Kangasala-Jukola hakee lisää talkoolaisia

Jukolan viestin lähtö vuodelta 2018. Kuva: Antti Harkko

Kangasalla järjestetään ensi kesäkuussa maailman suurin suunnistusviesti, jonka järjestelyvastuu on paikallisella suunnistusseuralla, Kangasala SK:lla. Tapahtuma houkuttelee Kangasalle jopa yli 40 000 kävijää. Jukola-elämykseen on mahdollista päästä osalliseksi myös muuten kuin suunnistamalla, sillä talkoolaisiksi tarvitaan noin 1 800 tekijää, joista kasassa on tällä hetkellä puolet.  Kangasala SK kutsuu kuulemaan lisää Jukolan viestistä sekä talkootehtävistä maanantaina 18. helmikuuta kello 18 Pitkäjärven koululle. Lisätietoa eri tehtävistä ja valiokunnista voi lukea kisasivuilta www.jukola.com kohdasta ”talkoolaiset”. Talkootehtäviin edellytetään vähintään 15 vuoden ikää. Mahdollisia tehtäviä voivat olla esimerkiksi ravintola-, toimisto-, viestintä-, tulospalvelu-, ensiapu-, huolto- tai rakennustehtävät tai pysäköinnin- ja liikenteenohjaus.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?