SPR verenluovutuksessa kävi 73 luovuttajaa, joista 6 oli ensikertalaisia

Veri virtasi Pälkäneen seurakuntatalolla

Pälkäneen seurakuntatalolla riitti verenluovuttajia jonoksi asti. Arkistokuva.

Jo ajatus pyörryttää. Olen päättänyt antaa verestäni puoli litraa tarvitseville.

Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on kerätty joka vuosi edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna laskeva trendi kuitenkin taittui. Verta kerättiin ja toimitettiin Suomen sairaaloihin hieman edellisvuotta enemmän.

Nyt on minunkin aika ryhdistäytyä – luovutin verta viimeksi vuonna 2006.

Pälkäneen seurakuntatalon parkkipaikalla odottaa yllätys. Verenluovuttajia on saapunut paikalle sankoin joukoin, eikä autolle ole löytyä vapaata ruutua.

No, vaikka en olekaan näemmä poikkeuksellinen hyväntekijä, en pyörrä päätöstäni. Kohti neulaa ja letkua. Styroksilaatikot jo odottavat seurakuntatalon lattialla pälkäneläisiä veripusseja.

Vielä rastit esitietolomakkeisiin. Ei hiviä, ei lääkkeitä, en ole huumeissa, enkä ole oleskellut 1990-luvulla Briteissä. Viereisen rouvan luovutus tyssää yllättäen siihen, että tämä on käynyt juuri hammaslääkärissä.

Kymmeniä kysymyksiä ja rasteja. Luovutus on tarkkaa puuhaa. Lopuksi pitää vielä ruksia rasti kohtaan, ettei ole valehdellut aiemmissa rastituksissa.

Jeesuksen valvonnassa

Hörpin omenamehua ja mietin, että puoli litraa tuntuu suurelta määrältä nestettä. En jaksa edes juoda mehua puolta litraa ja pian minusta pumpataan sen verran verta.

Henkilötiedoista selviää, että veriryhmäni on AB+. Siitä ei näytä juuri nyt olevan huutavaa pulaa, mutta päätös pitää. Kävelen kohti luovuttajan laveria.

Katseeni löytää seinällä olevan puisen Jeesuksen pään. Hänellä on orjantappurakruunu, mutta veripisaroita ei reliefistä tihku. Vasemmalla on risti. Olen pyhän äärellä.

Radiosta soi yllättävän kovalla volyymilla Judas Priestin vanha kasariklassikko Breaking the Law. Siiinä Rob Halford kähisee lain rikkomisesta. Kappaleen on tulkittu kertovan kaapissa eläneen homon kipuilusta. Ajatukseni häilyvät homojen oikeuksissa ja kohta kyynärtaipeeseeni tuikattavassa neulassa.

Nykyään SPR:lle kelpaa onneksi homomiesten veri, kunhan he eivät ole harrastaneet seksiä 12 kuukauden aikana.

Joka arkipäivä Suomessa tarvitaan 800 vapaaehtoista luovuttajaa – siis minuakin.

Ystävällinen SPR:n hoitaja laittaa veren tippumaan suonestani. Nipistää, mutta ei mitenkään kummoisesti.

Saan kämmeneeni sidetupon. Minun pitää pumpata sitä toimenpiteen ajan. Veri alkaa heti pulputa pussiin, joka heiluu koneellisesti. Hurme virtaa hölskyvään pussiin ja laitteen vihreät valot vilkkuvat.

Keski-ikäiset naiset hengenpelastajina

Olen yhä tajuissani. Pumppaan kuuliaisesti tuppoa, kuten tekevät muutkin keski-ikäiset naiset, jotka täällä pelastavat henkiä.

Kone piippaa ja punainen valo syttyy.

– Kuusi, neljä, viisi, sanoo sairaanhoitaja.

Niin mikä kuusi, neljä, viisi? Ei se voi mikään hemoglobiinikaan olla. Ei edes norjalaishiihtäjän.

– Aika, vastaa hoitaja.

Onko se hyvä tulos? Kilpailuhenkisenä ihmisenä haluan tietää suorituksen onnistumisasteen.

– Joo, yleensä veri virtaa 5–10 minuutissa pussiin.

Olen hengenpelastaja. En mikään Baywatch-kissa, vaan oikea auttaja.  Saan sen merkiksi veripisaran muotoisen heijastimen.

Lähden varovaisesti askeltamaan kohti kahvipöytää. Side kiristää, mutta en uskalla höllätä sitä milliäkään, ettei veri ala pulppuamaan pitkin seurakuntatalon parkettia.

En pyörry vieläkään, kun mutustan ansaitsemaani voileipää.

Viereisen pöydän nainen huikkaa ystävilleen, että hänellä oli nyt 40:s luovutus.

Huoh.

Siinäpä tavoitetta. Nyt minulla on kaksi luovutusta takana.

No, onhan tässä aikaa pelastaa henkiä verellään 70-vuotiaaksi saakka.

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
SHL DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.