäivät vaivaamaan syvälle sisimpääni ja purkautuivat tavalla kuin tavalla aina ulos.

Itsekriittisyyden lisäksi tai sen tuomana lisäpiirteenä olen myös erittäin perfektionisti. Jos jokin tietty asia ei meni juuri haluamallani tavalla, en mahdollisesti pysty elämään sen kanssa. Saatan myös parhaimmassa tapauksessa kärsiä unettomuudesta, kun vain jään miettimään jotain pientä yksityiskohtaa, joka oli omasta mielestäni mukamas huonosti tai väärin.

Oman itseni lisäksi tämän päivän muutkin opiskelijat ovat myös itsekriittisiä. Se ei ole mitenkään outoa tai erikoista. Tuskin vain yksi henkilö luokkahuoneesta olisi itsekriittinen. Nykypäivän tuomat paineet juuri esimerkiksi koulussa, tuottavat yllättävän monille opiskelijoille itsekriittisyyden tunteita tai ihan yksinkertaisesti liikaa stressiä. Tutkimusten mukaan monet korkeakouluopiskelijat ja jo lukio-opiskelijatkin kärsivät stressistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lukion opiskelijoiden stressitaso johtuu osittain korkeakoulujen pääsykokeiden pisterajojen uudistumisesta.

Tämä jos joku on kuitenkin väärin. Eihän lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kuuluisi miettiä edes tällaisia asioita vielä. Lukioikäisten kuuluisi nauttia vielä omasta nuoruudestaan ja elämästään kaikilla mahdollisella tavalla, eikä vain miettiä yliopiston pääsyn pisterajoja. En toki sano, että siinä olisi mitään väärää, koska mietin niitä itsekin. Kutenkin elämä on tämän ikäisenä vielä edessä.

Vaikka olenkin itsekriittinen ja se kontrolloi tekemistäni, olen kuitenkin sen osittain myöntänyt itselleni. Oman tilanteensa myöntäminen on se vaikein osa, jossa usein menee eniten aikaa ja energiaa. Alkuun on vain helpompi kieltää kaikki ja vakuutella, että kaikki on ihan hyvin eikä itsessä ole mitään vikaa. Itsekriittisyyttä on kuitenkin itse vaikea huomata.

Itse en osannut oikeasti sisäistää asiaa ennen kuin yksi opettajistani sanoi olevani itsekriittinen – eikä yksi kerta riittänyt, vaan se piti kertoa muutamaankin kertaan. Ensimmäisellä kerralla en edes ottanut koko asiaa tosissani. Viimeisimmällä kerralla sitten mieli alkoikin muuttua ja tajusin itsekin vähän, mitä olin kuullut ulkopuolisen kertovan omasta käyttäytymisestäni.

Jotkut saattavat ihmetellä, miksi en osaa vain antaa asioiden olla niin kuin ne ovat, enkä vain miettisi turhaan niitä. Ihan kuin en olisi itse tajunnut, että selviäisin helpommalla, kun antaisin asioiden vain olla tai jättäisin turhan miettimisen pois kokonaan.

Kaikki ei ole vain niin yksinkertaista ja helppoa, mitä oletetaan, kun kyseessä on monen vuoden tapa, kuten itselläni olen käyttäytynyt tällä tavalla jo yläkoulusta lähtien. Sitä vaan ei osannut yläkoulussa vielä ymmärtää, koska ainakin itse koin olevani vielä niin nuori ja myös vähän tietämätön.

Itsekriittisyydestä ei ole mahdotonta päästä eroon, mutta se vaatii paljon aikaa ja paljon myös henkistä työstämistä itseltään. Ainakin itselleni myöntäminen on vaikein ja työläin vaihe. Puhumisen on todettu auttavan monessa asiassa ja niin myös tässä sen vaikutus on suuri.  Myöntämisestä kun pääsee ylitse, loppukehitys parempaan on paljon helpompaa, tai näin ainakin itse toivon. Enhän itsekään ole vielä valmis tässä projektissa, enkä tulekaan olemaan ihan heti valmis.

On olemassa sanonta ”Ei Roomaakaan rakennettu päivässä”. Se pitää tässäkin asiassa paikkansa. Päivä kerrallaan menen eteenpäin kohti vähemmän itsekriittistä tulevaisuutta ja kohti parempaa versiota itsestäni.

Helmi Mikkola

 

 

 

Energiajuomat – vakava terveysriski?

Nykyään monet, erityisesti nuoret, juovat energiajuomia. Niiden juominen on yleistynyt. Energiajuomat sisältävät runsaasti kofeiinia, sokeria ja muita piristäviä aineita. Markkinoilla on laaja valikoima erilaisia energiajuomia ja niitä mainostetaan lupaamalla niiden antavan lisäenergiaa, kestävyyttä ja parantamalla esimerkiksi urheilusuoritusta.

Niitä juodaan, jotta pysytään esimerkiksi hereillä koulussa tai jaksetaan valvoa ja pelata illalla ja yöllä. Niillä kuitenkaan ei saisi korvata yöunia. Nukkuminen on erittäin tärkeää terveyden kannalta.

Energiajuomien terveysvaikutuksista on keskusteltu paljon. Erityisesti vanhemmat ovat huolissaan lasten energiajuomien käytöstä. Lasten ja nuorten elimistö reagoi herkemmin kofeiinin kuin aikuisten. Osa juo niitä liikaa ja liian usein, jolloin ne aiheuttavat muun muassa unettomuutta, riippuvuutta ja kofeiini nostaa verenpainetta. Ne sisältävät myös yleensä runsaasti huomaamattoman paljon sokeria ja voivat aiheuttaa stressireaktion elimistössä. Energiajuomat eivät aiheuta vain fyysisiä oireita vaan myös psyykkisesti vaikuttamalla esimerkiksi mielialaan, jolloin voi muuttua ärtyneeksi. Ihmisille, joilla on terveysongelmia esimerkiksi diabetes, sydän-, munuais- tai maksasairaus, energiajuomien juominen on jopa hengenvaarallista. Kaikkia energiajuomien ainesosien terveysvaikutuksia ei ole edes tutkittu. Energiajuomien ja alkoholin yhdistäminen on myös erittäin hengenvaarallista.

Kahvista ei ajatella samalla tavalla kuin energiajuomista, vaikka nekin sisältävät virkistävää ainetta eli kofeiinia, sitä ei tosin ole yhtä paljon kahvissa kuin energiajuomissa. Energiajuomia on helpompi kuluttaa suurempia määriä kerralla kuin kahvia. Kahvi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin energiajuomat.

Energiajuomien juominen kohtuudella ja suositeltavien määrien rajoissa ei aiheuta terveysriskejä. Ja joskus yhden energiajuominen voi olla ihan hyväksikin, parantaakseen suoritusta. Osaan kaupoista on onneksi laitettu ikäraja 15 vuotta energiajuomien ostamiseksi, jotteivät liian nuoret ostaisivat niitä.

Energiajuomien juomisen sijaan suositeltavampaa olisi nukkua ja syödä hyvin ja terveellisesti riittävän energian saamiseksi.

Sofia Kallioinen

 

 

Pyhän teknologian katedraali

Oletko sinäkin joskus kuunnellut jotain biisiä ajattelematta yhtään, mitä siinä sanotaan? Niin olen minäkin. Maailma on täynnä biisejä, joiden idea ei niinkään ole sanoitusten hieno sanoma ja jokin ahaa-elämys, joka täytyy kokea päästäkseen biisiin sisään. Ajatellaanpa vaikka vuoden 2017 hittibiisiä, jonka kaikki ovat erittäin todennäköisesti kuulleet jossakin. Puhun tietenkin Luis Fonsin superhitistä nimeltä ”Despacito”. Kuinka moni suomalainen voi oikeasti sanoa ymmärtävänsä, mitä tässä kappaleessa lauletaan? Väitän, ettei kovin moni. Riittää, että biisissä on hyvä biitti ja se kuulostaa mukavalta kuuntelijan korvaan.

Itse en todellakaan aiemmin jaksanut miettiä, mikä on jonkin biisin sanoma tai mitä biisin kirjoittajan päässä oikeastaan liikkui kappaletta kirjoittaessaan. Nykyään olen kuitenkin alkanut enemmän miettiä tätä asiaa ja löytänyt aivan uusia kulmia jo aiemmin tuntemiini kappaleisiin. Omasta mielestäni on myös erittäin naiivia ajatella, että jossain kappaleessa olisi jokin tietty tapa tulkita sen lyriikoita tai jokin oivallus, joka on täysin ylitse muiden tulkintojen, koska mielestäni jokaisella on oikeus tulkita lyriikkaa juuri itse haluamallaan tavalla.

Pyhimyksen kappaleessa ”Pyhän vitutuksen katedraali”, joka muuten on sanaleikki Prahassa sijaitsevasta Pyhän Vituksen katedraalista, käsitellään mielestäni erittäin taidokkaasti nykyajan ihmisten suhdetta digitaalisuuden aikakauteen, jota kohti valumme väistämättä koko ajan. Biisin puhuja on ilmeisen ahdistunut nykyajan digitalisoitumisesta, kuten varmasti moni muukin tässä maassa. Varmasti on ihmisiä, jotka eivät ole kovin vakuuttuneita nykymaailman menosta ja pystyvät samaistumaan kappaleen puhuja näkemyksiin.

Kappale alkaakin kertosäkeellä: ”Jos et usko, tuu uskoon. / Poika tervetuloo uuteen naapurustoon. / Tääl mikään ei oo niin kuin oli ennen. / Se mihin luotit, muuttu vaan ohimennen.”   Näistä sanoista voi jokainen tehdä omat päätelmänsä, mutta mielestäni uuteen naapurustoon tai uskoon tulolla on symbolinen merkitys, jolla tarkoitetaan juuri tämän uuden digiteknologian aikakauden hyväksymistä. Katkelman loppuosassa taas mielestäni kuvataan sitä, kuinka nopeasti tämä muutos on tapahtunut. Muutoksen nopeuden takia on mielestäni ymmärrettävää, että osalle ihmisistä nykyaika ja sen digitaalisuus ovat vähän kuin hyppy tuntemattomaan, koska ollaan totuttu niin erilaiseen maailmaan. Fakta on kuitenkin se, että maailma muuttuu koko ajan ja meidän on pakko muuttua sen mukana, vaikka emme haluaisi.

Kappaleen seuraava säkeistö alkaa tuomaan jo kappaleen aihetta kertosäettä paremmin esille. Säkeistö alkaa näin: ”Maailman kaunein, uneksiva internet. / Mä olin sun kokonaan / mut kai se lopulta oli vaan ruma virhe / et ihmisel on kaikki tieto kotonaan. / Kauniit algoritmit sai mun rumat puolet urkittua / on turha olla instas, jos ei Sanni kurki sua.”  Tässä katkelmassa nähdään hyvin kaksi internetin huonoa puolta. Ensimmäinen näistä on tietenkin yksityisyydensuoja, joka on varsin vaihteleva käsite internetin maailmassa. Kaikki mitä tekee internetissä, jää kuitenkin talteen jollekin serverille, jolloin joku voi esimerkiksi tehdä kauppaa myymällä sinun tietojasi jollekin niistä kiinnostuneelle taholle. Tämä voi tuntua todella häiritsevältä ihmisistä, jotka eivät siihen ole tottuneet. Itse olen kasvanut tähän internet-keskeiseen maailmaan, ja ehkä ajatustapani on vielä liian naiivi, ettei osittainen yksityisyyden menetys internetille tunnu pahimmalta asialta, mitä maailmassa voi tapahtua.

Toinen tärkeä asia, jonka kappaleen puhuja tuo esille, on yksinäisyys, jota jotkut voivat kokea sosiaalisessa mediassa. Se voi olla joskus jopa raastavampaa kuin yksinäisyys niin sanotussa todellisessa maailmassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että sosiaalinen media ja ylipäätään internet helpottavat todella paljon kaverisuhteiden luomista, koska internetissä samanhenkisten ihmisten tavoittaminen massasta on helpompaa kuin reaalimaailmassa. Nykyään on myös mielestäni menty oikeaan suuntaan ja alettu ymmärtää internetin mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen yhä paremmin ja paremmin. Nykyään esimerkiksi tietokonepelejä pelaavaa henkilöä ei niin automaattisesti leimata epäsosiaaliseksi nörtiksi, joka pelkää ihmissuhteita, mikä on mielestäni hyvä asia, koska se ei ole totuus.

Katkelman jälkeen säkeistössä puhuja kertoo nykyajassa tapahtuvasta faktojen ja mielipiteiden erojen sekoittamisesta. Nykyään tuntuu liian usein sosiaalista mediaa selatessa siltä, ettei ihmisiä kiinnosta nykyajassa opiskella faktatietoa asioista, koska on paljon helpompaa vain kirjoittaa internettiin mitä vain, ja todeta se jälkeen, että ”tämä on vain minun mielipiteeni”. Toki mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta niiden perustuminen faktoihin tuntuu olevan joillakin ihmisillä hiukan hakusessa.

Biisin seuraava säkeistö alkaa sanoilla: ”Siit alko vihamyrsky siit alko kohu taas. / Lapset kuolee tylsyyteen, jos on vaan sopusaa”. Tästä katkelmasta mielestäni totta on, että nykyään sosiaalisessa mediassa yhä pienemmistä ja pienemmistä ja yhteiskunnan kannalta merkityksettömistä asioista saadaan aikaan kohuja ja vihamyrskyjä, kun samanmieliset ihmiset saavat helpommin vastakaikua somessa omille ajatuksilleen kuin ennen vanhaan. Jälkimmäistä säettä en ihan täysin allekirjoita, koska mielestäni ainakin somessa tappelevat ihmiset ovat keskimäärin jo keski-iän saavuttaneita tai sitä lähestyviä henkilöitä. Lapset ja nuoret ovat yleensä lähinnä taustalta katselijan roolissa tai vaihtoehtoisesti osallistuvat keskusteluihin trollaamalla eli häiritsemällä ihmisiä, jotka keskustelevat enemmän tosissaan. Toki ainakin omasta mielestäni somessa syntyneet tappelut ovat ihan hauskaa luettavaa eli siinä mielessä jälkimmäinen säe osuu kyllä suoraan maaliin.

Säkeistö jatkuu näin: ”Totuus on Jodelissa, mitä ne jodlaa? / Maailma on kone, iskä modeemia roplaa. / En tunne profiiliini, face on puutunu. / Tamagotchin ostin / tuhma poika nurkas nuutunu.”  Tämän katkelman kahtena pääteemana on mielestäni ensinnäkin minäkuvan hämärtyminen ja vääristyminen somessa, mikä voi johtua mielestäni nuorten some-maailman pinnallisuudesta ja jossakin määrin ulkonäkökeskeisyydestä sekä paineesta yrittää olla samanlainen kuin somessa suositut henkilöt. Pitää kuitenkin muistaa, että ihmiset päivittävät someen pääasiassa vain parhaita kuvia ja tarinoita itsestään ja elämästään eikä heidänkään elämänsä ole aina niin ruusuista kuin some antaa ymmärtää.

Katkelman jälkeen säkeistössä jatketaan toisen tärkeän teeman parissa, joka on nykyajan lasten lelujen siirtyminen yhä nuorempana kännyköiden ja tablettien räpläämiseen. Mielestäni tähän asiaan pätee sama neuvo kuin lähes kaikkeen muuhunkin eli kohtuus kaikessa. Mielestäni myös lapsilla on oikeus käyttää digitaalisia laitteita, mutta kuitenkin kohtuudella. Digitaalisten laitteiden käytön rajoittaminen on kuitenkin jokaisen perheen oma päätös eikä kenenkään muun.

Itse haluan tuoda esille, että digitaaliselle kehitykselle kannattaa antaa mielestäni mahdollisuus. Olemme kuitenkin koko ajan kehittyvässä yhteiskunnassa, jossa teknologia kehittyy ja asiat muuttuvat ja tulevat aina muuttumaan nopeasti. Mielestäni teknologia antaa meille enemmän kuin se ottaa meiltä pois sekä avaa ja tulee avaamaan meille uusia ovia, joita emme ole vielä nähneet.

Alex Ingman

 

 

Tauko-kahvila tänään, kiitos teidän!

Viime vuosi toi meille paljon uusia ajatuksia, kehittämisideoita ja laajalti kokonaisempaa kuvaa kahvilayrittäjän arjesta verrattuna viime vuoteen, jolloin yritystä veivät eteenpäin vain ne suuret ja pienet arpovat askeleet, mutta ne tärkeät askeleet opettivat ja rohkaisivat jatkamaan. Muutimme aukioloaikoja asiakasystävällisemmiksi ja olemme nykyisin auki tiistaista perjantaihin klo 11.00-19.00.

Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ja kannustusta monilta tahoilta sekä olemme erittäin otettuja Vuoden nuori 2018 -palkinnosta. Kiitos kuuluu teille kaikille ja erityisesti asiakaskunnallemme!

Asiakkaiden tilaukset ovat toimineet meidän tilassamme ja otamme jatkossakin niitä vastaan. Sinulla on mahdollisuus tilata kahvilatuotteita omilla toiveillasi ja erityisruokavaliovaatimuksillasi sekä varata tilaa samanaikaisesti yksityistilaisuuksiin. Tilaustuotteet teemme pääosin itse ja otamme toiveet sisällöstä huomioon.

Tauko-kahvila toivottaa sinut tervetulleeksi nauttimaan omaa taukoasi paikan päälle!

 

 

 

 

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.