Kokemusta ja nuoruuden intoa: Pappavuorolla hoksattiin, että Antti Tirronen ja Topi Rönni ovat molemmat saaneet kutsun maajoukkueleirille – väliin mahtui kuitenkin puoli vuosisataa

Puhe pukukopissa kääntyy nuoren Topi Rönnin valintaan maajoukkue-ehdokkaita kartoittavalle Pohjola-leirille. Vieressä istuvan Antti Tirrosen kulmakarvat nousevat. ”Ai sinäkin”?

Tirronen valittiin Pohjola-leirille viitisenkymmentä vuotta sitten. Silloin ei tosin puhuttu vielä Pohjola-leiristä vaan Suurleiristä.

– Meillä oli siirtokoppi, jossa oli kamiina keskellä, jotta pysyy lämpimänä. Pakkasraja oli -20 astetta, hän muistelee.

Yhtä kaikki 14–15-vuotiaana leirille pääseminen on kova juttu, oli vuosi mikä hyvänsä. Tänä vuonna Rönnin lisäksi Pirkanmaalta kelpuutettiin mukaan reilu kymmenkunta kiekkojunioria. Tirrosen aikaan leirillä oli mukana iso joukko tulevia liigakiekkoilijoita, ja kymmenkunta vuotta myöhemmin – kun alettiin palkita parhaita junioreita – leirin parhaaksi tulivat valituiksi ensin Timo Jutila ja seuraavana vuonna Raimo Helminen.

– Olihan se hieno juttu lähteä: kaksi pääsi jatkoon Pohjois-Karjalasta. Menimme junalla 12 tuntia Vierumäelle ja koulustakin sai vapaata, Tirronen kertoo.

Topi Rönni myöntää, että kutsu leirille tuntui hyvältä – varsinkin, kun koripallossa vastaava tilaisuus oli pakko jättää väliin sitkeän polvivaivan vuoksi. Jääkiekossa polvi ei kiusaa niin paljon, ja kiekko onkin nykyisin Rönnille se mieluisista mieluisin urheilulaji. Se on jopa niin mieluisa, että Rönni on oman Tapparan juniorijoukkueensa lisäksi säännöllinen näky myös Luja-Lukon ”pappakiekkojoukkueen” harjoituksissa.

 

Koppiin nyt, vanha ja nuori

Vaikka pappakiekkojoukkue ei ihan ole nimensä veroinen – ”pappapelaajia” on kourallinen ja iso osa harrastajista on iältään kolmenkympin hujakoilla – on meno tamperelaisen suurseuran C-junioreihin verrattuna kovin erilaista. Jäällä ei tarvitse koko ajan painaa täysillä, eikä virheiden tekemiseen suhtauduta niin vakavasti.

– Taitaa Topi ehtiä katsoa aika rauhassa kenttää tässä meidän vauhdissa. Kyllähän sen ikäeron taidossa ja vauhdissa huomaa, mutta kiva että on nuoria mukana, Tirronen hymähtää.

Vaikka jäällä pelaajien ikäeroa ei erityisemmin huomaa, pukuhuoneessa se toisinaan näkyy. Puheenaiheet eivät automaattisesti ole yhtenevät, jos keskustelu kääntyy muualle kuin jääkiekkoon.

Tirronen muistelee, että rasvaisia juttuja kuuli jo 15-vuotiaana etenkin edustusjoukkueen pukukopissa, mutta Rönni vakuuttaa, että oman joukkueen harjoituksessa nuorukaisten kesken puhutaan lähinnä kiekkoon liittyvistä asioista. Musiikki tosin huutaa aina nuorukaisten kopissa huomattavasti lujemmalla äänenvoimakkuudella kuin pappavuorolla.

– Täällä istun yleensä hiljaa ja kuuntelen näiden juttuja, hän viittaa Tirroseen ja kumppaneihin.

– Ei täällä vain kukaan oikein jaksa paljon heittää herjaa treenien jälkeen, Tirronen huomauttaa.

Tirronen uskoo jääkiekon yhdistävään voimaan. Siksi hän arvelee, että sopeutuminen porukkaan vaikkapa juuri Rönnin ikäkausijoukkueen pukukopissa sujuisi häneltäkin ongelmitta.

– No se olisi kyllä mielenkiintoista…, aloittaa Rönni virnistäen.

”Hienoa päästä pelaamaan oman ikäluokkansa huippujen kanssa”, Topi Rönni ennakoi tulevaa Pohjola-leiriä. Kokeneempien huippujen kanssa hän pelaa kerran tai kahdesti viikossa Pälkäneen Luja-Lukon pappajoukkueen paidassa. Samassa porukassa pelaava Antti Tirronen on yhtä lailla Pohjola-leirin kävijoitä hänkin.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.