Ilmastolakko innosti koko Pälkäneen lukion poissaoloon – Rehtori ei enää mieti joukkopakoa

Pälkäneen lukiolaiset eivät osallistuneet perjantaina opetukseen. Rehtorilla ei ole tietoa, kuka oli sairaana, kuka muuten vain poissa.

Melkein kaikki Pälkäneen lukiolaiset olivat perjantaina poissa koulusta.  Osa oli jo aiemmin ilmoittanut lähtevänsä Tampereelle mielenosoitukseen, mutta ilmastolakko innosti poissaoloon lähes koko Pälkäneen lukion.

Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion rehtori Jan Salmi sanoo, ettei tiedä, kuka oppilaista oli sairaana ja kuka oli Tampereella mielenosoituksessa.

– Ei täällä perjantaina lukiolaisia näkynyt. Yläkoulusta ei lakkoon osallistuttu.

Salmi sanoo, ettei kenellekään annettu ilmastolakkoon lupaa, mutta mitään toimenpiteitä ei perjantainen joukkopoissaolo aiheuta.

– Ei tuhlata enää siihen energiaa. Olihan se heille tärkeä päivä, mutta nyt arki jatkuu normaalisti.

Opetus jäi vähiin

Salmi sanoo, että opetusta oli perjantaina niissä luokissa, joissa oli oppilaita, eli opetus jäi siltä päivältä melko vähiin.

Jo ennen perjantaita Salmi sanoi, että osa oppilaista haistoi lakkopäivässä vain vapaapäivän, eikä ilmasto kaikkia kiinnosta.

Joissakin kouluissa luokat lähtivät mielenosoitukseen yhdessä, mutta Salmen mukaan Pälkäneeltä olisi ollut logistisesti mahdotonta lähteä joukkokuljetuksella Tampereelle.

Tampereen Keskustorin tapahtuma keräsi 800 mielenosoittajaa. Täysi Keskustori kuunteli nuorten vaikuttavia puheita, runoja ja lauluja. Tempaukseen osallistui nuoria monesta Pirkanmaan kunnasta.

Ilmastolakko sai innotuksensa ruotsalaiselta ilmastoaktivistilta Greta Thunbergiltä. Hän on tänä vuonna ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.