Ruista vai kauraa?

Riikka Rantakallio.

Mikä on sinun lempileipäsi? Onko se tuore ruisleipä, lituskainen rieska vai joku ihan muu?

Leipiä on monenlaisia. Leipä on yleensä tärkeä osa ihmisen ruokavaliota ja sen myötä myös elämäämme. Toki on heitäkin, jotka ovat vapaaehtoisesti syömättä leipää ja vastaavasti niitä, jotka joutuvat pakosta olemaan ilman sitä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joille leipä on harvinaista herkkua.

Tuleva pyhä on leipäsunnuntai. Päivän tuttu evankeliumiteksti (Joh.6:1–15) kertoo viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta.

Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville. Jakaminen on kuitenkin välillä vaikeaa. Meihin voi iskeä epätoivo ja voimattomuus maailman kaiken kurjuuden vuoksi. Monen ihmisen elämä on kamppailua nälkää tai muita vaikeuksia vastaan. Saamme kuitenkin lohduttautua sillä, että Jumala lahjoitti meille Elämän leivän, oman poikansa. Voimme kristittyinä, Jeesuksen esimerkin rohkaisemina, toimia Jumalan leivän jakajina apua tarvitseville. Tarvitsemme nimenomaan rohkeutta kohdata avun tarpeessa olevat lähimmäisemme lähellä ja kaukana.

Herramme Jeesus Kristus.
Sinä kutsuit tuhansia ihmisiä aterialle
ja ravitsit heidät
muutamalla leivällä ja kalalla.
Me rukoilemme sinua:
Varjele meitä epätoivolta,
kun vertaamme maailman hätää
vähäisiin antimiimme
ja voimattomuuteemme.
Anna meille uskoa nähdä ihmeesi,
ottaa vastaan lahjasi
ja jakaa runsaudestasi tarvitseville.
Ota meidät pöytävieraiksi valtakuntaasi,
sinä, joka elät ja hallitset ikuisesti. Aamen.

 

Riikka Rantakallio

Diakoni, Kangasalan seurakunta

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?