Kaivannon kaahari yritti röyhkeästi ohittaa oikealta penkan puolelta

Valtatie 12:lla Kaivannon kohdalla tuli viime viikon keskiviikkoiltana poliisipartiota vastaan suurella ylinopeudella ajanut auto, joka oli matkalla Pälkäneen suuntaan. Partio mittasi kaaharin nopeudeksi 135 kilometriä tunnissa, kun alueella on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Poliisit kääntyivät perään ja yrittivät pysäyttää pakenijaa.

Suurta ylinopeutta ajanut hurjastelija yritti ohittaa edellään ajanutta autoa oikealta penkan puolelta. Hän ei noudattanut poliisin pysähtymiskehotusta, vaan kääntyi Vehoniemen automuseon tielle. Siellä poliisi sai viimein pysäytettyä kuljettajan.

Vuonna 1988 syntynyt mieskuljettaja paljastui ajokortittomaksi. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kangasalan yössä vandaaleja

Kangasalla valtatie 12:n tietyömaalla oli viime viikon keskiviikkoyönä käyty tihutöissä. Vandaalit olivat rikkoneet kaivinkoneen sivulasin ja tuulilasin.

Sunnuntaiyönä töhrijät iskivät Kangasalan kaupungin keskustassa oleviin kiinteistöihin Spray-maalareiden kohteeksi joutui Kunnantie 2:n ulkoseinä, Citykäytävän pilarit ja Kangasala-taloa vastapäätä olevan talon pilarit. Öiset maalarit tallentuivat valvontakameroihin yöllä kello 1.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?