14. helmikuuta

Kirjoittaja on kansainvälisiä suhteita Madridissa opiskeleva pälkäneläinen.

Sormet kulkevat pitkin leveää selkää ja sisällä läikähtää. Tummat silmäripset painautuvat poskille, suu on unesta mutrulla. Sellaisina hetkinä haluaa antaa toiselle kaiken. Paikan vasemmassa nimettömässä, tulevat vuodet, täyshuollon ja lauman paljasjalkaisia lapsia. Ei voi edes kuvitella, että maailmalla olisi mitään parempaa annettavanaan, kuin hän siinä vierellä. Ehkei olekaan. Mistä sen sitten tietää?

Avioerotilastot osoittavat, ettei sitä aina voi tietääkään. Ympärillä näkee läjäpäin lahoiksi paljastuneita liittoja ja ikuisuuslupauksia. Aina ei olla jaksettu tahtoa tarpeeksi, tai pystytty kuromaan kuiluja umpeen. Tietysti kaikki haluavat onnistua ja kasvaa yhdessä yhteen, mutta tällä vuosikymmenellä mahdollisuudet näyttävät heikoilta. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että onnistuminen on mahdollista. Että se oikea on olemassa, mutta sen löytäminen on vasta alkua. Silti on sitouduttava tekemään töitä yhdessä. Onnellista loppua ei ole luvattu kenellekään.

Onnistuaksemme lupaan valita sinut jokainen päivä. Haluan pitää ovet auki ja toivoa, että se mitä me olemme yhdessä ja erikseen, riittää. Toivon, että sinua minuun ei sido sormus, vaan halusi jäädä ja jättää se, mitä et enää tarvitse. Toivon sinun taas tänään valitsevan minut, niin kuin minä olen sinut valinnut.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.