Säästäkää se ”satumetsä”

Ehdotin Sydän-Hämeen Lehdessä 14.12.2016 Pälkäneen Attendon takana olevan ”satumetsän” suojelua sen luonnon monimuotoisuuden ja osin ainutlaatuisuudenkin takia.

Nyt 27.2.2019 Sydärissä kerrotaan metsätiaisten ahdingosta. Se alue, jota aikaisemmassa kirjoituksessani tarkoitin, on valitettavan pieni suojelualueeksi, mutta kuitenkin yhtenäinen eikä siellä ole tehty hakkuita vuosikymmeniin. Ja vaikka siellä kulkee suosittu lenkkeilypolku, alueen linnusto on kuitenkin kohtalainen. Se on ainoa paikka, jossa olen hyvin pitkään aikaan nähnyt pyrstötiaisenkin monen muun tiaislinnun ohella. Tikat takovat siellä edelleen kuivia puita, ja palokärkikin huutelee joskus.

Ryhtymättä sen kummempiin toimiin kunta voisi yksinkertaisesti todeta, että alue pyritään säilyttämään ennallaan sellaisenaan. Nyt kun Tommolan alueellekin tuli kaava, myytäviä omakotitontteja löytyy pitkäksi aikaa, joten mielestäni ei ole syytä lohkaista satumetsän alueelta maata muutamaa tonttia varten. Olisi hienoa, kun näin lähellä asutusta olisi kappale ”vanhaa metsää”.

Paul Tiililä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?